Riks raks, farkkujen lahkeet naks
Näin se käy: riks raks, farkkujen lahkeet naks. Helppo ja yksinkertainen tuunaus, joka onnistuu ihan kaikilta. Sakset vain käteen ja leikkelemään vain. Voit valita ne farkut, joita et käytä koskaan tai sitten hankkia kirpparilta, jos et halua omia jo olemassa olevia leikata.
Riks raks, farkkujen lahkeet naks
Ostin Beyond retron garage myynnistä itselleni over size farkut, jotka päätin jo ostohetkellä, että leikkaan ne shortseiksi. Ensin pesukoneeseen ja siitä kuivuriin. Heti kun sain pöksyt kuivurista, vedin ne jalkaan ja aloin miettiä pituutta. Jos haluaa päärmätä lahkeet, niin kannattaa ottaa huomioon mitoissa saumanvara, jonka kääntää sisälle. Itse taas halusin ehdottomasti rispaantuvan lahkeen, joten en käännä lahjetta. Merkitsin kohdan josta leikkaan, otin pöksyt pois jalasta ja sakset kauniiseen käteen ja niks naks vain.
Päätin myös hiukan rispaannuttaa reunaa, joten otin purkurin ja aloin hiukan repimään lahkeen reunaa rikki. Homma on kuitenkin pitkävetistä ja sen sen vuoksi kyllästyin ehkä hivenen nopeasti siihen hommaan. Päätin siis heittää housut uudelleen pesuun ja rispaannuttaa ne pesussa. Käytin vain pyykkietikkaa, en muuta. Näin sain myös kemikaalituoksut kunnolla pois vaatteesta. Näin sain sitten kivasti rispaantuneet lahkeet.
Farkkua farkun kanssa
Nyt on kovassa huudossa pukea farkkua farkun kanssa ja niin tietenkin tein minäkin. Koska olen niin muotia seuraava yksilö ja kaikki mahdollinen trendi pitää omaksua tuosta noin vain. No, huijasin hiukan. Olen aina tykännyt pukea farkkua farkun kanssa. Ei niinkään farkkuja ja farkkupaitaa, vaan farkut sekä farkkutakki. Olen nimittäin aika kova keräilemään farkkutakkeja. Ajattelinkin, että näiden farkkushortsien kanssa sopisi todella hyvin minun itse tekemä farkkutakki.
Eikä mikä tahansa farkkutakki, vaan se the farkkutakki. Jämistä väsätty, hiukan kasaria muistuttava takki. Kaiken kruunaa valkoinen kohokuvioinen neuleliivi, jonka olen kuulkaas kaivellut Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Oli aika upea löytö kaikkinensa. Sopii oikeastaan kaiken kanssa. Tai minä sen laitan kaiken kanssa. Jalassa taas lenkkarit, mitkä muutkaan. Kyllä mielelläni käytän myös korkkareita, mutta töissä parhaat kengät ovat lenkkarit. Näin over size farkut saivat erilaisen elämän shortseina.
Mahtavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Neuleen raadosta putkisukat
Ompele neuleen raadosta putkisukat. Sukkia voi tehdä monella eri tavalla ja yksi tapa on tehdä niitä ompelemalla. Tämänlaisia sukkia löytyy kaapistani muutamia ja nyt on yhdet lisää. Pysyykö putkisukat hyvin jalassa? Kyllä jos niistä tekee napakat. Itselläni ainakin pysyy nämä hyvin ja oikeastaan tykkään näistä todella paljon. Ja jos nämä tekee huovuttuneesta villapaidasta, ovat ne myöskin super lämpimät.
Neuleen raadosta putkisukat
Itse en kuitenkaan tällä kertaa tehnyt huovuttuneesta villapaidasta sukkia, vaan neuleen raadosta, jonka olen löytänyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta vuosia, vuosia sitten. Se on pyörinyt kaapissa, enkä ole oikein keksinyt mitä siitä tekisin, ennen kuin nyt kun muutimme. Esittelin vuonna 2018 kyseisen raadon samassa postauksessa muiden löytöjeni kanssa. Pääset kyseiseen esittelypostaukseen tästä linkistä. Neuleen raato löytyy ihan alimmaisena.
Nämä sukat on tehty mahdollisimman yksinkertaisesti, olen ensin leikannut kappaleen pituussuunnassa puoliksi. Ommellut pitkät sivut yhteen ja lopuksi ommellut sukan kärjen kaaravasti kiinni. Näin helposti sukat on valmiit. Tällaisia sukkia on helppo tehdä myös esimerkiksi paitojen hihoista. Ompelun jälkeen, ennen kärjen ompelua, kannattaa sovittaa sukkaa ja jos sukka tuntuu jostain liian isolle, niin laittaa merkiksi nuppineulan ja ommella nuppineulojen mukaan. Näin saa myös istuvat sukat.
Lämpimät sukat pitää kylmän poissa
Retkeillessä aina muistutan, että pipo päässä ei lämpö katoa ja villasukat jalassa pitää lämmön koko kropassa. Joten nämä tällaiset sukat ovat myös loistavat unisukat. On myös todettava, ettei näissä kyllä saumat tunnu missään. Itse olen todella tarkka, ettei mitään tunnu jalanpohjassa, näissä ei tunnu. Nämä sukat ovatkin olleet kovassa käytössä kun valmistuivat ja jotenkin tekisi mieli tehdä näitä vielä lisääkin, mutta katsotaan nyt mitä tuossa uudessa laatikkoprojektissa on.
Laatikkoprojektin nimi sekä sisältö julkaistaan loppukuusta. Itseäni vähän jo jännittää, kun en ihan oikein itsekkään tiedä mitä sieltä löytyy. Olen vain heitellyt kaikkea sinne miettimättä sen enempää, että mitä siellä on. Nämä ovat myös niitä materiaaleja, jotka eivät mihinkään kaappiin ole mahtunut. Uskon myös, että tulen aika pitkälti tänä vuonna työstämään tätä laatikkoa, että saan sen tyhjäksi. Mutta katsotaan sitä sitten tuossa myöhemmin.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Kuvien paita:
Kuvien collegehousut:


0













