Hae
VillaNanna

Virkatut rikkinäiset farkut ja vihreä muotiväri

Virkatut rikkinäiset farkut ja vihreä muotiväri

Virkatut rikkinäiset farkut ovat minun tämän kevään hitti juttu. Koska hitit yleensä ruokkivat toisiaan, niin nappasin myös kevään ihanan muotivärin, vihreän päälleni. Paidan kangas on Eurokankaasta ja pöksyt taas on löytyneet Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta.

Virkatut rikkinäiset farkut ja vihreä muotiväri

Olen aivan rakastunut näihin virkatuilla paikoilla korjattuihin farkkuihini. Minulla on tällä hetkellä näitä kolmet, ensimmäisiäni en pysty enää käyttämään, sillä ne ovat pienentyneet aivan valtavasti muutaman vuoden aikana. Siksi olikin pakko korjata parit farkut tähän hommaan, jotta voin taas tällaisia ihanuuksia käyttää. Aloitan homman niin, että putsaan reikien kohdat, leikkaan langanpätkät sekä roikkuvat farkun risaiset osat. Virkkauksen aloitan niin, että teen reunaan pykäpistoja, samalla muodostuu lenkki johon saan helposti pujotettua koukun. Leikkaan tarpeeksi pitkän langan, jotta voin samalla langalla aloittaa myös virkkaamisen.

Virkkaamalla voi tehdä millaista pitsikuviota ikinä haluaakaan. Olen virkannut kiinteitä, ja joka toinen kerros kavennuskerros. Olen myös tehnyt pylväitä, joissa yhden pylväsrykelmän väliin laitan aina kolme pylvästä. Kavennan aina poistamalla pylväitä. Mitään ihan helpointa hommaa tämä ei ole valitettavasti. Joutuu kyllä miettimään ja purkamaan aika paljon. Varsinkin jos korjattavat alueet ovat hyvin eri muotoisia.

Vihreä paita

Vihreä on ihana uusiutumisen väri ja olen vuosien aikana etsimällä etsinyt vihreitä vaatteita, joka on ollut todella vaikeaa. Jostain syystä vihreä on kadonnut maailman kartalta. Joitain yksittäisiä vaatteita välillä löytyy ja ne olenkin sitten poiminut kaappiini. Mutta nyt kun väri on tullut muotiin, niin uskon vihreitä vaatteita löytyvän helpommin. Tämän paidan kankaan tosin ostin Eurokankaasta tuossa heti vuoden vaihteen jälkeen. Halusin tehdä pari collegevaatetta, jotka eivät ihan ole samanlaisia mitä kaupoissa ja siksi parit kivat kankaat tuli hankittua.

Tässä paidassa kaavana on käytetty ihanaa Fibre Mood no.16, Malli Clemence -kaavaa. Tämä on minun toinen lempikaavani, jonka mukaan olen ommellut muutaman paidan. Paidassa parasta on olkapäiden laskokset, jotka luovat maskuliinisen olkapäälinjan. En ihan näin maskuliinisista välitä, mutta jostain syystä tämä paita on ihan paras. Malli sopii hyvin pehmeän söpöön kuosiin, joka collegekankaassa on. Kangas on joustocollegea ja ompelu on nopeaa kun hurauttaa saumurilla menemään.

Virkatut rikkinäiset farkut ja vihreä muotiväri

Mukavaa päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

1+1=1

Ompeluilta tuottaa välillä tulosta

 

Tuunaajan starttipaketti

Tuunaajan starttipaketti

Tuunaajan tarvikepaketti on tärkeä siksi, että sillä pääsee alkuun kun haluaa alkaa opetella tuunauksen saloja. Tämänkin kaiken löytää varmasti omasta kaapista ja samalla voikin löytää myös tuunattavat vaatteetkin. Toisin sanoen aloitetaan materiaalin kerääminen omasta kaapista.

Tuunaajan starttipaketti

Jokainen rakentaa oman pakettinsa sellaiseksi millaista itse tarvitsee. Teen siitä huolimatta pienen listan, joka antaa vähän suuntaa mitä kannattaa laittaa talteen ja mitä löytää aina sieltä omasta kaapistaan. Kaikkein tärkein juttu on se, että säästää ihan kaikki ostetuissa vaatteissa olevat varanapit ja nepit. Niitä voi hyödyntää niin vaatteiden korjauksessa kuin myös tuunauksessa. Listalle kuitenkin laitan tarvikkeet, jotka voidaan purkaa rikkinäisistä vaatteista tai laukuista ja kengistä.

Starttipaketti

  • vetoketjut
  • napit
  • koristenauhat
  • pitsit
  • nyörit
  • soljet
  • erilaiset koristeet
  • vyön osat (vöistä voidaan valmistaa myös koruja)
  • ripustuslenkit (hameissa ja paidoissa olevat satiininauhat)
  • laukkujen kiinnittimet
  • rikkinäiset korut

Aloittajan lista ei ole pitkä, mutta näillä pääsee jo aika pitkälle, kun aloittaa hommat. Listan tarvikkeita voidaan käyttää niin korjauksessa kuin tuunauksessa ja kun varastoa alkaa olla jo enemmän, niin myös ihan askartelussakin voidaan käyttää samoja juttuja helpostikin. Toki joidenkin osien purkaminen on työlästä, esimerkiksi housujen vetoketjut, varsinkin farkkujen. Mutta se työ kyllä kannattaa, sillä vetoketjuihin saa uppoamaan aika mahtavan summan rahaa. Farkkujen vetoketjuja voidaan myös hyödyntää monin tavoin, esimerkiksi vaikka koristeena takeissa.

Pitääkä kaikki säästää?

Ei tietenkään, jos aikoo pitää vain korjausvarastoa. Silloin ei tarvitse kaapista alkaa etsimällä etsiä, vaan voi hyvin poistaa tarvikkeet silloin kun jokin vaate tai asusteet tulee tiensä päähän. Silloin nappaa tarpeelliset osat talteen. Itse toki fileoin farkut tai leikkaan trikoovaatteet kuteeksi. Eli itse pyrin hyödyntämään omat tekstiilijätteeni kokonaan itse. Aina se ei ole mahdollista jos materiaali on niin rikki, ettei sitä voi hyödyntää mitenkään. Tällaisessa tapauksessa irrotan kaikki osat, joita voin vielä hyödyntää.

Kaikkein tärkein juttu on se, että säästää ihan kaikki ostetuissa vaatteissa olevat varanapit ja nepit.

Mitään valtavan isoja määriä ei myöskään kannata alkaa keräillä, vaan sitä mukaa kun tulee vastaan tarvittavaa. Itsellä on liiankin iso varasto ja se ei hyödytä kyllä ketään. Siksi kannattaa pitää pientä tarvikevarastoa vain, niin ei tarvitse lähteä metsästämään mitään mihinkään.

Nautinnollista viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest