Mieheni ostaa lahjan, onnistuuko hän hemmottelussa?
Mieheni haluaa hemmotella minua paljon ja monin eri tavoin. Ei siis aina osta lahjoja, vaan voi viedä minut myös metsään tai syömään tai antaa nukkua pitkään. Saan joka aamu myös kahvin sänkyyn. Mieheni ei kuitenkaan ole mikään tossukka vaan hän on sitä mieltä, että kun vaimon pitää tyytyväisenä, niin elämä on helpompaa monin tavoin…. Tiedä sitten mitä sekin tarkoittaa.
Mieheni ostaa lahjan
Pitkästä aikaa mieheni päätti ostaa minulle lahjan. Eikä kyseessä ole mikä tahansa lahja, vaan Kierrätyskeskuksen Plan B tuote, joista pidän paljon. Näitä tuotteita meiltä muutama löytyykin. Plan B on Kierrätyskeskuksen uusiotuoteiden mallisto sekä myös verstas. Mallisto on hyvin monipuolinen huonekaluista vaatteisiin. Lisää tästä linkistä.
Sain siis aivan ihanan puseron, jossa on isot ilmapallohihat ja se on tehty pöytäliinoista. Sellainen paita, jonka olisin itsekin tehnyt itselleni. Mutta tämä paita ei riittänyt. Sain myös paperitavaraa, jota tarvitsen junk journaleissa sekä ihania vanhoja kaavalehtiä. Tosin kaavalehdet kävin ihan itse läpi ja valitsin ne lehdet, jotka minua kiinnosti eniten ja joista on minulle eniten hyötyä. Olin siis jollain tavoin mukana prosessissa.
onnistuuko hän hemmottelussa?
Tämä useasti kysytään kun kerron, että saan erilaisia lahjoja mieheltäni. Mutta kyllä vain, hän onnistuu lahjoittelussa ihan joka kerta. Nappi suoritus oli nytkin. Toinen mitä kysellään paljon on, että miksi hän ostaa kierrätyksestä asioita. Esimerkiksi monet kengät, joita olen lahjaksi saanut on kaikki kirpparilta. Ja vastaus on se, että minä tykkään enemmän kierrätysjutuista kuin uusista. Toki olen juuri saanut takin, joka on ostettu uutena. Tosin tähänkin on syy miksi lopulta mies hankki uutena minulle. Mutta kerron siitä toinen kerta.
Mutta kyllä, mieheni osaa tehdä oikeanlaisia hankintoja, oikeasta paikasta ja oikean kokoisia. Ja ei, hän ei aina osta jotain, niin kuin sanoin hemmotteluun ei tarvita ostoksia. Nyt kuitenkin tällaiset ihanuudet tuli vastaan ja tietenkin hän ne otti mukaansa. Paidalekin on syynsä ja se syy selviää teille myöhemmin. Nyt on kiva askarrella ja ommella ja odottaa matkaa, jonne kohta pääsee.
Mahtavaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Farkkujen lahkeista sisustuskori
Farkkujen lahkeista saa upeita juttuja ja minisarjani jatko-osassa teemme sisustuskorin. Tämä kori on erittäin helppo ja nopea tehdä. Sisustuskorit ovat monikäyttöisiä ja näyttävät kivoille hyllyillä. Niihin voi myös piilottaa kaikenlaista pikku sälää mikä muutoin pyörii pitkin pöytiä. Minisarjani siis jatkuu heti ja toivottavasti uusia ideoita ja vinkkejä löytyy sinulle näistä ideoista.
Farkkujen lahkeista sisustuskori
Rakastan farkkua materiaalina ja siitähän olenkin tehnyt isot määrät kaikenlaista kivaa niin päälle kuin kotiinkin. Farkku on kestävää ja kaunista ja se taipuu lähes kaikkeen mitä siitä ikinä keksii tehdä. Farkku ei mene koskaan pois muodista ja se on niin rohkea kuin romanttinenkin, sinä päätät mitä farkkusi edustaa.
Tarvikkeet:
- Vanhoja farkkuja, joissa suorat lahkeet
- Sakset
- Ompelukone
Tee näin:
- Leikkaa sopivan mittainen pala lahkeesta
- Tasoita leikattu osa
- Ompele sauma kiinni
- Ompele kulmat
- käännä työ oikein päin
- Käännä vielä vähän yläosaa kaksin kerroin
- Koristele
Koristeeksi kelpaa lähes mikä tahansa, vaikka jämälangoista virkatut kukat sopivat hyvin tai sitten voi ommella merkkejä, joita irrottaa farkkujen vyötärökaitaleelta. Tai sitten jättää sellaiseksi. Mikä vain itsestä tuntuu hyvälle tai mikä sopii parhaiten omaan sisustukseen.
Farkun upea olemus
Farkku on todella upea materiaali ja siitä voi tehdä lähes tulkoon mitä tahansa. Vaatteita, sisustustavaraa, koristeita, taidetta. Mitä tahansa. Siitä voi ommella, askarrella, virkata ja punoa. Farkku myös sopii oikeastaan kaikkeen. Piti sitten pitsistä tai nahasta tai pellavasta. Kaikki käy farkun kanssa.
Omaan silmään farkulle käy juuri pitsi sekä nahka. Niitä yhdistelenkin mielelläni aina toisiinsa. Ja mikä parasta, pitsiä, farkkua ja nahkaa voi laittaa vielä samaan pakettiin hyvin. Kaikki käy siis ja oikein hyvin. Itse teen paljon farkusta asioita ja mieheni joskus siitä räpättää, että meinaanko seinätkin vuorata farkulla? Tosin se ei ole hullumpi idea sekään. Farkkutapetti…Toimisi minulla ainakin.
Minulle farkku on kuin ystävä, jonka kanssa vierähtää vuosi jos toinenkin helposti ja mukavasti. On toki aikoja, kun käytän vähemmän mitään farkkuista, mutta sekin on aika harvinaista. Aina on päälläni jotakin farkkua, aina. Sisustuksesta löytyy niin erilaisia koreja, kuin tyynyjäkin. Olen päällystänyt pari rahia sekä pihan ”sohvan” vanhoilla farkuilla. Toiset tykkää, toiset ei. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään.
Tuunailun iloa kaikille!!
Seuraa minua:


10






