Hae
VillaNanna

Makeat junk journalit

Makeat junk journalit

Nämä makeat junk journalit saavat sokerihampaan kutisemaan aivan varmasti. Olen tehnyt siis kaksi junkkista konvehtirasioihin. En siis päällystänyt mitään pakettia, vaan aivan suoraan raknesin kirjan konvetirasian pakkaukseen ja näistä tuli kyllä niin herkullisia. Tällainenkin tekeminen on todella hauskaa, ei vain se, että rakentaa myös kannet itse.

Makeat junk journalit

Pienemmän ns. muistion sivut on rakennettu pakkauspaperista ja isomman muistikirjan sivut on mitä sattui nyt olemaan sivuja. Mitään ei ole ostettu, kaikki on sellaista materiaalia, jota olen säästänyt ja nyt kerännyt hyllyyn. Pienemmän idea lähti siitä, että halusin saada pakettimateriaalin hyödynnettyä jotenkin järkevästi ja näin valmistui minun ensimmäinen junkkis, jossa on vain ja ainoastaan pakkauspaperia. Tämä junkkis ei ole vielä mitenkään käytössä. En edes tiedä mitä tähän oikein haluan laittaa. On muutoinkin oikeastaan aika pieni, että jotain pientä siis tähän.

Sivujen väliin laitoin myös jämäpaperia mukaan, en ole tehnyt tähän mitään muuta. En kirjanmerkkejä, enkä mitään muutakaan. Vain tyhjät sivut. Tämä onkin minulle aika erikoinen juttu, sillä yleensä tuhtaan kirjan kimpussa pitkään koristellen ja lisäillen vaikka ja mitä. Koska normaalisti nämä eivät ole minulle kirjoittamista varten, vaan ihan muuta varten. Enemmän taidekirjoja ja fiiliskirjoja kuin päiväkirjoja.

Geisha laatikko kirjan kansiksi

Aika heti perään rakensin Fazerin geisha -laatikosta toisen kirjan. Tähän tein vähän enemmän koristuksia ja sisältöä mitä tuohon toiseen. Kirjan sivut olivat ylijäämäpaperia ja tulikin aika kiva. En toki tiedä olenko palaamassa näihin kahteen kirjaan enää mitenkään, mutta kivoja näistä tuli kuitenkin. Ensimmäiset, joiden kansia en päällystänyt mitenkään. Eli ovat vähän enemmän todellisia ja aitoja junkkiksia. Tykkäsin projektista paljon ja varmasti voisin tehdä samanlaista uudelleen. Varsinkin kun olen käyttänyt kaikenlaista jämää molempiin.

Olen todella innoissani siitä mitä kaikkea paperista voi saada aikaan ja miten paljon nuoret töissä tykkää tehdä näitä. Nytkin nuoret pyysi, että kevätkaudella palataan syksyllä tehtyihin päiväkirjoihin ja tehtäisiin lisää juttuja niihin. Minä olen heti hommassa mukana mielelläni. Ehkä vähän ommellaan tällä kertaa ja tutustutaan paperin luonteeseen näin muutenkin.

Makeat junk journalit

Rentoa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Roska on kaveri

Roska on kaveri

Roska on kaveri

Mitä ihmettä tarkoittaa roska on kaveri? Se tarkoittaa sitä, että useasti roskasta voidaan tehdä vielä vaikka ja mitä kivaa. Ja nyt olen innoissani tutustunut roskan maailmaan töissä sekä kotona. Ja parastahan on se, että roska saa näyttää myös roskalle. Roskaa ei tarvitse piilottaa mitenkään, vaan näyttää reippaasti mitä se on. Niin kuin tulette näkemään nyt tässä postauksessa sen.

Roska on kaveri

Olen monta vuotta esitellyt blogissani kaikenlaista, mitä testailen roskasta. Olen tehnyt asioita ja koekiluja leikkuujätteestä sekä ompelujätteestä. Olen myös tehnyt erilaisia aitoja junk journaleita ja töissäni pääsen kokeilemaan sitten paljon muutakin ja niitä paljon muutakin juttuja esittelen nyt tässä. Työssäni siis korostan kierrätysmateriaalien käyttöä ja se aika totuttu asia nuorten keskuudessa, mutta aika pian innostuvat tulemaan koekilemaan kaikenlaisia juttuja, kuten muovin sulatusta. Näistä sulatetuista muovesita saa tehtyä vaikka mitä kivoja juttuja, kuten koruja.

Tänä syksynä on innostuttu tekemään lehdistä pussukoita ja niitähän on tullut sitten vaikka ja mistä lehdistä. TOinen kestosuosikki on muistivihot, joihin saavat myös värjätä ja marmoroida papaeria. Näitä muistivihkoja tehdään sitten pitkään ja hartaasti. Halutaan erilaisia vinkkejä erilaisiin juttuihin ja niitähän piisaa vaikka kuinka. Lähes kaikesta voidaan tehdä jotakin uutta ja kivaa.

Roska on kaveri

Junk journal ja lehtipussukat

Nämä ihanuudet voidaan valmistaa ihan vain kaikesta siitä, mitä nyt sattuu kotona olemaan. Ei tarvitse ostaa mitään. Ja jos ostaa, niin paras paikka ostaa on Kierrätyskeskuksen Näpräosasto. Tosin itse en enää osta sieltä mitään kun materiaalia on ehkä jo vähän liikaakin. Journaleihin voi kerätä kaikki paperitavara mitä tulee postissa, erilaiset paketit, joista saa kivoja kansia, tapetit, mainoslehtiset yms. Kaikesta voi tehdä jotain kivaa.

Pussukoihin taas soveltuu karkkipaperit, sipsipussit, kahvipaketit, erilaiset lehdet yms. Ja kaikki muovitetaan kotikonstein kontaktimuovilla. Vuoriksi soveltuu vaikka vanhan lakanan osat, tilkut yms. Mitä ikinä kodista löytyy. Vetoketjut itsellä on sellaisia, jotka on purettu hävitykseen menevistä vaatteista. Pyrin siis ohjaamaan nuoria siihen, että kaiken voi hyödyntää tavalla tai toisella. Nämä ovat siis tämän syksyn ehdoton hitti, joita tehtäisiin ihan koko ajan.

Muistakaa siis: Roska on kaveri!

Roska on kaveri Roska on kaveri

Mahtavaa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Askartelun iloa nuorten kanssa

Barbie aiheinen junk journal

Keväinen koru kierrätysmateriaaleista