Hae
VillaNanna

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Oli ihan pakko jatkaa rikkinäisten korujen tuunausta ja tehdä jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista. Rannerengaskorvikset on ihan samat, mitkä tein kesän reissulle Riikaan, ja ohjeet voi napata alla olevasta linkistä. Mutta ihan samanlaiset korviksista ei tullut, sillä yhdistin kahdet korut toisiinsa ja kiinnitin ne näihin korviksiin mukaan. Lopputulos on kyllä aika hauska ja vaikka oikean kuusen näköisiä koruja ei ollut, niin vaihtoehto on ihan hyvä.

Vanhoista rannekoruista korvikset

Olen niin innostunut tuunailemaan vanhoista ja rikkinäisistä koruista uusia juttuja, että jotenkin noita rikkinäisiä koruja on alkanut kulkeutua kotiin aika isoja määriäkin. Se ei nyt välttämättä ole ihan hyväkään homma, mutta näistä ainakin saa ja vaikka mitä. Kunhan tuota aikaa olisi pikkuisen enemmän, niin saisi rauhassa puuhastella mielin määrin.

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Tosiaan tuohon virkkaukseen löytyy ohjeet linkistä ja muuten sitten vain yhdistelee osia miten haluaa. Pitää vain kokeilla kaikenlaista kivaa rohkeasti vain. Mitä enemmän hassuja juttuja, sen parempi. Tällä samalla ohjeella voi tehdä vaikka millaisia koruja, vaikka joka sengille omansa. Pääsiäisenä tiput roikkumaan, halloweenina noitia. Ihan mitä ikinä haluaa tehdä. Niin ihanan suloisia nämä ovat kyllä. Ja tietenkin yksi vaihtoehto on säilyttää tuo keskusta tyhjänä, kuten minun ensimmäisissä korviksissa oli. Miten ikinä itse haluaa vain, kaikki käy.

Näillä koruilla voi mennä pikkujouluihin tai istahtaa joulupöytään. Toki kannattaa muistaa laittaa jotakin muutakin päälleen kuin vain korvikset. Tärkeää on se, että on vaatteet myös päällä. Itse näen nämä korvissani päivällisellä, olen hankkinut kirpparilta aivan ihanan mekon, jonka olen aikeissa laittaa päälleni joulupäivälliselle. Yksi asia vain harmittaa ja se on se, ettei päästä matkustamaan minnekkään. Haluaisin niin paljon mieluummin olla vaikka Krakovassa tai Zakopanessa. Ylipäänsä olisi ihana olla muualla kuin kotona nyt kun lomakin on ihan nurkan takana.

Olisi kiva kuulla miten teillä vietetään nyt joulua, kun korona runtelee ja joutuu tekemään muutoksia omaan jouluun?

Toivotaan, että monet pääsevät viettämään sellaisen joulun, kuin normaalistikin. Minulle kotona oleminen jouluna ei ole normaali, mutta koitan ottaa siitä silti kaiken irti. Loma kuin loma, vaikka sen viettäisi missä.

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Ihanaa iltapäivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Rikkinäisistä koruista seinäkoriste

Rikkinäisistä koruista seinäkoriste

Koskaan ei pidä heittää mitään pois, tai osan voi mutta ei kaikkea. Tänään tehdään rikkinäisistä koruista seinäkoriste. Idea tähän lähti ihan kirjasta, jonka löysin Tammiston Kontista. Kirja on Sarah Moore: Eilispäivän aarteet, Lahjoja omin käsin. Kirja on monin tavoin suloinen ja ideoita saa pelkästään kuvistakin, ei siis välttämättä ollenkaan siitä itse ideasta, joka sinne on kirjoitettu. Tykästyin siis kirjaan monella tavalla, visuaalisuuteen sekä ideoihin. Uskon, että tämän kirjan parissa vietän pitkään aikaani.

Tämä seinäkoriste on kirjassa tehty napeista, mutta koska minulla on valtava määrä rikkinäisiä koruja, sekä helmiä, niin oli aika itsestään selvää, että lähden toteuttamaan tätä vinkkiä sen mukaan mitä itselläni sattuu olemaan. Todellisuudessa en likenut ohjeita ollenkaan, vaan katsoin kuvasta ja tein miten halusin. Lopputulos on kyllä hauska ja sopii meidän asuntoon suloisesti. Tätä haluan lisää.

Rikkinäisistä koruista seinäkoriste

Tämä seinäkoriste on todella helppo tehdä ja jokaisen mallinen koriste on hyvä, itse halusin nyt tuon sydämen -mallisen. Koska itselläni oli hyvin haperoa, niin homma ei käynyt niin helposti. Mutta hyvin sydän pysyy koossa, kun laitoin ylimääräisen koukun siihen. Kaikkea kannattaa siis testata ja miettiä kun tekee. Se onkin se syy, miksi välillä ei oikein voi tehdä ohjeita, kun itsekkin testailee ja kokeilee.

Tarvikkeet:

  • rikkinäisiä koruja ja helmiä
  • rautalankaa
  • pihdit

Tee näin:

  • Leikkaa rautalangasta itsellesi sopivan mittainen pätkä.
  • Pujota helmiä ja koruja rautalankaan.
  • Kun rautalanka on suht täynnä, kiinnitä päät yhteen.
  • Tämän jälkeen voit alkaa muotoilla seinäkoristetta mieleiseen muotoon.
  • Jos rautalanka on ohutta, voit kiinnittää koukkuosan leveästi, kuten minulla. Näin kuvio pysyy hyvin paikallaan

Huom! Jos haluat, voit laittaa seinäkoristeeseen myös koristenauhanpätkiä. Itse halusin laittaa hiukan rautalankaa piiloon ja muotoilla sitä pikkaisen, joten laitoin pikkuisen rusetin kiinni rautalankaan.

Itse rakastan tämän tyyppisiä sisustushärpäkkeitä. Nämä tosiaan ovat härpäkkeitä, eivätkä kaikille tämä homma sovi, mutta minulle todellakin. Unelmana on, että koko huusholli olisi pikkuinen satumaa, jossa on paljon kaikenlaista suloista ja söpöä. Sellaista hyvin runsasta ja romanttista.

Rikkinäisistä koruista seinäkoriste

Rikkinäisistä koruista seinäkoriste

Ihanaa päivää kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Korjataan tuolit

Ompelujätteestä viirit

Tilkkutyyny farkusta