Hae
VillaNanna

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Tiedättekö mitä? Olen sitä mieltä, että suojatakki ensi vuoden kalenterille on tärkeä kapistus. Parasta on se, että sen voi vaihtaa toiseen kalenteriin jälleen ensi vuonna. Eikä haittaa, vaikka siihen tulisi kahvitahroja tai muuta likaa, sillä se kertoo kalenterin eletystä elämästä, tahrat antaa sille särmikkyyttä, kuten rypyt kasvoilla.Ommellaan sieltä täältä ja tehdään paperista koristeita, joita voidaan pikku hiljaa lisäillä kirjan sivuille. Niille erilaisille härpättimille, tarvitsen vielä pussukan, joka kulkee kalenterin mukana.

Minulla oli kovin suunnitteilla, että tämän loman käytän ompeluun, mutta toisin kävi. Ommella en juuri ole ehtinyt. Kaikkea muuta kyllä ja ihan tarpeellistakin. Innostuin opettelemaan Junk journalin tekoa ja tulette vielä näkemään millaiset olen tehnyt. Opettelin tuon taidon ihan siitä syystä, että kesällä minä ja työkaverini järjestämme nuorille Junk journal -pajan. Hyvä osata ja tietää mitä tekee ennen kuin alkaa ohjaamaan muita.

Suojatakki ensi vuoden kalenterille Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Tähän suojatakkiin käytin hyödykseni valkoisia farkkuja, jotka olen aikaa sitten sukeltanut Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Housut olivat pitkälti värjääntyneet, eivätkä soveltuneet oikein vaatteeksi enää, joten tällaiseen puuhaan ne sitten jäivät. Kaikki muutkin koristeet on kaikenlaisia jämiä, joita on käteen jäänyt sieltä täältä. Ompelin mukaan myös vanhan pussukan, jota en enää käyttänyt missään. Pussukka on myös alunperin tehty farkkujen lahkeista, farkut on itse tekemäni, mutta en niitä käyttänyt, joten leikkasin niistä shortsit.

Palataan tähän suojatakkiin… Mittasin ensin kalenterin ja lisäsin saumanvarat. Tämän jälkeen ompelin sisäosien päärmeet sekä koristeet, myös päälliosan koristeet. Lopuksi yhdistin osat toisiinsa ja pujotin kalenterin kannet varovasti suojatakin sisään. Halusin myös liimata muutaman paperikoristeen jo valmiiksi kalenterin sivuille. Näitä saa laittaa lisää ja varmasti joulun jälkeen teen lisää erilaisia koristeita. Ja parastahan on se, että kaiken voi tehdä jämistä, mitään ei tarvitse ostaa kun erilaista paperitavaraa tulee sisälle ihan jatkuvasti postin mukana ja oma leikkuu -ja ompelujätekasa kasvaa. Hyvä hyödyntää siis kaikki mitä irti saa. On sitten kiva katsella vuotta taakse päin kun kalenteri on täynnä erilaisia kivoja juttuja. Ja kyllä niitä söpöläisiä esittelen myös täällä….Ihan varmasti.

Blogi menee hetkeksi paussille, mutta meidän puuhia voi seurata Instassa.

Suojatakki ensi vuoden kalenterille

Ihanaa joulua kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

Pekettikortteja roskasta

Pekettikortteja roskasta

Tänään tehdään pekettikortteja roskasta.

Jokainen varmaan jo tietää, millainen suhde mulla on roskaan… Rakastan roskaa, sillä roskasta saa niin paljon kivaa ja suloista juttua. Ja koska joulu kolkuttelee jo ovella. Tämä homma on tosi iisi juttu, eikä tarvitse osata sen enempää kuin minäkään, askartelu kun ei ole oikein mun heiniä. Ja tietenkin pakettikortteja voi tehdä ihan minkä kokoisia tahansa halutessaan. Ekoon pakettiin jättikokoinen kortti ja pieneen pienempiä. Kaikki käy.

Pakettikortit voivat olla mikälaisia tahansa ja varsinkin lapset tykkäävät väsäillä näitä paljonkin. Kannattaa ottaa siis lapset mukaan tähän hommaan. Tällä tavoin voi hyvin hyödyntää kaikenlaista paperia ja nämä kortit voivat tulla joskus takaisin sinun lahjasi mukana. Kierrätys on parasta ja tulee hyvälle mielelle, jos pakettikortti tai paketti/pussukka, jossa on joskus lahjan antanut, palaa takaisin meille. Näin niinkin tavallisesta asiasta, kuin paketti tulee tärkeä osa ja sitä arvostaa.

Pekettikortteja roskasta

Minun pakettikortit ovat aika shabby chic -tyyliä, koska minulla on jällee sellainen vaihe taas ja kaiken pitää olla suloista ja romattista, vaikka en itse ole edes romanttinen ihminen. Mutta näitä voi tehdä ihan millaisia ikinä itse haluaa ja parasta on se, kun kaivaa ne omat lehdet esiin ja ottaa ne sivut talteen, jotka puhuttavat juuri sinua.

Tarvikkeet:

  • pahvia (pahvilaatikko on hyvä)
  • valkoista maalia (akryli)
  • kakkupaperia+aikakausilehtiä yms. paperisälää.
  • sakset ja/tai leikkuri
  • vaahtomuovin palanen
  • leveä pensseli
  • liimaa
  • vähän vettä

Tee näin:

  • Piirrä ja leikkaa kuvioita joko saksilla tai suoraan kuvioleikkureilla.
  • Piirrä ja leikkaa pahdista haluttu koko ja kuvio pahvista.
  • Tuputa vaahtomuovilla maalia sinne tänne ja anna hetken kuivua.
  • Kasta pensseli veteen, purista liika vesi pois ja ota pensseliin liimaa.
  • Levitä liima tasaisesti pahvin päälle.
  • Laita paperikuvioita pahville ja levitä aina liimakerros paperin päälle.
  • Anna kuivua hyvin. Tee reikä pahviin ja pujota naru.

Askartelemalla saa niin paljon kivoja juttuja aikaiseksi, käyttötavaraa tai koristetta. Paperi on monikäyttöinen materiaali ja siitä saa vaikka ja mitä. Koreista, junk journaleihin. Nyt kun on töissä hiukan erilaisemmassa hommassa, niin askartelu on löytänyt tiensä meikäläisen elämään ihan kunnolla. Olen oppinut näiden parin kuukauden aikana paljon uusia tekniikoita ja hyödyntämään mielikuvitustani myös toisella tavalla, ei vain ompeluhommissa. Tätä hommaa siis jatketaan ja tietenkin askartelu tulee olemaan osa blogiakin.

Pekettikortteja roskasta

Nautinnollista joulunalusaikaa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

VillaNanna SecondHand

LUE MYÖS:

Jouluiset korvikset vanhoista rannerenkaista

Rikkinäisistä koruista seinäkoriste