Älä koskaan aliarvioi langanjämien taikaa
2
Joskus kaikkein ihanimmat ideat eivät synny uusista lankakeristä vaan niistä pienistä pätkistä, jotka odottavat korissa seuraavaa mahdollisuuttaan. Tällä kertaa älä koskaan aliarvioi langanjämien taikaa! Katso, mitä syntyi viimeisistä chenillelangan pätkistä! sai alkunsa täysin sattumalta. Halusin antaa pehmeille chenillelangan jämille vielä yhden mahdollisuuden, ja lopputulos sai minut hymyilemään joka kerta, kun vedän kuulokkeet päähäni.
Älä koskaan aliarvioi langanjämien taikaa – katso, mitä syntyi viimeisistä chenillelangan pätkistä!
Jokainen käsitöitä tekevä tietää sen tunteen. Projekti valmistuu, mutta lankakorin pohjalle jää muutama kerä ja kasa eripituisia langanpätkiä. Liian vähän uuteen laukkuun, mutta aivan liian paljon roskiin.
Minulla chenillelangan jämät ovat odottaneet rauhassa omaa vuoroaan. En ole koskaan osannut heittää kauniita lankoja pois, sillä jokaisella niistä tuntuu olevan vielä yksi tarina kerrottavanaan. Tällä kertaa ne päätyivät aivan odottamattomaan paikkaan, kuulokkeiden ympärille.
Nyt tavalliset kuulokkeet näyttävät siltä kuin ne olisivat hypänneet satukirjan sivuilta. Pehmeä chenillelanka tekee niistä lähes pilven tuntuiset, ja kukat viimeistelevät ilmeen niin suloiseksi, että niitä tekee mieli pitää päässä, vaikka musiikki ei edes soisi.
Langanjämillä on vielä monta elämää
Nämä chenillelangat eivät ole mitä tahansa lankoja. Ne ovat jääneet yli virkatuista laukustani, joiden tekeminen oli yksi viime vuoden suosikkiprojekteistani. Laukut valmistui juuri sellaisena kuin olin haaveillutkin, mutta kuten käsitöissä usein käy, lankaa jäi vielä jäljelle.
En kuitenkaan nähnyt niitä ylijäämänä. Näin niissä mahdollisuuksia.
Hittilaukut ovat olleet hitti kaikille, joille laukut tein, myös itselleni. Viime kesänä en muita laukkuja käyttänyt kuin chenillelaukkua. Ne seurasi minua kaikkialle: Jätkäsaaren rannasta aina Gubalowkan huipulle ja sieltä Krakovaan.
Koko vuoden olen pyöritellyt langanjämiä käsissäni ja miettinyt kuumeisesti mitä ihmettä niistä tekisin, kunnes tämän vuoden Krakova reissulla huomasin, että kuulokkeeni tekonahkaosat varisee ikävästi. Ja siitä se sitten lähti ja muutaman tunnin kuluttua oli kuulokkeet kuin kesäinen kukkaketo.
Ja tiedättekö mitä? Lankaa jäi edelleen. Tämänkin projektin jälkeen jäi vielä langanpätkiä, joista voisi jotakin pientä ja suloista tehdä. Se ilahduttaa minua enemmän kuin harmittaa. Jokainen pieni pätkä tuntuu kuiskaavan, ettei tarina ole vielä valmis. Ehkä niistä syntyy seuraavaksi hiuskoriste, avaimenperä, koriste kukkaruukkuun tai jotain aivan muuta, mitä en ole vielä edes keksinyt.
Minusta käsitöiden kauneus on juuri siinä. Kaikkea ei tarvitse suunnitella valmiiksi. Joskus materiaali kertoo itse, mitä se haluaa olla.
Pienet projektit tuovat suurimman ilon
On helppo ajatella, että vain suuret käsityöt ovat merkityksellisiä. Upea neule, näyttävä mekko tai iso laukku keräävät helposti huomion. Minulle ilo löytyy kuitenkin usein kaikkein pienimmistä projekteista.
- Sellaisista, jotka valmistuvat yhden illan aikana.
- Sellaisista, jotka syntyvät ilman tarkkaa suunnitelmaa.
- Sellaisista, jotka saavat hymyn huulille heti, kun ne näkee.
Nämä kukkaiset kuulokkeet ovat juuri sellainen projekti. Ne eivät muuttaneet maailmaa, mutta muuttivat yhden tavallisen käyttöesineen persoonalliseksi ja juuri minun näköisekseni.
Ehkä juuri siksi rakastan jämälankoja niin paljon. Ne muistuttavat, ettei kaiken tarvitse olla täydellistä tai suurta ollakseen kaunista. Pienikin langanpätkä voi muuttua joksikin, joka ilahduttaa vielä pitkään. Ja mikä parasta, tämäkään ei ollut chenillelankojen viimeinen tarina.
Lankakorissa odottaa edelleen pieni kasa pehmeitä pätkiä. En vielä tiedä, mitä niistä syntyy, mutta jotain niistä varmasti vielä teen. Kokemus on opettanut, että parhaat ideat ilmestyvät yleensä juuri silloin, kun niitä vähiten odottaa. Ehkä seuraava suloinen projekti on jo aivan nurkan takana. Ja jos tunnet minut vähänkään, tiedät, että en malta odottaa, että pääsen näyttämään sen myös teille.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:
Chenillelaukkujen tarinoita:
Itse ommeltu mekko Krakovassa
Joskus yksi vaate kantaa mukanaan enemmän tarinoita kuin kokonainen vaatekaappi. Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi kertoo siitä, kuinka vuosia odottanut kuvaushaave jäi toteutumatta, mutta sai lopulta paljon arvokkaamman päätöksen. Tämä on tarina itse ommellusta mekosta, rakkaudesta käsitöihin ja yhdestä unohtumattomasta illasta Krakovan Kazimierzissa.
Itse ommeltu mekko Krakovassa – kun suunnitelmat muuttuivat elämäni kauneimmaksi muistoksi
Joillakin vaatteilla on arvoa siksi, että ne ovat kalliita. Minun rakkaimmilla vaatteillani on arvoa siksi, että ne kantavat mukanaan tarinoita. Tämä keltainen mekko on yksi niistä.
Ompelin sen vuosia sitten kankaasta, jonka sain mieheni sukulaiselta. Jo silloin tuntui erityiseltä tehdä vaate materiaalista, jolla oli ollut elämä jo ennen minua. Ehkä juuri siksi tämä mekko ei ole koskaan ollut minulle vain vaate. Se on muistutus siitä, että kauneutta voi syntyä myös siitä, mikä olisi voinut jäädä käyttämättä.
Se ajatus kulkee mukana kaikessa, mitä teen. Ompelussa, tekstiiliarkeologiassa ja tavassani katsoa vaatteita. Jokaisella kankaalla on mahdollisuus saada uusi elämä. Kaava kuitenkin on kadonnut muistista näiden vuosien aikana. Voi olla Suuri käsityö -lehden Janina F kaava, varma en ole.
Kuva, joka jäi ottamatta
Heti mekon valmistuttua näin mielessäni täydellisen valokuvan.
- Vanha vihreä polkupyörä.
- Haltialan maalaismaisema.
- Valkoinen olkihattu.
- Pitsiset käsineet.
- Ja tämä keltainen mekko.
Näin kuvan mielessäni niin selvästi, että olin varma sen toteutuvan. Mutta aina tuli jotakin. Milloin sää ei suosinut, milloin aikaa ei löytynyt. Kuvaus siirtyi viikosta kuukauteen ja kuukaudesta vuoteen. Lopulta huomasin, että mekko oli odottanut kaapissa jo vuosia. Täydellistä hetkeä ei koskaan tullut.
Mekko matkusti Krakovaan
Kun pakkasin matkalaukkua Krakovan matkaa varten, päätin ottaa mekon mukaan. En siksi, että olisin suunnitellut sille kuvausta. Halusin vain pukea pitkästä aikaa ylleni vaatteen, jonka olin tehnyt omin käsin. Se tuntui oikealta. En kuitenkaan osannut aavistaa, että juuri Krakovassa tämä mekko saisi kaikkein kauneimman muistonsa.
Yksi ravintola ja yksi ilta
Kävelimme Kazimierzin kaduilla, kun huomasimme meille täysin uuden ravintolan. Sen nimi oli NOAH. Päätimme varata pöydän seuraavalle illalle. Seuraavana Iiltana puin mekon ylleni. Jalassani olivat samat valkoiset sandaalit, jotka olin aikanaan suunnitellut siihen Haltialan kuvaukseen.
Kun astuimme ravintolaan sisään, tunnelma tuntui heti lämpimältä ja kutsuvalta.
NOAH tarjoilee modernia Lähi-idän ruokaa, jossa perinteiset Lähi-idän maut kohtaavat nykyaikaisen keittiön. Ravintola tunnetaan erityisesti yhdessä jaettavista annoksistaan, mutta ennen kaikkea mieleeni jäi kokonaisuus.
Ruoka oli erinomaista. Jokainen annos oli täynnä makua, värejä ja huolella valittuja raaka-aineita. Yhtä vahvasti mieleeni jäi kuitenkin henkilökunta. He ottivat meidät vastaan aidolla ystävällisyydellä, auttoivat annosten valinnassa ja loivat tunnelman, jossa oli helppo rentoutua. Sellainen palvelu on nykyään harvinaista, ja juuri siksi se jäi mieleen.
Silloin ymmärsin
Kesken illallisen mieleeni nousi ajatus. Minä olin käyttänyt vuosia yhden valokuvan suunnitteluun. Ja silti kaikkein kaunein hetki syntyi täysin ilman suunnitelmaa. Ei Haltialassa. Ei vihreän polkupyörän vieressä. Vaan Krakovassa, ravintolassa, jota emme olleet edes tienneet olevan olemassa ennen tuota päivää.
Siinä hetkessä ymmärsin, ettei tämä mekko enää tarvinnut sitä alkuperäistä kuvausta. Se oli saanut paljon arvokkaamman tarinan.
Miksi ompelen edelleen itse?
Minulta kysytään usein, miksi ompelen edelleen itse, vaikka vaatteita saa ostettua lähes mistä tahansa. Vastaus löytyy tästä mekkosta. Kun teen vaatteen omin käsin, siihen ommellaan samalla pieni pala elämää. Siihen jäävät ne illat, jolloin ompelukone surisee työhuoneen pöydällä. Siihen jäävät ajatukset, onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset. Ja myöhemmin siihen tarttuvat muistot.
Tämä mekko muistuttaa minua nyt lämpimästä kesäillasta Krakovassa. Se muistuttaa hyvästä ruoasta. Ystävällisistä ihmisistä. Yhdestä täysin sattumalta löytyneestä ravintolasta. Ja siitä, että kaikkein kauneimmat hetket eivät yleensä ole niitä, joita olemme suunnitelleet vuosia. Ne ovat niitä, jotka elämä antaa meille lahjaksi. Ehkä juuri siksi rakastan ompelua niin paljon.
Vaatteet eivät ole minulle vain vaatteita. Ne ovat muistoja, tarinoita ja pieniä aikakapseleita, jotka kulkevat mukana vuodesta toiseen. Ja juuri siksi tästä keltaisesta mekosta tuli yksi elämäni rakkaimmista vaatteista. Ei siksi, että se olisi täydellinen, vaan siksi, että se muistuttaa minua siitä, että joskus elämä osaa kirjoittaa paljon kauniimman tarinan kuin minä itse koskaan osaisin.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Krakovan matkan esittelyä: