Mekkokesä tulee
6
Jeee, olen niin iloinen, mekkokesä tulee ja kohta saa pukea kaikki ihanat kesämekot päälleen. Hypin täällä innoissani ylös ja alas, taputan käsiäni yhteen ja hypistelen ihania mekkojani kaapissa. Kohta on heidän aikansa. Suunnitteilla on jo vaikka millaisia juttuja mitä pitäisi ommella ja virkata. Pitkän, todella pitkän talven jälkeen auringon kutitus iholla tuntuu niin ihanalle.
Mekkokesä tulee
Koska odotan niin kovin kesää, niin petynkö, jos kesä ei olekkaan lämmin? Voin toki pettyä, en voi sanoa, että en. Toivon kuitenkin, että kesä on sen verran ihana, että meidän kesäreissu olisi onnistunut. Kylmiä ja sateisia kesiä on ollut ennenkin ja toki sellainen on vetänyt mielen aika matalalle, mutta silti sitä aina toivoo, että se huominen toisi lämmön tullessaan. Nyt kun asumme täällä keskustan tuntumassa, on tekemistä paljon, vaikka kelit eivät hellisi. Ja onneksi meidän parveke on niin suojassa, että siellä on lämpöistä koko ajan. Pakkasillakin oli siellä kiva makoilla.
Mutta vaikka tekemistä olisi, niin mieluummin teen asioita ulkona, en sisällä ja mieluiten pukeudun ihaniin mekkoihin. Polkupyörätkin otetaan vähitellen esille ja huolletaan. Alkaa toisenlaiset pyöräilyseikkailut mitä ennen. Enää ei ole maalaismaisemaa tai jokimaisemaa. Joka puolella pörrää autoja ja ihmisiä. Saa nähdä miten täällä suhtaudutaan retkipyöräilijöihin, kun muista ei niin kukaan välitä.
Joka kesä on mekkokesä
Toki joka kesä on myös haalarikesä. Nimittäin kun rakastan myös haalareita, monenlaisia ja niitä löytyy myös aika vino pino. Mutta siitä huolimatta pukeudun kaikkein mieluiten mekkoihin ja vaikka mekkoja on paljon, niin kädet syhyää jo päästä uuden Mekkotehtaan kirjan pariin. Olen jo valinnut ne lempparini kirjasta, joita lähden kokeilemaan nyt ensin. Toivon, että iso osa mekoista valmistuu ylijäämäprojektin tiimoilta. Mutta saa nähdä, siellä ei ole mitään kovin isoja kankaita.
Minulla on myös vino pino virkattuja liinoja ja olen suunnitellut, että yhdistäisin osat mekoksi. Ilmeisesti on ollut tarkoitus tehdä noista paloista päiväpeitto. Osat olen kerännyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta joskus vuonna papu ja kirves. En tosin ole varma, että miten tuo yhdistäminen onnistuu, mutta paloista tulisi aivan ihastuttava mekko. Äitini on antanut minulle vähän saman tyyppistä lankaa, joten voisin hyvinkin saada ne yhdistettyä ja näin saisin oikein kivan mekon.
Ihaillaan kuitenkin kuvien kautta minun ihania mekkoja, joita olen tehnyt vuosien varrella.
Rentoa vappua kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Ateneum – Eero Järnefelt
Upea Ateneum seisoo keskeisellä paikalla Helsingin Rautatieaseman kupeessa aivan Makkaratalon vieressä. Se sulkee sisäänsä taidetta, jonka merkityksen ymmärtää vasta kun kiertää ja tutustuu taiteilijoihin ja heidän kädenjälkeensä. Tällä hetkellä vetonaulana Ateneumissa on Eero Järnefeltin teokset ja hänen taidematkansa, joka kesti hänen koko elämän.
Ateneum – Eero Järnefelt
Kaksi viikkoa sitten päätimme lähteä kävelylle kohti Ateneumia, mieheni kun taiteesta pitää kovasti. Tästä syystä meillä on kotona oma taideseinä, jossa on myös hänen isoisänsä tekemää taidetta, kuten myös hänen tätinsä. Mieheni on itsekin hyvin taiteellinen ja joskus hänellä oli myös haaveena taideopinnot, mutta mielenkiinto loppui kesken. Joten tässä on yksi syy miksi me kierrämme taidegallerioita ja ostamme taidetta kotiin.
Ja kun katsoin mitä kaikkea Ateneum nyt tällä hetkellä tarjoaa, niin oli aika selvää, että Eero Järnefeltin teoksia on mentävä katsomaan. Silläkin uhalla, että ihmisiä oli valtava määrä paikalla. Joissain huoneessa ei päässyt etenemään kunnolla ja osassa ei tahtonut päästä katsomaan teoksia, kun ihmiset oli pakkautuneet ihastelemaan Järnefeltin siveltimen vetoja.
Eero Järnefelt
Itse en kauhean hyvin tunne eri taiteilijoita ja olikin mielenkiintoista nähdä myös Järnefeltin elämää, ei vain taidetta ja sitä miten hän vaikutti suomalaiseen taiteeseen jo elinaikanaan. Oli mielenkiintoista nähdä miten hän kuvasi luontoa, ihmisiä ja tunnelmia. Hänen taiteessaan näkyy myös totuuden mukaisuus, vaikka minusta hänen töissään on kuitenkin ripaus romantiikkaa. Sen tajusin kunnolla vasta kun näin teoksen ja valokuvan vierekkäin.
Järnefeltin tapa kuvata näkemäänsä muuttui myös ajan saatossa, vaikka hänen kädenjälki säilyi, niin tapa nähdä asioita muuttui. Osa töistä on hyvin yksityiskohtaisia ja osa taas pelkistettyjä. Koska itse en ole taideosaaja tai edes kauheasti sitä ymmärrä, niin jouduin välillä pinnistelemään, että onko tosiaan tietyt teokset Järnefeltin, kun olivat niin erilaisia suhteessa toisiinsa. Onneksi mieheni sitten auttoi minua ymmärtämään.
Vaikka välillä hämmennyin näistä aika isoistakin muutoksista tauluissa, niin opin aivan valtavasti niin itse taiteilijasta, kuin hänen suvustaan, perheestään sekä ystäväsuhteistaan. Pohdin myös, että onko tuollaisia paikkoja enää olemassa, vai miten paljon on paikka muuttunut nyt vuosien aikana.
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua: