Hae
VillaNanna

Työni on käsillä tekemistä

Työni on käsillä tekemistä

Työni on käsillä tekemistä nuorten kanssa. Teen esimerkkejä ja testitöitä ennen kuin annan nuorille ne hommaksi. Joskus tosin teen samaan aikaan nuorten kanssa. Silloin meillä on tosiaan kokeileva käsityö. Myös nuoret osallistuu silloin suunnitteluun ja kokeilemme työhön heidän eri ideoita. Se on todella mielenkiintoista puuhaa.

Työni on käsillä tekemistä

Olen kolmisen vuotta tehnyt nuorisotyötä kädentaitojen työkalun kanssa. Ja tämä on aina ollut minun unelmani, tehdä käsillä kaikkea kivaa nuorten kanssa. Olen viihtynyt hyvin tuossa paikassa ja tukenani on mahtava työporukka. Eikä pelkästään tuossa työyhteisössä, jossa työskentelen, vaan tuki löytyy myös toisista työyhteisöistä. Minusta on ihana nähdä miten nuorten oma ajatus lähtee kumpuamaan ja heidän työt ovat kaikki aivan erilaisia, vaikka idea on sama.

Valitettavasti en voi jakaa tänne koskaan heidän töitään, vain omat versioni, mutta voin luvata, että jokaisessa työssä on nuoren omaa persoonaa. Niin näissä minun on minun omaa persoonaa. On mahtavaa kun voidaan tehdä asioita monesta eri materiaalista, ei vain yhdestä. Minä ohjaan siis askartelua, tekstiiliä sekä ompelua. Eri kerhoissa ja ryhmissä tehdään eri asioita ja joissain voidaan tehdä vähän kaikkea.

Nuorten hyvinvointi on ykkösasia

Vaikka hallitus on toista mieltä, että nuorten hyvinvointiin ei pidä satsata, niin me nuorisotyössä olevat olemme toista mieltä. Kädentaidot on yksi tapa ohjata ja tukea nuorta elämän eri askelissa. Pitkäkestoinen työ tuo enemmän tuloksia ja se on myös nuorelle mielekäämpää. Eikä me vain käsitöitä tehdä, osallistumme yhteiskunnan asioihin kädentaitojen kautta, käsityöaktivismi on meillä arkea ja nuoret saavat näin myös oman äänensä kuuluviin. Nyt jos koskaan pitäisi kuunnella nuoria.

Miten he näkee maailman tilanteen ja miten he kokevat tulevaisuuden tällä hektellä. Aikuisten olisi hyvä olla kartalla nuorten asioista, vaikka napanuoraa katkaistaan enemmän ja enemmän, mitä vanhemmaksi tullaan. Tämän hetkinen maailman tilanne on raskasta monelle. Toivovat sitä, että aikuiset pysähtyisivät hetkeksi miettimään millaisen maailman he ovat jättämässä heille. Osa nuorista tosiaan on sitä mieltä, että aikuiset eivät jätä heille mitään. Enkä puhu nyt jokaisen omaisuudesta, vaan tästä maapallosta.

Työni on käsillä tekemistä

Rakkaudella -Melissa 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa

Pinkki vero ja naisten palkka

Pinkki vero ja naisten palkka

Pinkki vero on paljon ihmisten huulilla ja nyt minäkin hiukan otan kantaa tähän. Minä kun en itsekkään ymmärrä sitä, että nainen maksaa samasta höylästä enemmän mitä mies. Otan keskusteluun varmasti mukaan myös kuukautisköyhyyden, joka tämän hallituksen myötä tulee olemaan suurempaa mitä ennen.

Pinkki vero ja naisten palkka

Sanotaan, että naisen euro on 80 senttiä, joten palkka on siis pienempi mitä miesten. Tässä ei siis ihan tasa-arvo kohtaa. Mutta vielä suurempi ongelma on pinkki vero, jossa esimerkiksi sama höylä, jolla ajellaan epäsuotuisia karvoja pois, on miehelle edullisempi mitä naisille. Siksi kannattaa ostaa sama tuote miestenosastolta halvemmalla.

Pinkki vero on jo itsessään syrjivää ja kun vielä palkkaus on pienempi naisella, niin ollaankin kaivettu syrjintäkuoppaa syvemmälle. Kun nainen saa pienempää palkkaa, on hänen ostovoimansa pienempi mutta hinnat on hänellä korkeammat. Tokikaan naisen ei tarvitse ajella karvojaan. Silloin sekin menoerä on unohdettu kokonaan. Mutta koska emme elä edelleenkään tasa-arvoisessa maailmassa, vaan naisilta odotetaan ihan valtavaa panostusta elämässä, odotukset ovat paljon korkeammat mitä miesten.

Naisten vaatimukset:

  • olla hyvä työssään
  • pitää itsestään huolta
  • pitää kodista huolta
  • osata tehdä ruokaa
  • pitää miehestä huolta
  • pitää lapsista huolta
  • olla paras uraäiti
  • olla paras kotiäiti
  • olla ikinuori
  • pukeutua hyvin

Tamponivero

Tamponivero kuuluu pinkin veron alle ja tässä näkyy todella epätasa-arvoinen verotus. Arvonlisävero on kuukautistuotteissa korkea ja näin kuukautistuotteiden hinnat ovat tähtitieteelliset. Kaikki, joilla on kuukautiset maksavat siis 24% prosenttia veroa näistä tuotteista vaikka muissa terveystuotteissa on 10%. Eli käytännössä me täällä Suomessa maksamme saman veron kuukautissuojista mitä maksamme luksustuotteista. Onko siis kuukautiset luksusta?

Euroopan parlamentti on hyväksynyt jo vuonna 2019, että kuukautissuojista poistettaisiin vero kokonaan kaikista EU maissa. Itse en kuitenkaan ole tätä vielä huomannut omassa kukkarossani. Kuukautisköyhyydestä on saatu lukea jo pidempään ja keskusteluissa on hiukan asiaa jopa naureskeltu. Siitä huolimatta kuukautisköyhyyttä on ja tilanne pahenee entisestään nyt hallituksen toimien vuoksi. Siksi olisi hyvin tärkeää, että kuukautissuojat olisivat verovapaita ja nuoret saisi kouluissa ilmaiset suojat.

Monet, jotka elää kuukautisköyhyydessä jättää menemättä kouluun tai töihin kun ei ole varaa hankkia suojia. Jotkut tekee kyllä kestositeitä ja kyllä, se olisi ekologista mutta emme voi vaatia sitä kaikilta. Kestositeiden materiaalit, imuosat ja kankaat ovat myös kalliita. Ja kun tytöt eivät käy koulussa, niin miten he voivat aikuisena työllistyä? Asioita ei voi katsoa niin, että tänään voidaan säästää 10 senttiä ja huomenna voidaan sitten maksaa 10 euroa. Se on lyhytnäköistä, eikä sillä saavuteta yhtään mitään.

Rentoa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest