Ihana kesä
Nyt on ihana kesä, lämpöä ja aurinkoa riittää. Tämä on minun kesäni, siitäkin huolimatta, ettei sitä lomaa nyt oikein ole. Tästä lyhyestä lomasta yritän ottaa ihan kaiken irti, ihan kaiken. Suunnitelmissa on matkaa ja yhdessä oloa. Myös vähän juoksevien asioiden toimitusta olisi tarkoitus tämän viikon aikana hoitaa. Saa nähdä miten kaikki kuitenkin onnistuu. Peukkuset pystyyn.
Minut vakinaistettiin vähän yllättäen tuossa korona sulun tullessa voimaan ja siirryin tekemään muualle tilalle töitä. Olin aivan innoissani mutta sitten kaikki ei mennytkään ihan niin kuin piti, mutta onneksi tuli kesätoimintojen vuoro ja me saimme järjestää suunnitelman mukaan kesätoimintoja. Olen oppinut valtavasti uutta ja mennyt mukavuusalueen ulkopuolelle vain huomatakseni, että siinä hommassa ei ollut mitään huonoa. Näillä eväillä kyllä lähtee mielellään katselemaan ensi syksyä. Meille kun on tulossa kaksi uutta tyyppiäkin töihin, se jännittää todella paljon!
Ihana kesä
Vaikka loma on vain viikon mittainen, niin onneksi minulla on monta viikonloppua vapaana. Näin pääsen hyvin seikkailemaan perheeni kanssa ympäri ämpäri. Tarkoituksena on tutustua hiukan tähän Uudenmaan alueelle ja eri kaupunkeihin. Minulla on monta paikkaa missä en ole koskaan täällä etelässä käynyt, en oikeastaan ole edes tiennyt näistä paikoista ja nyt on se hetki, että tutustumme ja koemme Suomea vähän enemmän. Toki elättelen toiveita, että pääsisin Krakovaankin vielä, mutta se on hyvin epätoden näköistä. Mutta aina voi toivoa ja unelmoita, eikös vaan.
Isoin ongelma minulla on nyt se, että minun pitäisi kaikesta huolimatta asennoitua siihen, ettei lomaa ole tämän enempää ja hyväksyä se. Niin monta vuotta minulla oli koko kesä vapaata ja sain tehdä mitä ikinä mieli teki, nyt se ei ole onnistunut vaikka kaikkea kivaa olen saanutkin kokea. Se kesän vapaus on nyt poissa ja se hiukan vaivaa ja aiheuttaa myös pientä ärsytystä. Mutta toki olen onnellinen siitä, että sain vakipaikan ja näin ollen ei tarvitse miettiä sen enempää mitä sitä seuraavaksi tekisi. Yritän olla erittäin myönteinteinen ja sanoa itselleni, että ensi vuonna tilanne on ihan toinen.
Mekko
Mekko on tehty tilkuista ja oli ensi esittelyssä vuosi sitten juhannuksena. Mekon yläosan kaava on tuttu Burda 5/13 ja olen tästä mekosta erityisen ylpeä. Sain siihen upotettua ison määrän pieniä leikkuujätepaloja ja niin vähän meni lopulta roskiin. Rakastan näitä projekteja, kun turhasta tulee käyttöasiaa ja mahdollisesti jotakin todella rakasta ja ihanaa. Tämä on sitä täydellistä Kassi-Alma lookkia, josta pidän kovasti. Tällä hetkellähän minulla on käynnissä toinen leikkuujäteprojekti, jossa materiaalina on farkku. Tässä projektissa oli viskoosi ja muut erittäin ohuet hulmuavat materiaalit. Tästä projektista tosin jäi jäljelle pari pitsipätkää ja muutama vähän isompi tilkunpalanen. Niistä olisi kyllä tarkoitus jotakin vielä saada aikaan, mutta se ei ole tämän vuoden asia.
Ihanaa kesää kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:
Kuosien sekametelisoppa
Kuosien sekametelisoppa on meikäläisen the juttu. Pakko kokeilla miltä raidat ja kukat näyttää keskenään tai jonkin muun kuosin kanssa. Onneksi kesä auttaa leikkisässä pukeutumisessa todella paljon, kun ei tarvitse takkia laittaa päälle ja piiloittaa sillä kaikki hauska ja leikkisä. Kirppareilta löytyy hienosti kaikenlaista materiaalia monenlaiseen projektiin. Ja tämä projekti onkin kasattu juuri kirppislöytöjen ympärille. Tokikaan kaikki ei ole kirpparilta kotoisin mutta isoin osa on ja se riittää meikäläiselle.
Kuosien sekametelisoppa
Minulle on aina hirmuisen tärkeää se, että päältäni löytyy jotakin itse tehtyä (mieluiten tuunattua), sekä kirpparilta löydettyä. Aina tämä ei valitettavasti onnistu, mutta lähes aina kyllä. Varsinkin kun kaapista löytyy jo niin paljon itse tehtyä sekä kirpparilöytöjä. Ja tietenkin ylpeilen aina sillä, että teen aivan ihania löytöjä ilmaisosastolta myös. Tässäkin asussa ilmainen löytö on tuo T-paita, oli niin hyvässä kuosissa kun löysin sen, että otin sen mielelläni käyttöön. Ilmaisosastolta löytyy paljon mielenkiintoisia juttuja.
70-luvun tyylisen hameen tein verhosta, jonka löysin Sellon Fidasta aikaa sitten. Jo ennen kun Suomi suljettiin. Tiesin heti mitä haluan verhosta, mutta materiaali jäi aika pitkäksi aikaa kaappiin pyörimään. Nyt sen sitten vihdoin sain valmiiksi. Aurinkolasit ovat myös Fidasta, mutta Espoon keskuksen Fidasta. Kengät on löytyneet muutama vuosi sitten UFFista. Olen siis erittäin tyytyväinen tähän alkuasetelmaan. Halusin pukea päähäni isolierisen hatun, jonka olen tehnyt aikaa sitten, enkä valitettavasti enää muista millä kaavalla tämän tein. Myös kangaskassi on itse tehty ja kangasväreillä sieltä täältä väritetty. Kassia voi värittää aina kun siltä tuntuu ja haluaa jotakin ihan toisenlaista puuhaa itselleen.
Hameseen ei valitettavasti ole mitään kaavaa. Olen leikannet sen kahdesta kappaleesta siten, että olen mitannut vyötärön sekä lantion ja sen mukaan sitten piirtänyt levenevä helmasen hameen. Vyötäröllä on hyvin kapea vyötärönauha. Lähes koko materiaali tuli käytettyä, aika nippa nappa. Tykkään itse hameesta todella paljon ja kiva saada kaappiin hiukan eri tyylistä vaatetta. Raitakuosi myös sopii hyvin tähän hameseen. Hulpion mukaan kangas on alunperin Eurokankaasta ja on Niina Aallon Apila raita -kangas.
Ihanaa ja riemukasta iltaa kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:


10










