Kun vanhenee
Kun ihminen vanhenee, se tapahtuu jokaisella eri tavoin, jokainen myös suhtautuu vanhenemiseen eri tavoin. Itse olen katsonut, että vietän nyt kaikkein upeinta aikaa elämässäni. Olen saanut matkustaa niin paljon kuin haluan, tiedän mitä haluan tehdä työkseni ja nautin työstäni. Tunnen itseni ja osaan kasvattaa niitä alueita, jotka tarvitsee vielä kasvua, olen hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen. En ole enää stressannut ulkonäöstäni ja kropastani, olen mikä olen ja nautin siitä. Hyväksyn itseni!1
Jokainen meistä vanhenee ja mitä enemmän ikää tulee, niin sitä myös miettii mennyttä aikaa ja katselee peiliin välillä vähän liiankin kriittisesti. Miksi kummassa lähes 50 vuotias viitsii miettiä ulkonäköä? En siihen osaa vastata. Kaikkinensa olen tyytyväisempi itseeni mitä nuorempana, mutta kyllä nyt kun kaksi lapsista on muuttanut pois kotoa, niin alkaa itsekin huomaamaan ne kaikki juonteet ja rypyt mitä aika tuo tullessaan.
Kun vanhenee
Eilen tuli kuluneeksi 48 vuotta siitä kun Melissa näki tämän maailman ensimmäistä kertaa elämässään. Se maailma oli aivan erilainen, mitä se on tänä päivänä. Muistot ovat saaneet kuitenkin vähän sitä kulta verhoilua päälleen. Ei se maailma ollut sen helpompaa kuin nytkään, mutta se oli erilainen. Minulle 80 -luku on ollut kulta-aikaa, enkä tarkoita nyt sitä, että se oli kaikkein parasta vaan lähinnä sitä, että silloin aloin kävellä sitä suuntaa kohti, jonka olen nyt saavuttanut.
Niin paljon mahtuu vuosiin. On kolme ihanaa lasta saatettu maailmaan, vakava sairastuminen, avioliitto, uusi ammatti. Kovan työn jälkeen ura, joka on nyt tällä hetkellä päässyt siihen pisteeseen, että todella saan tehdä sellaista työtä, josta olen aina unelmoinut. Vielä on paljon koettavaa, saavutettavaa ja nähtävää, mutta elämä pyörii nyt niin kuin olen sen rakentanut ja se on mahtava fiilis.
Maailma ihannoi nuoruutta ja kauneutta. Silti vaikka maailmassa tapahtuu paljon rumuutta, mutta on valtavan tärkeää myös koittaa löytää sitä kauneutta ympäriltään, vaikka se olisi miten vaikeaa välillä. Ei niiden nuorten kanssa tarvitse enää tässä iässä tapella samoista paikoista. Yrittää näyttää nuorelle, kun vaan on sitä mitä on ja on sitä ylpeydellä.
Mä oon Melissa
Olen tässä vuosien saatossa saanut somessa paljon kritiikkiä omaan vanhenemiseen ja siihen suhtautumiseen. Monasti saan kuulla siitä, että on surullista, etten anna itseni vanheta arvokkaasti. Katson kuitenkin, että vanehenen juuri sillä tavoin kun vanhenen. Teen vaatteita, jotka miellyttää minua ja joissa minun on hyvä olla. Toki kuulen myös paljon sitä, varsinkin ikäisltäni, että kunhan minä vähän kasvan niin ja ikää tulee lisää. Itse taas katson, että näytän ikäiselleni, en nuoremmalle, en vanhemmalle. Minä 48 vuotias, jokainen on erilainen tässä iässä, eri tyylisiä. Ei ole tarkoituskaan se, että meidän ikäiset pukeutuu niin, että sointuvat hyvin seiniin. En minä ainakaan suostu siihen, nainen on upea minkä ikäisenä tahansa. Kun vanhenee, pitää oppia rakastamaan itseään eri tavoin.
Mitä asuni kertoo minusta?
Koska tämä on käsityöblogi, niin pakkohan on pitkästä aikaa puhua myös vaatteista. Tämän artikkelin kuvissa minulla on päälläni valkoinen mohairneule, jonka olen ommellut Jätti Rätin kankaasta yli 10 vuotta sitten. Paita on lepakkohihainen ja todella paljon pidetty. Olen sen tänä vuonna kaivanut jälleen esiin. Se sopii hyvin viileneviin päiviin, vaikka on ohut, se on myös erittäin lämmin. Paidan kanssa sopii farkkutakki, jonka olen löytänyt ilmaisosastolta. Takkiin ompelin epoletit rikkinäisistä koruista, jotka olen pelastanut Kontista. Jalassa on tekonahkahousut, jotka ovat löytyneet Fidasta. Jalassa olevat lenkkari, ovat myös Fidasta, ne ovat Härdellin vanhat. Kaulassa on myös ilmaisosaston löytö.
Nautitaan naisina olosta, tää on meinaan mahtavaa olla nainen!
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Vaatekaappini sisältää vain lempivaatteitani
Miksi jaksan jauhaa vaatteista ja miksi vaatekaappini sisältää vain lempivaatteitani? Eikö vaate ole vain vaate, jolla pidetään itsensä lämpimänä tai suojataan kriittisiä paikkoja? Ehkä, mutta minulle ei. Minulle on tärkeää, että minulla on hyvä olo kun menen töihin tai juhliin tai ihan vain ulos ovesta. Ei ole ihan mitä väliä sen kanssa mitä laittaa päälleen. Vaikka en niin mieti miten yhdistelen tai mitä laitan, niin vaatteen pitää tuoda minulle iloa hyvää fiilistä kun sen päälleni laitan.
Minulle vaatteet on enmmän kuin vaatteita. Ne ovat minun tapani kertoa kaikille kuka olen ja millaisella fiiliksellä matkustelen pitkin katuja. Ja koska kaupoista ei löydy tarpeeksi yksilöllisiä vaatteita minulle, olen halunnut oppia tekemään niitä myös itse. Se on ainoa tapa saada juuri sitä mitä haluaa, ilman, että on joku, joka määrää mitä päälleni laitan. Tässä kohtaa tarkoitan niitä kauppojen sisäänostajia sekä suunnittelijoita, jotka ne meidän ajatukset tietyistä vaatteista iskostaa päähän.
Vaatekaappini sisältää vain lempivaatteitani
Koska vaatteet on minulle yksi hyvinvoinnin osa, en ole halunnut tyytyä vain vaatteisiin, vaan olen halunnut rakentaa vaatekaappini sellaiseksi, että se sisältää pelkästään lempivaatteitani. Mikä ihana fiilis se onkaan kun voi joka päivä laittaa sen lempivaatteen päälle, vaikka se olisikin jokin muu kuin eilen. EN myöskään hanki enää vaatteita vaatteiden ilosta, vaan sen pitää tuoda minulle hyvän fiiliksen kun laitan sen vaatteen sovituskopissa päälleni. Minulle pitää tulla vau, tää näyttää niin hyvälle ja tuli mahtava fiilis kun laitoin tämän päälleni -ajatus. En tiedä ajatukset sekä ei ajatukset laitetaan aina rekkiin takaisin. En enää ajattele niin, että ehkä voisin käyttää tätä, vaan ei ole kuin tuo yksi ajatus, jos vaate tulee mukaani. Poikkeuksena tosin on ne vaatteet, jotka muokataan lempivaatteiksi, mutta harvoin enää niitä metsästänkään.
Miksi minulla on ollut tällainen päämäärä?
Koska olen hamsteri ja rakastan vaatteita sekä kenkiä ja niitähän on ja paljon. Kun muutimme tähän asuntoon 2018 oli minun luovuttava valtavan suuresta osasta kenkiäni sekä vaatteitani. Tuossa hötäkässä tein päätöksen, että enää ei kaappiin tule mitään muuta kuin lempivaatteet, muut jää muille lempivaatteiksi. Minun ei tarvitse saada kaikkea maailman vaatetta ja kenkää kotiini. Vain ne, jotka tuovat hyvää mieltä, ne hauskuttaa sekä tuovat energiaa. Ja tätä päämäärää kohti olen kulkenut tähän päivään asti. Totta on, että vielä välillä sattuu tulemaan vastaan vaate, joka ei sitten minua miellytäkään mutta se menee tuunauspinoon, aina. Ja kohta se onkin lempivaatteeni.
Millainen on sinun lempivaatteesi?
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:


16









