Mustat ylipolven perussukat
Hiukan ennen joulua tyttäreni laittoi viestin, että tarvitsee ehdottomasti mustat ylipolven perussukat. En ollut kovin innoissani, sillä täysin mustan langan neulominen on tuskaista. Eikä sen vuoksi, että siinä olisi jotain allergisoivaa väriainetta, vaan lankaa ja silmukoita ei nää, vaikka olisi millaiset valot käytössä. Pelkkä ajatuskin siis ällötti meikäläistä, mutta tiettehän te äidit…Mitä äiti ei tekisi oman lapsensa eteen?
Ei siis auttanut muu kuin hankkia lapsen toiveiden mukaista lankaa, ohutta, mustaa ja kestävää. Eli lopputuloksena oli, että ostoskorista löytyi kaksi kerää mustaa Novita Nalle lankaa. Kyllä, kaikista haukuista huolimatta tykkään neuloa Novitan langoista vaatteita, varsinkin sukkia. Ja koska tyttöni mielestä nallelanka on miellyttävä ja lämmin jalassa, niin tietenkin sitä hankitaan sitten. Nalle on ohutta ja mahtuu näppärästi saapikkaan sisälle.
Mustat ylipolven perussukat
Sukat ovat ihan perussukat, otin silmukkamäärät Novitan sukkalehdestä. Tein koon 36, eli omaan jalkaani. Olen tähän mennessä tehnyt tytön jalan koon mukaan, joka on 37 ja ne ovat olleet isoja hänen mielestään. Nämä olivat sitten hyvät.
Lanka: Novita nalle, 2 kerää
Puikot: 2,5mm sukkapuikot
Sukkien ohje:
- Luo 60 silmukkaa sukkapuikoille ja jaa ne neljälle puikolle.
- Neulo 2 oikein, 2 nurin joustinneuletta noin 3-4cm.
- Aloita sileä oikea neule. Neulo noin 30cm, jonka jälkeen aloita kavennukset.
- Kavennukset tulee aina ensimmäisen puikon toisen silmukan kohdalle sekä neljännen puikon toiseksi viimeisen silmukan kohdalle. Kavenna joka 10 kerros / niin monta kertaa, että kaikissa puikoissa on 12 silmukkaa, yhteensä siis 48 silmukkaa.
- Viimeisen kavennuksen jälkeen, neulo vielä kymmenen kerrosta.
- Aloita vahvistettu kantapää Novitan sukkalehden ohjeen mukaan. Seuraa ohjetta niin pitkälle, että pikkuvarvas ylittyy, jonka jälkeen aloita kärkikavennukset myöskin Novitan sukkalehden ohjeen mukaan.
Perussukkia on muuten tosi kiva tehdä, kun ei tarvitse seurailla niin paljoa mitä puikoissa tapahtuu, laittaa vain menemään. Mutta mustaa lankaa on vaikea neuloa kun sitä ei nää, ei oikein onnistu laskemaan silmukka määriä, vaan mennään mututuntumalla. Mutkia tuli matkaan muutenkin, ensin mieheni kaatoi vanhingossa kahvikupin toisen sukan päälle ja sitten oma tekokyynelpurkki levisi sukkien päälle ja jouduin pesemään molemmat sukat pariin kertaan. Kompastuksia tapahtui siis monen monta, mutta onneksi sukat ovat nyt uudessa kodissa ja toivottavasti voivat hyvin…
Nautinnollista päivää kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:
Make Nine Challenge
Make Nine Challenge 2021 on kohdallani alkanut jo tuossa jouluna. Olen tarkkaan miettinyt mitä haluan tehdä ja mitä tarvitsen kaappiini sellaista mitä siellä ei vielä ole, Mitkä materiaalit ovat minulle tärkeitä nyt ja mitä uutta haluan kokeilla. Kaikki ne on nyt laitettu kahteen eri ruudukkoon, joiden tarkoitus on valmistua tämän vuoden aikana. Tällä tavoin pyrin pääsemään myös keskeneräisistä töistäni vihdoinkin eroon.
Viime vuosi oli käsitöiden osalta hyvin hankala, sillä en oikein jaksanut tehdä mitään, vaikka kaikenlaista olenkin sitten saanutkin valmiiksi, niin mitenkään helposti ne eivät ole valmistuneet. Siksi päätin, että tämä haaste voisi auttaa minua jäsentämään ja saamaan asiat loppuun. Nimittäin keskeneräisiä töitä lojuu joka puolella ja iso määrä erilaisia suunnitelmia myöskin. On myös kiva ottaa jokin projekti joka kestää taas koko vuoden, ettei vain näitä lyhyitä projekteja. Saanko nämä kaksi ruudukkoa valmiiksi on toinen juttu, tärkeää on mielestäni se, että edes yritän.
Make Nine Challenge
Tässä haasteessa on tarkoituksena ommella, neuloa tai virkata vaatteita ja/tai asusteita. Haaste on kuitenkin luonteeltaan joustava, eli voit hyvin tehdä vaikka jämäpaloista tilkkutäkkityylisen takin. Sillä ei ole väliä kenelle näitä teet, eikä sillä, teetkö vain yhdellä tekniikalla vai kokeiletko kaikkia. Itse päädyin tekemään yhdeksän ommeltua ja yhdeksän neulottua – joukossa tietysti jämäpaloja ja -lankoja. Voit päättää täysin, missä tahdissa haasteessa etenet sekä sen, missä järjestyksessä teet. Voit muokata suunnitelmaasi sitä mukaa kuin etenet haasteessa. Oman suunnitelmani jaan heti aluksi, koska se helpottaa minua pitämään siitä kiinni, mutta stressiä ei pidä tästä ottaa! Tarkoitus on omilla käsillään luoda ihania juttuja.
Viime vuosi oli käsitöiden osalta hyvin hankala, sillä en oikein jaksanut tehdä mitään, vaikka kaikenlaista olenkin sitten saanutkin valmiiksi, niin mitenkään helposti ne eivät ole valmistuneet. Siksi päätin, että tämä haaste voisi auttaa minua jäsentämään ja saamaan asiat loppuun.
On myös tärkeää kokeilla asioita, joita ei ole ennen tehnyt kuten minulla on vapaa kirjonta ompelukoneella. Tekniikka, jonka haluan ottaa haltuun mahdollisimman pian. Paljon olen katsellut miten muut tekee näitä upeita kirjontatöitä, mutta itse en ole vielä saanut aikaiseksi, ehkä nyt se tulee eteen kun sen on kirjoittanut ylös.
*****
Ompeluruudukko
- Vapaa kirjonta koneella
- Toppi frilloilla
- Puuvillamekko
- Takki kahdella eri materiaalilla
- Vakosamettileggarit
- Pikkumekko
- College
- Rennot housut
- Refashion, neulemekko
Neuleruudukko
- Valkoinen neule
- Nyppyneule
- Salmiakkikuvioiset ylipolven sukat
- Lankajämistä neuletakki
- Kirjoneulesukat Hyvän mielen villasukat -kirjasta
- Tilkkumekko
- Yksivärinen mekko
- Helmiä peruspaidassa
- Refashion – vanhasta paidasta uusi
Piirrokset on tehnyt juhoeerikki
Olen luonut Pinterestiin myös tälle haastelle oman kansion, jos joku haluaa seurata sitä kautta etenemistäni tai sitä, mitä olen keränyt ja ajatellut tekeväni.
Tarkoituksenani on hyödyntää kaikkea sitä mitä on jo olemassa kotona, ei siis hankkia materiaalia lisää. Tosin, tiedän jo varmasti sen, että muutama asia kuten liimakangas ja vuorikangas on hankittava, sillä kumpaakaan ei ole niin paljon, että saisin esimerkiksi takin vuoritettua tai tuettua nappilistoja. Jos on pakko ostaa tai hankkia, niin jokaiseen artikkeliin tulee siitä maininta.
Nautinnollista lauantaita teille kaikille!


10







