Rantamekko ilman kaavaa
Rantamekko ilman kaavaa on helppo tehdä, valitse kankaaksi trikoo ja ota itsestäsi kolme mittaa, se riittää vallan mainiosti. Mekko päälle ja rannalle. Muista aurinkovoide ja isolierinen hattu.
Rantamekko ilman kaavaa
Tarvitset kolme mittaa, rinnanympärys, lantionympärys sekä mekon pituus. Mittaa lantio leveimmästä kohdasta. Vertaa ry ja ly, kumpi on isompi, niin tee sen mukaan. Lisää pituuteen 4 cm ja rinnanympärykseen max. 5 com riippuen miten väljän haluat. Omassani on lisätty leveyteen 5cm. Enemmänkin toki voi leventää jos haluaa.
Esimerkiksi: Ry 120+5 ja ly 120+5 mitoissa on siis etu-ja takakappale. Nämä mitat laitetaan puoliksi niin saadaan piirrettyä yksi etukappale. Takakappale tehdään muutoin samoin, mutta pääntie on hiukan korkeampi mitä etukappaleen pääntie.
Tee näin:
- Laita ympärysmitta puoliksi. Laita kangas lattialle kaksin kerroin tasoksi.
- Piirrä kangasliidulla mittojen mukaan laatikko kankaalle. Voit tehdä myös kaavan kaavapaperille.
- Merkkaa kädentiet, sekä pääntie. Itse tein aika summissa ja kannattaa lähteä aina liikkeelle pienestä määrästä ja pikku hiljaa suurentaa. Kädentie on noin 24 cm pitkä ja pääntie 31 cm. Etukappaleen pääntien etureuna on 3 cm matalampi kuin takakappaleen. Takakappaleen pääntien kaaren keksikohta on 3 cm matalammalla kuin olkapäät.
- Leikkaa kaava kankaasta 1 cm saumanvaroilla. Helmaan ei tarvitse lisätä, jos lisäsit pituuteen sen 4cm.
- Muista! kaava leikataan kaksinkertaisena kankaalta.
Ompelu:
- Ompele oikea olkasauma
- Ompele oikea kädentien päärme
- Ompele pääntien päärme
- Ompele vasen olkasauma
- Ompele vasen kädentien päärme
- Ompele molemmat sivusaumat
- Käännä helman päärme 4 cm sisälle ja ompele helma kiinni.
HUOM! Pääntielle voi leikata myös huolittelukaitaleen, jonka ompelee pääntielle kiinni. Myös kädenteille voidaan leikata huolittelukaitaleet, näin mekosta tulee enemmän mekkomaisempi. Sekä viimeistellympi. Mekko tosin on toimiva myös näin.
Maarianhaminan uimaranta
Pakkohan meidän oli päästä hiukan rentoutumaan ja testaamaan Maarianhaminan uimarantaa. Uimarantaa mainostetaan paljon turisteille ja ranta onkin ihanassa paikassa, oli kiva pakata vesipyssyt ja uikkarit kassiin ja lähteä pötköttelemään rannalle. Onneksi löytyi kivasti myös varjopaikkoja. Tänä kesänä olemme vierailleet monissa rannoissa ja rankanneet niitä järjestykseen. Vaikka Maarianhaminan uimaranta on kiva ja rannalla on ajateltu varsinkin lapsiperheitä, niin me ei kauheasti kuitenkaan saatu irti rannasta. Matalaa on todella pitkän matkaa, joten aikuiselle, joka haluaa uida kahlaaminen matalassa vedessä on vähä, noh, ärsyttävää ja Härdellikään ei tykännyt, kun matalaa oli niin pitkän matkaa, vaikea leikkiä vesipyssyillä.
Ihme kitinää meillä siis. Liian matalaa, liian pitkän matkaa. Mutta niin kuin sanoin, ajatus olisi varmasti ihan toinen jos meillä olisi vielä pikkuisia lapsia. Mutta vaikka ranta olikin matala, niin hauskaa oli silti. Ei pidä antaa tuollaisten asioiden jäädä liikaa vaivaamaan itseään. Uintien jälkeen olikin ihana kävellä hakemaan jäätelöt ja kävellä hissuksiin hotellille.
Nautinnollista päivää kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:
Rennosti sinivalkoisissa
Rennosti sinivalkoisissa vaatteissa seikkailemassa pitkin Ahvenanmaata. Kyllä vain, tämä asu sopi hyvin tähän reissuun. Paita sekä housut on itse tehtyjä ja on niin ihanan kesäinen lumppumaakarin ekstaasi.
Rennosti sinivalkoisissa
Kaavaksi valikoitui Patrones Especial Verano no 326– lehdestä ihanan väljä paitamalli. Näitä onkin kaapissa nyt jo kaksi erilaista. Tämä sininen on eniten käytössä. Kankaassa on pieniä palloja sekä kruunuja. Hyvin kuninkaallinen paita, se sopii erittäin hyvin meidän päiväretkelle. Retkestä tosin kerron huomenna enemmän. Tänään keskitytään minun ihanaan asuun. Tämä paita on ihanan väljä, ehkä voisi sanoa, että over size -mallinen. Onhan tässä valtavat hihat ja löysä ulkomuoto. Ehkä siksi tämä on minun lempparini. Saa niin hyvin piilotettua kroppansa paidan sisälle. Tosin, paita ei ole erityisen pitkä, että kun nostat kätöset ylös kohti taivasta, niin miehesi saa ihastella napaasi. Mutta sekään ei lopultaan haittaa. Nostaa vain housujen vyötärön kainaloihin, se on siinä.
Jalkaan sujautin ohuet farkut, jotka on tehty Suuri Käsityö 8/2013 lehden kaavalla, olen tosin lyhentänyt housujen lahkeita tuossa muutama vuosi sitten. Nämä housut on joka vuosi kovassa käytössä minulla, ne sopii vaatteen kuin vaatteen kanssa. Housut ovat kivan rennot ja vaikka ovat farkut, niin olen tehnyt ne hyvin ohuesta ja joustavasta housukankaasta. Näin ne toimivat oikein hyvin lämpimällä kelillä. Housut ovat muutoinkin mukavat, kun ovat korkeavyötäröiset, niin voi olla rennommin, ei tarvita henkseleitä pitämään pöksyjä ylhäällä. Itsellä ainakin lantiomalliset valuu pitkin polvia. Ollut aina niin vaikka olisin ollut hoikempikin.
Vaate tilanteen mukaan
Minulla on monta erilaista tapaa miten valitsen vaatteet päälleni. Tämän asun valitsin ihan meidän retkikohteen mukaan. Koska mennään linnaan, niin pitäähän sitä kuninkaallista olla päällä. Koska olemme saaressa, niin sinivalkoinen toimii aina. Niin ihanan merellistä, tai ainakin melkein. Olisi toki jotakin ihanan maalaisromanttistakin voinut päälleen laittaa, mutta näillä mentiin tällä kertaa, ensi kerralla sitten jotakin ihan muuta.
On myös kiva, kun jotkin vaatteet pääsee osaksi reissun fiilistä, kuten nyt tämä asuni. Mikään hirmuisen lämmin päivä tämä päivä ei ollut, mutta pärjäsin nipin napin näin. Hölmönä en ollut ottanut itselleni mitään takkia mukaan, tai oikeastaan minulla ei enää mahtunut mikään takki matkalaukkuun. Innostuin ottamaan niin paljon vaatteita mukaani. Yleensä en sitä tee, mutta jotenkin tämä korona ja matkustelemattomuus on tehnyt tehtävänsä, en osaa enää pakata.
Mahtavaa iltapäivää kaikille!


8







