Viikon asut
Haluan esitellä teille viikon asut. Ihan vaan sen vuoksi kun halusin koittaa miten jaksan kuvata joka päivä jonkin asun. En nimittäin oikein aina innostu kuvaamaan päivittäin, vaan voi kulua pitkäkin aika ennen kuin kuvaan jotakin. Parastahan tässä on se, että koko viikon päälläni on ollut jotakin itse tehtyä tai kirppikseltä löydettyä. Todellinen lumppumaakarin ekstaasi.
Viikon asut
Viime viikolla ei ollut vielä kerhot alkaneet, niin voinkin pukeutua miten sattuu. Mutta huomenna alkaa kerhot, niin pitää miettiä hiukan tarkemmin mitä päälleen laittaa. Ihan lasten vuoksi, mutta myös sen vuoksi, ettei pilaa kaikkia vaatteitaan, kun välillä hommat menee aika likaiseksi puuhaksi. Vaikka toki löytyy suojavarusteitakin, mutta kaikkea ei voi suojata. Siksi minulla on maiharitkin maalissa.
Maanantai
Maanantaina päälläni oli hame neule yhdistelmä. Hameen olen tehnyt mieheni vanhasta collegetakista ja neuleen taas olen löytänyt vuosia sitten Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Vieressäni oleva kassi on Kierrätyskeskuksesta ostettu Vähän aikaa sitten ja kassin takana oleva kestokassi on tehty pyyhkeestä. Kengät taasen on poikani vanhat kengät. Mitäs sanotte tästä?
Tiistai
Tiistaina teki mieleni laittaa itse tehty trikoomekko päälle. Kaavana on käytetty 90 -luvun ostokaavaa. Ehkä kuitenkin hitusen liian iso mekko minulle, vaikka ihan mitan mukaan tehty. Kyseisenä aikana vaatteet oli aika over size, mutta vaikka mekko on hitusen iso, se on yksi lemppareistani. Materiaali on aika painavaa trikoota, joten helma hiukan venyy vielä entisestään kun on päälläni. Neuletakki on jonkun tekemä ja sen olen löytänyt UFF:ista viime talvena. Niin meikäläisen tyyliä, ihana. Jalassa olevat kengät on ostettu valitettavasti uutena muutama vuosi sitten (niitä kuuluisia koronahärpättimiä).
Keskiviikko
Keskiviikkona oli sitten jo vilpoisempi päivä ja pakko oli heittää farkkutakki päälle, ainakin aamusta. Hame sekä farkkutakki on itse tehtyjä, takin alla on ohut musta neule, sellainen hyvin perusneule. Sen olen ostanut noin 10 vuotta sitten ja kyseinen neule on edelleen käytössä. Farkkutakki on valmistettu vanhoista farkuista ja hameeseen ei ole kaavaa. Se on leikattu kankaasta suoraan käyttämällä vain lantion mittaa. Jalassa samat popot kuin tiistainakin. Farkkutakki on minun suosikkini ja paljon käytössä oleva.
*****
Torstai
Torstaina vedin jalkaani housut, ilma kun oli entistä viileämpi. Housut on löydetty muutama vuosi sitten Fidasta, päälle heitin itse tehdyn kauluspaidan (joka on ollut paitamekko, mutta lopulta lyhensin sen) ja kauluspaidan päälle heitin Ilmaisosastolta löytyneen over size -slipoverin. Liivi on ollut tuunauskasassa, mutta nyt haluankin käyttää sitä ihan näin. Harteilla farkuista tehty farkkutakki.
Perjantai
Perjantai olikin sitten pikkuisen inhottavampi ilma. Oli kova tuuli ja sateinen keli. Siksi laitoinkin paksut leggarit jalkaani ja Kierrätyskeskuksesta löytyneen tunikan. Paksu neuletakki on ostettu uutena 2000 -luvun ihan alussa mutta olen sen jälkeenpäin tuunannut. Lisäsin taskut sekä kukat ja vetoketjun olen lisännyt jo melkein heti silloin kun takin ostin. Kaulaliina on tyttäreni vanha ja jalassa Fidasta löytyneet kengät.
Lauantai
Lauantaina päälle valikoitui minihame, jonka kankaan olen saanut kaverilta vuosia sitten. Neule on Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, Liivin olen tehnyt verhoista, värjäsin vaaleat verhot vihreäksi. Jalkaan sujautin Kierrätyskeskuksesta kauan sitten ostamani saapikkaat ja myös laukku on Kierrätyskeskuksesta.
Sunnuntai
Sunnuntai on tällainen oleskelupäivä. Kotivaate sopii siis parhaiten oleskelupäivään. Asuni on tehty kahdesta vanhasta neulepuserosta sekä flanellipaidasta. Alun perin tuunasin yhden neuleen flanellipaidan kanssa mekoksi, mutta se oli niin kamala, että tein tällaisen setin, jossa on napapaita sekä pöksyt. Tossut olen saanut lahjaksi jouluna 2019, kun oltiin Krakovassa.
Rentoa sunnuntaita kaikille!
Toipilaana loppukesän aurinkoa metsästämässä
Sunnuntaina olin toipilaana loppukesän aurinkoa metsästämässä mieheni kanssa. Olin siis viime viikolla flunssassa, joka tuli nopeasti ja lähti yhtä nopeasti. Ehdin kyllä siinä hötäkässä käydä koronatestissäkin. Mutta koska tulos oli negatiivinen ja olokin paljon parempi, lähdettiin Backaksen kartanolle nauttimaan kesän auringon viimeisistä säteistä. Säteitä sai toki hiukan metsästää, mutta onneksi edes vähän säteet kutitti nenää.
Toipilaana loppukesän aurinkoa metsästämässä
Kartanossa tanssittiin häitä, joten pienen kävelyn jälkeen istahdimme Bacaksen olohuoneeseen nauttimaan kakusta ja kuoharista. Olikin ihana heittää hyvästit niin upealle kesälle juuri tässä paikassa. Ilma oli ihana ja tilalla niin leppoisa tunnelma. Ja parastahan tässä oli se, että juustokakussa ei ollut liivatetta, vaan vihdoin sain pitkästä aikaa syödä juustokakkua, joka on valmistettu uunissa. Ja kyllä vain se oli niin hyvää. Nam.
Backaksen olohuoneessa oli ihmisiä aika paljonkin ja meno oli hyvin rentoa, osa söi lounasta, osa istui herkuttelemassa leivonnaisia ja pullia, osa pelasi pihapelejä. Sellainen ihanan rento sunnuntai. Ei mikään kiire minnekään. Kaikki nautti olostaan ja tapailivat sukulaisiaan. Emme aikaisemmin ole istuneet olohuoneessa, vaikka paikka on meille muutoin todella tuttu. Alueella olemme paljon ottaneet kuvia, monet kerrat ollaan kyllä suunniteltu, että mennään tapahtumiin tai syömään kartanolle.
Toipilaspäivän pukeutuminen
Kun on ollut kipeänä, iho hellänä ja arkana, haluaa pukea aina jotakin hyvin pehmeää, rentoa sekä lämmintä. Vaikka aurinko lämmitti ja lämpötila oli hyvä, niin tarvitsin ihanan pehmeän neuleen päälleni, tämän neuleen olen ostanut UFF:in Hakaniemen myymälästä keväällä tasarahapäiviltä. Neuleessa oli pieni purkautuminen, jonka olen korjannut. Neuletakki on ihana over size, joka sopii oikeastaan minkä vaatteen kanssa tahansa.
Tällä kertaa laitoin neuleen kanssa harmaat leggarit, jotka ovat Fidasta sekä trikoopaidan, joka on napattu aikanaan ilmaisosastolta. Paita on kertaalleen korjattu toiseen uskoon. Paidassa oli alunperin hihansuissa kuminauhat, jotka olivat todella tiukat. Purin ne pois ja laitoin resorit tilalle. Nyt ei ole tiukat enää. Ihanan rento kotoinen asu sopii hyvin näin ihanan rentoon menoon.
Toipilaana loppukesän aurinkoa metsästämässä, kuvaajan hauskat yllätyskuvat
Hyödynnän aina, tai yritän hyödyntää sen, että otetaan kuvia vaatteista. Aina en toki muista sellaista, mutta useimmiten näin teemme. Näin tälläkin kertaa. Vähän kuvia toipilaasta emännästä. Koska olin toipilaana, niin en kovin paljon jaksanut rehkiä kuvien takia, joten muutama räpsy sai riittää. Ei ollut edes kuvausfiilistä.
Kun mies oli kuvansa ottanut ja kävin läpi kuvia, niin jälleen kerran siellä oli joukossa kuvia, jotka eivät pitäisi olla siellä. Mieheni kun ottaa kuvia myös siitä kun valmistaudun kuvattavaksi. Kun nostan housuja, lasken paitaa, asettelen vaatteet oikeaan asentoon tai itseni. Kuvat ovat hassuja ja miehellä on hauskaa kun väännän naamaani niille. Huvinsa kullakin… Tekeekö teidän kuvaaja tuollaisia salaräpsyjä? Tällä kertaa en oikein tykännyt, kun lähes kaikki kuvat liittyi tuohon hommaan, eikä siihen mitä pyysin kuvaamaan.
Noh, ihan hyvä, että miehelläkin on jotain hauskaa puuhaa kuvaamisen lomassa, huoh.
Rentoa tiistaita kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:


4














