Virkkurin opastuksella
Laukku virkataan Virkkurin opastuksella. Molla Mills on julkaissut jo monen monta kirjaa, itse ostan aina uuden jos sen kirpparilta satun löytämään. Ja koska rahaa palaa isoja määriä erilaisiin käsityökirjoihin, niin kyllä niitä on sitten myös hyödynnettävä. siksi halusin virkata itselleni laukun Virkkurin ohjeella.
Virkkurin opastuksella
Koska nyt istun sängyllä ja kirjoitan tätä postausta blogiini, niin en välttämättä muista ihan oikein mistä kirjasta olen tämän ohjeen napannut, mutta kirja saattaisi olla Virkkuri 4, kurittomat kuosit. Laukku erottui niin voimakkaasti kirjassa, että oli pakko napata kude toiseen käteen ja koukku toiseen ja lähteä kokeilemaan onnistuuko laukun teko näin aloittelijalta kuin minä olen ja onnistuihan se.
Ohje on erittäin helppo, siinä ei ole mitään monimutkaisia koukeroita. Hyvin suoraan ja pelkistetysti kerrottu mitä milloinkin tehdään ja se on erittäin hyvä asia tässä hommassa. Vaikka kädenjälki ei vielä ihan ole parasta mahdollista, niin näin helppo ohje innostaa opettelemaan virkkaamista enemmän ja enemmän. Onnistumisen mahdollisuus on nimittäin se paras juttu tässä.
Molla Mills
Molla Mills (Mari Leppälä) on nykyään kansainvälinen virkkaustähti ja hän on julkaissut monen monta kirjaa, joista löytyy mielenkiintoisia graafisia kuvioita ja kekseliäitä malleja. Kauniit ideat herättelee oppimaan ja kokeilemaan omia rajojaan. Millssillä on oma yritys, jossa myy omia tuotteitaan. Hänen upeat työt ovat olleet esillä niin Saksassa kuin Etelä-Koreassakin. Useasti muuten sanotaan, että suomalaiset pukeutuvat huonosti, niin Elle muotilehti on valinnut Molla Millsin yhdeksi parhaiten pukeutuvaksi suomalaiseksi.
Lyhyt tietopaketti kuka on Molla Mills!
Itse seuraan Molla Millsiä Instassa ja ihailen hänen osaamistaan. Hänen oma vahva tyyli on raikasta ja uutta. Moni muotoista. Jokainen varmasti löytää omansa näistä kirjoista. Itse en ole vielä uskaltautunut kokeilemaan näitä upeita virkattuja kuoseja, joista Molla Mills on tuttu. Uskon, että sekin päivä vielä koittaa kun koukulla on jokin kuosi kokeilussa. Mutta sen aika ei ole ihan vielä.
Itselläni Virkkurin kirjoja on nyt kaikkiaan neljä ja lisää ostan sen mukaan mitä löydän kirppareilta. Uutena kun en juurikaan osaa kirjojakaan enää ostaa. Virkkurin kirjat ovat kuitenkin yksiä lempikirjojani, joita metsästän. Elän siinä pilvessä, joka kuvittelee, että teen eläkkeellä ollessani kaikki kirjojen työt. Tai ainakin kokeilen tehdä. Saa nähdä miten käy.
Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi, Twitter
Ostoksilla omassa vaatekaapissa
Tällä kertaa kävin ostoksilla omassa vaatekaapissa ja parasta tässä on se, että vaatteet olivat ihan ilmaisia. Päätin valita niitä vaatteita, jotka ovat siellä perimmäisenä ja alimmaisena, joita harvoin enää käytetään tai ei käytetä koskaan. Useasti kun sanotaan, että laita vaate kiertoon, jos et käytä sitä muutaman kuukauden aikana, niin et käytä koskaan. Olen toista mieltä!
Ostoksilla omassa vaatekaapissa
Miksi olen toista mieltä siitä? Ihan sen vuoksi, että muoti ja trendit kiertää, enkä näe mitään järkeä laittaa vaatetta pois ja hetken päästä hankkia samanlainen uusi. Tosin ongelmahan on se, että miten kaiken sitten säilöö. Oma ratkaisu on se, että säästän ainoastaan ne vaatteet, jotka tosiaan tulee takaisin. esimerkiksi matalavyötäröisiä housuja en tule koskaan käyttämään, mutta nekin tuunaan korkeiksi, jos ne vielä menee päälle.
Minulla kuitenkin on vaatteita, joita en tuunaa ja jotka siitä huolimatta kulkee mukanani vuosikymmeniä. Kaivoin esiin siis 2000 -luvun alussa neulomani liivin, jota en ole käyttänyt valehtelematta kymmeneen vuoteen. Kokeilin montaa eri tapaa pukea liivi päälleni, mutta lopulta valitsin pitkähihaisen trikoopaidan sekä farkut. Trikoopaita on myös hankittu 2000 -luvun alussa, farkut taas ovat ilmaisosastolöytöni vuosien takaa, silloin kun löysin ilmaisosastot, olisiko 2013 vuosi kun pöksyt löysin. En ole koskaan niitä käyttänyt ennen kuin nyt.
Itse tehty on aina tärkein
Arvostan itse tehtyjä vaatteita ja niitä tulee hankittua myös kierrätyksestä. Vähemmän arvostan tehdastöisiä vaatteita. Se ei kuitenkaan poista sitä, että huollan myös ostetut vaatteet samalla tavoin kuin ne itse tehdytkin. Ostetut vaatteet vain on helpompi laittaa säkkiin ja kiikuttaa vaatekierrätykseen, toisin on itse tehtyjen kanssa. Ne joko myyn tai sitten tuunaan uudelleen jotakin muuta.
Katsotaan siis millainen tämä minun oman kaapin ostokseni on. Koitan muistaa myös mistä mikin vaate on hankittu tai kuka sen on tehnyt.
Koko asuni:
- Farkkutakki: Zirppari kirppis
- Neuleliivi: Itse tehty vanhasta neuletakista
- Farkut: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
- Nilkkurit: Kierrätyskeskus
- Hiusdonitsi: Itse tehty
- Aurinkolasit: Voitto
Tarkoitus olisi tehdä kauluspaita, jossa ei ole normaalia kaulusta ollenkaan. Moni paitani kyllä sopisi tuon neuleliivin kanssa, mutta koska oli jo suhteellisen kylmä, niin halusin pitkähihaisen alle, joten tarvitsen kauluksettoman pitkähihaisen ”kauluspaidan”. Liivin tyyli siis muuttuu sen mukaan miten pukee liivin. Myös pitkä paitamekko toimii tämän liivin kanssa. Kunhan sellainen sopiva olisi kaapissa. Toisin sanoen, kaksi eri vaatetta pitää tehdä ja ilman kauluksia. Tai ehkä voisi laittaa pystykauluksen, sen kanssa poolo toimii kyllä hyvin.
Huomaatteko, tarpeita löytyy aina kun vähän miettii…
Nautinnollista viikonloppua kaikille!
Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi
LUE MYÖS:


2







