Thunderclap headache
Thunderclap headache, mikä se on? Itse en tiennyt tällaisen olevan olemassa, ennen kuin koin sen itse. Tosin tässä diagnoosi epäilyssä meni puolitoista viikkoa ja kahden kuukauden kuluttua voidaan varmistaa osuuko lääkärin tai lääkäreiden epäilys oikeaan kun palaan neurologiselle poliklinikalle ja sukellan pömpeliin, joka kuvaa verisuoneni päässäni.
thunderclap headache
Ukkospäänsärky on voimakkain päänsärky mitä olen koskaan kokenut, migreenikohtaukset ovat jääneet tämän rinnalla toiseksi. Kipu tulee niin nopeasti ja niin voimakkaasti, että meinaa taju lähteä, monilla se voikin lähteä. Tämän vuoksi en saa laittaa ovia lukkoon, koskaan ei voi tietää milloin tai mikä liike provosoi kipua. Kaikki alkoi vajaa kaksi viikkoa sitten kun sain ensimmäisen järkyttävän päänsäryn. Lopulta jouduin Malmin päivystykseen, heidän magneettikuvassa ei kuitenkaan mitään näkynyt. Otettiin siis vain kuva, että näkyykö hyytymiä, vuotoja tai kasvaimia. Ei näkynyt.
*****
Epäilys: Uudenlainen migreeni. Tilanne rauhoittui muutamaksi päiväksi ja onneksi Tallinnan reissulla ei tapahtunut mitään. Mutta reissun jälkeen alkoi tapahtua. Terveyskeskuksen päivystyksessä epäiltiin särkyä lihasperäiseksi, joten kotiin lepäilemään. Lääkitys pysyi samana mitä alun perin Malmilla annettiin. Tähän mennessä olin saanut jo viisi kohtausta. Torstaina palasin terveyskeskuksen päivystykseen, sillä lääkityksestä huolimatta kohtaukset vain jatkuivat. Ja koska minut jo Malmilta ohjeistettiin olemaan yhteydessä tahoihin, että pääsisin neurologiselle, sinne minut sitten lopulta vietiinkin, ambulanssilla tälläkin kerralla.
Päivystyksessä minut passitettiin magneetti -ja viipalekuvaan. Varjoaine suoniin ja hommiin. Hirmu pitkään ei tarvinnut odottaa kun lääkäri tuli paikalle ja kertoi, että epäilys on, että minulla on Aivojen korjaantuva vasokonstriktio-oireyhtymä (RCVS). Eli suomeksi Aivovaltimon supistuma (tai siis paras suomennos mitä nyt lääkärit minulle tarjosi). Minulla aloitetaan lääkitys heti ja siirryn osastolle tarkkailtavaksi. Lääkitys neljän tunnin välein ja kun olo kohenee pääsen kotiin. Minulta vielä otetaan selkäydinnäyte, että löytyykö sieltä syy mikä on tilan aiheuttanut. Mitään ei ole löytynyt.
Aivojen korjaantuva vasokonstriktio-oireyhtymä (RCVS), Thunderclap headache
Tämä on sellainen tauti, joka on alidiagnotisoitu ja myös minä jäin siihen kuoppaan, onneksi en pitkäksi aikaa kahdeksan pahaa kohtausta ja aika nopeasti apu ja oikeat lääkkeet, tai näin toivon. Toivon myös, että tämä on korjaantuva tila ja voin elää normaalisti vielä tämän kaiken jälkeen. Päänsärkykohtaukset ovat pelottavia, ne tulevat tuosta noin vain, ne ovat kuin ukkonen ja salamanisku joka jää vellomaan päähän. Migreenitaipuvaisena on pakko sanoa, että pahinkaan migreenikohtaus ei ole mitään tämän rinnalla. Migreeniin pystyn reagoimaan, tähän en mitenkään.
Kaksi viikkoa olen sairaslomalla, kahden kuukauden päästä kuvataan pää uudelleen ja toivottavasti voidaan varmistaa diagnoosi. Tämän kahden kuukauden aikana pitää ottaa varovasti, ei ponnisteluja, ei nostamista, ei seksiä, ei pään roikottelua, ei stressiä. Ei mitään mikä voisi tuoda kivut takaisin. Olen edelleen hirmu väsynyt ja kipua on, toki sairaalan sänky oli kova ja rintaranka alkoi vaivata, se olikin yksi syy miksi pääsin omaan sänkyyn ja se olikin paras asia. Nyt olen saanut nukkua yöt ja rintarankakin on parempi.
Pelko jäi
Thunderclap headache on niin pelottava kokemus, että se jätti pelon takaraivolle. Olen purskahtanut itkuun kun olen ajatellut mitä olisi voinut tapahtua Tallinnassa ja uskallanko enää matkustaa yhtään missään. Olenko nyt aivojeni häkissä. Jos jossakin matkakohteessa saankin yllättäen jälleen kohtauksen? Ja kohteessa ei osata hoitaa minua, miten pääsen takaisin Suomeen tai oikean hoidon? Mietin ehdinkö näkemään kaikki lapseni, jos aikani onkin jo tullut täyteen. Itse kuolemaa en pelkää, vain sitä etten ehdi nähdä lapsiani ennen sitä. Että on liian myöhäistä sanoa, miten paljon heitä rakastan.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Olen elossa
Olen elossa, ihanaa. Päänsäryt ovat toistaiseksi kadonneet ja eilen olin ensimmäisen kerran ulkona. Vielä en ihan toimi normaalisti, mutta hiljaa hyvää tulee sanotaan. Nyt on katse kohti tulevaa Fysiatria käyntiä, jos sieltä saisi enemmän irti siitä mitä tapahtui viikonloppuna.
Olen elossa
Lääkkeet jotka minulle määrättiin sairaalassa, ovat siinä vaiheessa, että aamuisin en enää ota yhtään mitään lääkettä, paitsi tietenkin kilpirauhaslääkkeeni, mutta tätä särkylääkettä en ota. Otin aamulla ja illalla vain sunnuntaina sekä maanantaina. Lääke laittoi maailman pyörimään ja teki minut pahasti uniseksi, että päätin, etten ota lääkettä muuten kuin iltaisin ennen nukkumaan menoa ja se oli paras ratkaisu. Aamulla olen ottanut pelkästään tavallisen särkylääkkeen. Lääkärin määräämänä olisi pitänyt ottaa kolme kertaa päivässä, mutta maailma meni niin soosiin, etten kyennyt ottamaan kuin maksimissaan kaksi kertaa.
Onneksi hutera olo on jäänyt taakse, oloni ei siltikään ole vielä ihan hyvä, joten vielä otan rauhallisesti näitä ensi askeliani. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Vieläkään ei kukaan osaa sanoa mitään mistä tällaiset kohtaukset ovat saaneet alkunsa, mutta toivottavasti tuolla ensi viikon Fysiatrian polilla päästään eteen päin asiassa. Tokikaan en saanut lähetettä pääni takia, vaan jalkojen hermoratojen, mutta otan tämänkin asian siellä esiin, jos nämä vaikka kuuluisi yhteen. Tai olisi kyse hermoradoistani.
Asu idea jälleen Pinterestistä
Koska en ole ollut ihan kunnossa, niin halusin päästä helpolla ja valitsin Pinterestistä jälleen kuvan, jonka asun rakensin itselleni omista vaatteistani. Nahkahameen tilalle valitsin nahkahousut, vaikka nahkahameitakin löytyy, niin siitä huolimatta halusin housut. Pitkävartisten saapikkaiden tilalle laitoin maiharit. Alkuperäisestä kuvasta ei ole taaskaan tietoa, sillä kuvaa on jaeltu niin Twitterissä kuin laukkusivustollakin. Kuvia asusta löytyy siis Twitteristä, pursepop -sivustolta sekä täältä. En kuitenkaan saanut selvää mikä näistä on alkuperäinen vai onko mikään. Tämä onkin Pinterestin huono puoli, että välillä ei vaan löydä oikeaa osoitetta.
Mielestäni kuitenkin onnistuin aika hyvin tässä asussani. Paita on hankittu muutama vuosi sitten Fidasta, nahkahousut on Relovesta ja laukku Kontista. Takin valtavaa koirankarvamäärää ei kannata katsella, huomasin karvat vasta ulkona ja en jaksanut lopulta harjata takkia. Nyt se kuitenkin on harjattu. Mitä mieltä te olette asusta? Onnistuinko luomaan saman tyyppisen asun vaikka valitsin housut hameen tilalle?
Aurinkoista päivää kaikille!
Seuraa minua:


14









