Toki arki on alkanut jo maanantaina kun pojat aloittivat taas koulun, mutta minun työni alkaa tänään ja täytyy sanoa, että olipa ihana eilinen päivä. Helsinki pukeutui kauniiseen talvitakkiinsa, vaikka oli pilvistä, niin muutoin oli ihana keli tehdä tyttöjen kanssa pitkä reissu ulkona. Tytöt nauttivat niin lumesta kuin seikkailustakin. Ja jälleen kerran on pakko ihmetellä tätä Helsingin kauneutta. Talvessa ehkä parasta on juuri nämä päivät, kun on lunta, on rauhallista ja seesteistä. Kaikki tämä on mahdollista täällä Helsingissä. Täällä pääsee helposti pakoon hektistä ja kiireistä keskustaa. Paljoa ei tarvitse tulla keskustan ulkopuolelle kun avautuu ihan erilainen Helsinki. Ja niin kuin olen useasti tänne blogiin kirjoittanut, niin ihan keskustassakin pääsee pakoon kiirettä.

Minulle yksi tärkeimpiä asioita hyvinvoinnissa on se, että pääsen liikkumaan ja tällä alueella jossa nyt asumme on todella paljon erilaista maastoa, jossa virkistäytyä. Mieli kylpee meni sitten jokirantaan seikkailemaan, metsään vaeltamaan, maalaistilalle tai kiivetä korkealle katselemaan upeita näkymiä. Tällaiset retkeilyt ja ulkoilut eivät edes maksa mitään, lähtee vain tutkimaan mitä oma asuinympäristö pitää sisällään ja vaikka olisi miten tuttua seutua, niin tekee asiat vaikka eri järjestyksessä niin taas löytyy uutta tutkittavaa. Mikään ei paranna huonoa fiilistä niin helposti ja nopeasti kuin tepastelu oman alueen ympäristöön. Nykyään on jokaisella myös kännykässä kamera, jolla voi ottaa kuvia, sellaisia kuvia, jotka tuovat alueen kaikkein parhaimmat puolet esiin ja kun katselee kuvia myöhemmin avautuu jälleen aivan uusi maailma eteen. Se myös parantaa oloa paljon. Tämä on minulle ihan itsestään selvää, että minulla on kamera mukana tai vähintään se puhelin, jolla voin ottaa kuvia joka paikassa missä ikinä kuljen. Jos käyn useamman kerran samassa paikassa eri vuodenaikoina, niin silloin saa myös erilaiset fiilikset kuviin. Kuvaterapiaa parhaimmillaan.

Nyt on paljon kirjoiteltu siitä, että mitkä asuinalueet ovat hyviä ja mitkä huonoja, missä alueissa voidaan hyvin ja missä taas ei. Mutta on unohdettu kertoa siitä mitä erillaisia mahdollisuuksia luonnosta löytyy. Ei ole vielä täällä tullut vastaan sitä, ettei ole missään mitään tutkittavaa, toki en ole päässyt ihan jokaista aluetta vielä kokonaan tutkimaan, vaikka monessa paikassa olenkin käynyt. On jotenkin surullista, että nykyään keskitytään vain huonoihin asioihin, laitetaan kaikki vastakkain, on hyvä ja huono asia. Ei esitellä hyviä asioita mistään. Ei ihmisten hyvinvointia näin helpoteta, että kaikki on joko kurjaa tai hienoa ja asuinalueet laitetaan paremmuusjärjestykseen ja unohdetaan kokonaan ne hyvät ja hienot asiat mitä jokaisessa alueessa on. Jo näiden lukemisesta tulee huono fiilis, mitä se on sitten heillä, joilla asiat on huonommin kuin minulla?
Itsemurhat on lisäntyneet, varsinkin nuorten keskuudessa, ihmisten hyvinvointi on romahtanut ja tällainen vielä oikein ruokkii sitä, että kirjoitellaan tällaisia. Näissä jutuissa on puolensa ja puolensa. Olen silti sitä mieltä, että yhteiskunta ei voi kaikkea parantaa, raha ei paranna kaikkea vaan moni asia on ihmisen omissa käsissä. Kuten esimerkiksi se miten negatiivisesti omaa elämää katsoo.
Itse joudun myös taistelemaan sairauteni kanssa, vaikka se onkin jo parempi, taistelen lasteni sairauksien kanssa, taistelen töistä ja tuloista ja menoista. Mutta minun maailmaan mahtuu iso määrä kaikkea mahtavaa, kuten se, että menen kivuttomana ulos ja nään luonnon kauneuden edessäni. Oli kuitenkin aika, jolloin olin niin kivulias, ettei liikkumaan päässyt edes vessaan ilman miehen apua. Minulla on siis vaihtoehto, joko nähdä kaikessa hyvää ja kaunista tai sitten muuttua negatiivikseksi ihmiseksi eikä nähdä enää mitään kaunista ja hyvää yhtään missään.

Helsinkiä haukutaan useasti, kun täällä on niin kamalaa, kamalat betonitalot ja kiire, meteli, kiukkuiset ihmiset. Kyllä, täällä on sitäkin, varsinkin keskustassa, makkaratalon ympärillä mutta Helsinki on niin paljon suurempi ja moninaisempi kuin makkaratalo ja keskustan häly. Ei tarvitse mennä pitkälle kun avautuu ihan toisenlainen maailma. Miten paljon täällä on nähtävää ja koettavaa, ja vielä ihan ilmaiseksi tai pienellä rahalla. Tästä kaikesta koitan aina kertoa täällä blogissani sekä muutoinkin näyttää sitä puolta Helsingistä mitä ei juuri missään nää. Niin kuin koin viimekesänä, niin kun menee eri alueille, niin ei tarvitse lähteä matkustamaan, niin erilaista nähtävää täällä on. Eikä voi sanoa, että täältä on jo kaiken nähnyt, kun koko ajan tulee uusia tapahtumia, uusia elämyksiä. Ei, kaikkea ei ehdi nähdä ja kokea.

Pelastakaa lapset ry on tehnyt kyselyn lasten -ja nuorten koulukiusaamisesta ja esiin on noussut köyhät vs rikkaat asetelma. En kiistä ollenkaan lasten ja nuorten kokemuksia, että kiusaaminen kohdistuu ei merkkivaatteisiin yms. Kiusaamiseen kun ei paljon vaadita, vaatteet ovat yksi osa isossa ongelmassa. On myös totta, että lapset kärsii köyhyydestä siinä missä vanhemmat mutta useasti se on vanhempien asenteesta kiinni miten lapsi itse suhtautuu köyhyyteen.
Meillä on myös kohdattu koulukiusaamista kahden isomman kohdalla, syitä on ollut sairaudet, ulkonäkö, nimi, entinen tausta ja tyttärellä liian hienot vaatteet, johon opettajakin totesi, että pitää laittaa huonommat vaatteet, ettei muille tule paha mieli. Merkittömistä vaatteista tai kirppis vaatteista ei ole koskaan sanottu mitään. Johtuen varmaan siitä, että varsinkin täällä Pohjois-Helsingissä kirppari elämä kuuluu jokaisen elämään. Kierrätys on tällä alueella tärkeä elementti. Sen huomaa alueiden kierrätys ryhmistä.

Olen pyörinyt muutaman vuoden erilaisissa facen köyhyysryhmissä ja sen olen huomannnut, että kiusaaminen ei katso kukkaroa, siellä kiusataan ja haukutaan kyllä ihan yhtälailla muita köyhiä, jos vähänkään elävät eri tavoin kuin nämä kiusaajat. Kyse ei ole kuitenkaan lapsista vaan aikuisista, siksi kiusaaminen monesti lähtee sieltä kotoa. Surullisinta on lukea siitä, miten köyhyyden häpeä siirretään siihen omaan lapseen ja lapsi joutuu kantamaan sitä häpeää kun aikuinen ei enää jaksa kantaa sitä. Köyhyys on ongelma ja sen tuomat monimuotoiset mielenterveyteen liittyvät asiat ovat myös monen kohdalla este parempaan huomiseen.

Köyhyyden ympärillä pyörii ja kuohuaa, varsinkin näissä ryhmissä. Media myös ruokkii erilaisia käsityksiä ja aiheuttaa paljon eripuraa köyhien keskuudessa. Luodaan kahta erilaista käsitystä, toinen on se, että köyhillä ei ole mitään mahdollisuuksia, joten ei pidä edes yrittää mitään ja toinen taas kertoo miten hyvin täällä köyhänä eletään. Ei pureuduta keinoihin miten osa köyhistä voi elää hyvää elämää ja olla onnellisia ja miten saada ne pohjamudissa uivat ylös sieltä katuojasta näkemään, että hyvinvointiin tarvitaan aika vähän. Kun vain näitä kahta tuodaan ulos mediassa, niin ei ole ihme, että köyhät tappalee keskenään ja luovat raameja sille millainen on oikeanlainen köyhä.

Miten köyhyys liittyy blogiini? Ei mitenkään mutta minua on harmittanut jonkin aikaa tämä asia ja blogi on erittäin hyvä paikka päästää se ulos. Köyhien pitäisi pitää yhtä, eikä nokitella toisiaan. Mutta en usko sen tapahtuvan kovin nopeasti. Minua harmittaa myös se miten monet tuolla köyhien ryhmissä puhuu kirpputoreista, miten ala-arvoisena he pitävät kirppareita ja sellaisia vaatteita ei voisi ikinä laittaa päälleen, että uudet ovat ainoa tie parempaan elämään. Toki ihmiset ovat kaikki eri mieltä kirppareista mutta nykyään tuntuu, että kun kirppareista on tullut ätmän ajan juttu myös nuorilla, niin monet aikuiset ovat jääneet ajatukseen rikkinäisistä ja kulahtaneista vaatteista. Olenkin tuossa jokin vuosi sitten kirjoittanut postuksen, Kirpputorit- köyhyyden mittari, kun monilla oli keskusteluissa kuvitelma, että köyhät vain kulkee risaisissa lumpuissa kun ei ole varaa ostaa uusia vaatteita. Kirpputoreille tosin kaipaisin enemmän ilmaisosastoja, joissa on niitä mitä ei saada myytyä tai niissä on jotain vikaa muuten vain. Näin ei tarvitse roudata lumppuja enää mihinkään vaan kaikki menee joko askarteluun tai käyttöön sellaisenaan. Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto on huikea esimerkki miten homma toimii. Myös kilomyynnillä olisi iso hyöty tekstiilijätteen kierrättämisessä, kuten Fida tekee kerran viikossa.
En tosiaan tätä kirppisasiaa ymmärrä ollenkaan kun kirppiksiltä saa hyvää tavaraa ja voi luoda oman tyylin helposti. Toki hinnat on välillä iso kysymysmerkki ja monesti hinnat ovat aivan älyttömiä mutta useimmiten löytää aika mahtavia juttuja hyvään hintaan. Minä puhun kirppareiden puolesta, en vain sen vuoksi, että niistä on muodotunut meille elämäntapa vaan ihan siitä syystä, että niistä löytää vaikka mitä halpaan hintaan. Merkki ei ole tärkeä, jos siitä ei tehdä tärkeää. Ja kuka tekee niistä tärkeitä? Lapset vai aikuiset? Varakkaat vai vähävaraiset? Vai onko se median luomaa köyhät vs rikkaat? Koska mitä olen näiden vuosien aikana oppinut, niin asenne on kaikilla, ei vain yhdellä.

Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan minulle, että mitä minä tiedän köyhistä, niin tiedän sentään jotain. Köyhyydessä elänyt, pitkäaikaistyötön ja vaikeasti sairastunut ihminen. Ja silti onnellisempi kuin silloin terveenä. Minulla on vain tämä yksi elämä, enkä meinaa tuhlata sitä kuoleman odottamiseen vaan teen siitä mahdollisimman hyvää ja elän joka päivä niin kuin haluan. Me ollaan se porukka, joka menee sinne metsään tai meren rannalle, mieluummin me tapetaan aikaa siellä kuin kotona tuijotellen seiniä. Me ollaan se porukka, joka mieluiten seikkailee ja keksii tarinoita metsän peikoista ja erilaisista meren otuksista. Me ollaan se porukka, jolle maailma on avoin. Vaikka me ollaan onnellisia, emme elä harhassa tai katsele maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi (kyllä sitäkin välillä tapahtuu) ja haluamme parannuksia vähävaraisten arkeen.

Huh, johan tuli avautuminen ja hyvin suppeasti se mitä ajattelen, koska en osaa oikein kirjoitella mitään ja hypin asiasta toiseen enkä saa punaisesta langasta kiinni. En suostu häpeämään sitä, että emme ole rikkaita, en suostu häpeämään meidän elämää, joten jos sinä sitä toivot, ei ole blogini sinua varten. Muutama vuosi sitten en edes tiennyt, että pitäisi tuntea häpeää asiasta. En tunne, enkä meinaa tuntea. Elämä on ihanaa!