Pirttikaluston tuunaus
Pirttikaluston tuunaus on helppoa puuhaa ja tällä tavoin saa helposti tuunattua kalusto omalle parvekkeelle sopivaksi. Itse mietin kauan mitä ihmettä tekisin vanhalle pirttikalustolle, joka sopisi paremmin parvekkeellemme. Siis meidän vanhalle parvekkeelle. Pirttikaluston olen ostanut joskus kauan sitten väliaikaiseksi keittiö kalustokseksi kun muutin isompaan asuntoon. Olin raskaana tuolloin ja yksiössäni ei ollut silloin tilaa pöydälle ja tuolille, mutta isossa kaksiossa sitten taas tilaa olikin.
Pirttikaluston tuunaus
Suunnittelutyö lähti siitä, että halusin palan Kazimierzia kotiini, näin ikävä Kazimierziin ei olisi välttämättä aina niin paha. Homma on hidasta, mutta lopussa kiitos seisoo. Itsellä oli koko ajan kova kiire saada homma valmiiksi ja mies tuppuutteli…Anna työn kuivua rauhassa. Itse työ on helppoa, tarkkaa ja hidasta vain. Kalusteet olivat niin vanhat ja kuluneet, että aloitin ihan siitä hommasta, että hioin ja maalasin pöydän valkoiseksi, en maalannut kuitenkaan pöydän päällistä ihan kokonaan. Vaan hioin sen ja maalasin vain reunoilta.
Alunperin oli tarkoitus, että kalusteet tuunataan mahdollisimman edullisesti, mutta tietenkin maalit ja liisterit sekä paperit maksoi aika paljon. Eli ei päästykkään niin halvalla kuin ajattelin. Tosin halvemmalla pääsee, jos löytää sopivia lehtiä tai kirjoja ihan kirppareilta. Aku Ankka lehtikin toimii hyvin tässä hommassa. Ehkä jopa paremminkin.
Tarvikkeet:
- Valkoinen pohjamaali
- Liisteri
- Kalustelakka
- Vanhoja lehtiä (itselläni oli läjä skräppipaperiarkkeja, maksavat noin 1,50€/kpl)
Tee näin:
- Putsaa pinnat hyvin ja maalaa pohjamaalilla hyvin. Anna kuivua.
- Liisteröi paperit huolellisesti pintaan, anna kuivuia hyvin. Liisteröinti voi joutua uusimaan muutamaan kertaan jos on paksua paperia käytössä.
- Sivele ohut kerros lakkaa, kuivaa, hio ja sivele uusi kerros lakkaa. Toista tämä vaihe niin monta kertaa kuin tarve.
- Viimeistele vielä pinta lakalla.
- Muista antaa työn kuivua hyvin ennen seuraavaa vaihetta.
Miellyttääkö lopputulos?
Todellakin, ja parastahan tässä hommassa on se, että jokainen voi tehdä juuri sellaisen kuin haluaa. Samanlaista ei missään nimessä tarvitse tehdä. Kirpparit on täynnä erilaisia lehtiä ja kirjoja, joita voi huoletta käyttää tuunaukseen. Minulle tärkein asia oli se, että parveke on kuin olisin Kazimierzissa. Muulla ei ollut mitään väliä. Boohemi pieni keidas Helsingissä. Tokikaan parveketta ei enää ole, vaan on piha, jossa kyllä näutitaan olemisesta ihan yhtä paljon kuin parvekkeellakin, mutta vähemmän aikaa mitä lasitetulla parvekkeella.
Seinälokerikko farkuista
Seinälokerikko farkuista
- Leveä lahkeiset farkut
- muita farkkuja joista voi leikata takataskut pois
- puulevy tai vastaava
- kaksi pullonkorkkia
- liimaa
- suti
- Leikkaa farkkujen lahkeesta sopivan kokoinen pala, joka menee puulevyn ympärille kokonaan. Valitse ja leikkaa taskut myös valmiiksi.
- Kaada liimaa esimerkiksi kertakäyttölautaseen (älä heitä sitä käytön jälkeen pois, voit käyttää sitä muissa liimauksissa vielä). Levitä liimaa levyn päälle reilusti sutia apuna käyttäen. Aseta lahkeen pala levylle ja silitä käsillä paikoilleen. Käännä levy ja lisää liimaa jälleen ja asettele farkku liiman päälle. Myös yli jäävät sivusiivekkeet liimataan taakse hyvin. Annetaan hetki kuivua.
- Levitä liimaa taskujen taakse ja liimaa taskut paikoilleen, voit liimailla koristeita yms. mitä haluat.
- Tee lautaan kaksi reikää ja kiinnitä korkit kiinniruuvien avulla.
- Anna kuivua yön yli ja kiinnitä lopuksi seinään.
Seinäpussit
- Lasten farkuista osa lahjetta (eri kokoisten)
Tee näin:
- ompele leikkuuosa kiinni ja näin saat pussin, voit myös ommella kulmat niin pussit ovat avonaisemmat ja pysyvät myös pöydällä pystyssä.
- Ompele myös pätkä nahkanauhaa
Kaupunkiparvekkeen boheemi ilme
Minulle parveke on lisätila, kesähuone. Se ei ole vain varasto tai paikka millä ei ole väliä. Se on tosiaan paikka, joka on tärkeä hyvinvoinnille, siellä voi viettää elämää jo pääsiäisestä alkaen pitkälle syksyyn ja jos haluaa elää parveke-elämää vielä pidemmälle, niin lämpölamppu mahdollistaa aika pitkän ajan eloa parvekkeella. Tämä on yksi iso syy miksi en ole tuohon pihaan koskaan oikein innostunut. Siellä eläminen on niin lyhytaikainen.
Koska boheemi tyyli on mieleen, se näkyy myös parvekkeella ja tietenkin se, että lempimateriaalini on farkku. Sitähän on pakko laittaa joka paikkaan, ei riitä pelkät vaatteet, vaan vuorataan myös sisustus farkkulla. Minulle on myös tärkeää saada parveke myös mahdollisimman halvalla sisustettua ja voinkin sanoa tässä heti, että tämä on täysin ilmainen projekti. Farkut löytyi Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, korkit toki joutui itse hankkimaan kun on hankkinut viiniä ja hyllylevy taas napattiin rikkoutuneesta hyllystä.


4













