Talvinen päivä Helsingissä
Ihana talvinen päivä Helsingissä muutama viikko sitten. Lunta oli ihanasti maassa ja ihmiset nautti talvileikeistä. Lunta satoi ja oli oikeastaan aika mahtava keli. Me päätimme pudistaa pölyt päältämme ja lähdimme pienelle happihyppelylle, nauttimaan lumesta ja lumisesta päivästä.
Talvinen päivä Helsingissä
Jokainen, joka on seurannut blogiani pidempää tietää, etten välitä talvesta. Olen oppinut kuitenkin sitä vähän sietämään ja otan kyllä kaiken ilon irti talvesta, jos vain talvi on sillä tavoin järkevä. Mitä se sitten oikein tarkoittaa? Lähinnä sitä, että on kaunis ilma ja sitä lunta on hyvä määrä, ei liikaa. Kestän vielä hyvin tällaisen sadepäivän, jolloin on pilvistä ja lunta tupruttelee suloisesti taivaalta. Sellainen päivä oli täällä pari viikkoa sitten.
Minulla oli tietty tarkoitus, miksi halusin sukeltaa lumisateeseen. Tuon syyn vuoksi löysimme itsemme ensin Fredalta, jonka jälkeen tassuttelimme kohti Bulevardia, ajatuksena kävellä kotiin. Löysimme itsemme kuitenkin lopulta Sinebrychoffin taidemuseosta, siellä oli näyttely, joka kiinnosti miestäni, joten sujahdimme sisälle. Vietimme taidemuseossa hetkisen ja alkoi vähän mahassa kurnia. Onneksi vieressä on Hietaniemen kauppahalli, jossa on aivan ihania ravintoloita. Ei muuta kuin nokka kohti sitä ja herkkupatojen äärelle.
Hietalahden kaupphalli
Hietalahden kauppahalli on jo pidempään toiminut ravintola -ja kahvilahallina. Sieltä löytyy monipuolinen makumaailma jokaiseen makuun. Halli sijaitsee hyvällä paikalla Hietalahden torilla ja sitä ympäröi upeat vanhat talot. Halli on meiltä kävelymatkan päässä ja ihan ehdoton rentoilupaikka meillä. SUosittelen lämpimästi paikkaa, jos haluaa vähän erilaista tunnelmaa hyvän ruoan kera. Hinnatkaan eivät päätä huimaa. Ovat siis ihan kohtuullisia.
Miehen teki mieli aasialaista ruokaa, joten ravintolaksi valikoitui tällä kertaa Mama’s Phở. Täytyy sanoa, että kyllä oli hyvää ruokaa ja palvelu todella hyvää. Itse en jaksanut ihan koko annosta syödä, joten loput lähti mukaan kotiin, myöhempiin herkkuhetkiin. Halliin voi siis tulla tarkoituksella nauttimaan tai sitten ihan vahingossa jos täällä päin huitelee.
Minusta on jotenkin aika hienoa, että muokataan tilaa sopivammaksi, jos ruokamyynti ei toimi, niin ravintolamaailma voisikin toimia. Itse todella toivon, että isompi määrä ihmisiä kävisi tuolla herkuttelemassa, sillä konsepti on hyvä ja siellä on aivan ihana tunnelma. Toki toivoisin, että tyhjät tilat täyttyisi ja vaihtoehtoja tulisi enemmän. Nytkin on hyvät vaihtoehdot. Suurin toive olisi, että JustVege löytyisi täältä myös. Jos hampurilaisravintoloista joku on mieleeni, niin se.
Kun päästiin ulos hallin ovesta, oli ilma jo muuttunut synkemmäksi. Päätimmekin sitten juosta spåraan ja mennä helpoimman kautta kohti kotia. Joskus käy näinkin, mutta ihanaa oli käyskennellä ympäri Helsinkiä.
Linkki hallin sivuille: Kauppahalli
Aurinkoista torstaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Pitsihame syysjuhliin
Pitsihame syysjuhliin, mahtaako toimia? Toimii kun pistetään toimimaan. Tätä mieltä itse olen. Viikko sitten juhlittiin nuorinta lasta ja meistä kukaan ei ollut lähtenyt juoksemaan vaatteiden perässä, joten oli pakko sukeltaa sinne omaan kaappiin etsimään jotain edes vähän sopivaa päälle.
Pitsihame syysjuhliin
Itse löysin pienen etsimisen jälkeen itselleni ihanaa vihreää ja valkoista. Täydellisesti sopivaa tähän tilaisuuteen. Aika kesäistä tosin, mutta se ei haittaa mitenkään. Kaikkinensa tämän asun hinta taitaa olla 10€ luokkaa. Paita ja kengät on hankittu kirpparilta. Hameen materiaali on ollut ilmaista, mutta alushameosan olen ostanut Eurokankaasta aikanaan. Siihen en muista ollenkaan hintaa. Pätkä kangasta on nimenomaan hankittu tuohon hameeseen. Hame on siis valmistettu aikaa sitten ja on ollut kovassa käytössä sen jälkeen.
Asu
- Paita: Fida
- Kengät: Fida
- Pitsiverho: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
Ei siis tarvitse olla aina jotain uutta ja kallista päällä kun järjestetään juhlat omille lapsille. Oikeastaan ihastuin hameeseeni taas uudelleen, kun sen kaapista jälleen löysin. Hemen kanssa sopii oikeastaan mikä tahansa. Arkeen voisin laittaa neuletta tai collegepaitaa. Nahkatakkia tai farkkutakkia. Mikä ikinä sillä hetkellä on hyvä. Voisinkin pitää hameen kaapissa myös talvikäyttöön.
Vieraille lohikeittoa
Voiko vieraille tarjoilla lohikeittoa?
Meidän vieraat lähes kaikki tulivat toiselta paikkakunnalta, kahden tunnin matka sieltä Helsinkiin ja takaisin vaatii vähän tukevampaa syömistä kuin kakkua ja pullaa. Joten mikä toimisi vähän juhlallisempaan tilanteeseen. Tietenkin kermainen lohikeitto. Kun vatsat on täynnä, on kiva ajella kotiin päin. Kakkuakin toki oli, olihan juhla nyt sen verran tärkeä, että kakkua pitää olla. Sitä ei kuitenkaan itse tehty, vaan tilattiin Bakery Mantelista. Ja ai että oli hyvää kakkua. Mukavaa rupattelua ja yhdessäoloa.
Juhlat järjestettiin meidän talon kerhohuoneella, sillä oma asunto on niin pieni, ettei siellä järjestetä mitään juhlan tapaisiakaan. Siksi on hyvä, että meiltä löytyy iso kerhohuone. Tietenkin karvaiset tytötkin olivat juhlissa mukana, olivatkin todella väsyneitä kun pääsivät kotiin ja juhlat päättyivät. Molemmat tytöt nukkuivat kuin tukit loppu päivän. Eli olivat siis oikein onnistuneet juhlat monin tavoin.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:


0











