Kesäsuunnitelmia
Nyt tulee kesäsuunnitelmia tähän hups vaan. Tavallaan ei olla suunniteltu mitään, mutta tavallaan taas ollaan. Rantalomalle ollaan menossa ja ihan täällä Suomessa vain. Tästä onkin tullut perinne, että ahdetaan meidän minikokoinen auto täyteen tavaraa ja lähdetään kohti jotakin. Viime vuonne ihastuimme Yyteriin sen verran, että tänä vuonna matka suuntaa sinne jälleen. Olisi myös tarkoitus päästä Juku Parkkiin, joka viime vuodelta jäi kun oli huono ilma silloin kun piti sinne mennä.
Kesäsuunnitelmia
Tietyt asiat kuuluu meillä kesään jo vuodesta 2014 ja sama jatkuu. Vielä ei olla pyörän päälle päästy, ollut niin paljon muuta tässä parina päivänä. Mutta ehkä tällä viikolla vielä päästään ajelemaankin vähäsen. Mutta mitäs suunnitelmia meillä sitten oikein on?
- Vuosaarenhuippu
- Suomenlinna päivä
- Aurinkolahdelle uimaan
- Eiranrannalla kävely ja Helsingin jäätelötehtaan jädet (tehty)
- Helsingin sambakarnevaalit (olleet jo)
- Lomareissu
- Pyöräretki
- Lähialueella retkeily
- Turistina Helsingissä
Siinä olikin jo aika paljon kaikkea. Tällä viikolla olisi tarkoitus mennä Vuosaarenhuipulle, eväät mukaan ja nauttimaan olosta. Tarkoitus olisi myös tehdä pyöräretki johonkin päin maailmaa. Mutta voi olla, ettei sitä ehditä nyt tällä viikolla. On aika alkaa pakkailla autoa. Mutta sitä ennen on saatava ommeltua muutamia juttuja reissulle. Ei aina tarvitse olla uutta, mutta jotakin pientä on saatava. On myös katsottava mitä langanjämistä saisi matkalla aikaan. Reissuun lähtee nimittäin ikuisuusprojekti, jonka olen vihdoin saanut valmiiksi.
Asu:
- Mekko: Odd Molly, Bella kirppis
- Hattu: Santa Monica Pier, hattukaupustelija
- Kengät: UGG, Kierrätyskeskus
- Aurinkolasit vahvuuksilla: Ray Ban, Nissen
Kesälomamatka
Meidän tämä vuotinen reissu ei ole kovin kummoinen, emme siis etene samoin kuin aikaisemmin. Vietämme Turussa vähän pidemmän pätkän ja sieltä siirrymme paikasta toiseen. Sama pätee myös silloin kun siirrymme kohti Poria. Sieltä käsin menemme sinne tänne. Yyterissä vietämme aikaa myös camping -alueella, samoin kuin viime vuonna. Olemme varanneet jälleen bungalowin.
Tällä kertaa Yyteriin eivät koirat tule, vaan jäävät hoitoon. Parempi olla tutuissa maisemissa koirien kuin olla mukana. Söpöllä oli niin vaikeaa viime vuonna. Tai tutulla hoitajalla ja me voimme maata rannalla koko päivän ilman stressiä koirista. Aika ihana fiilis kun on loma ja voi tehdä mitä haluaa. Toki haluaisin lähteä myös Krakovaan, mutta on pakko pysytellä Suomessa, kun tuo Kalifornian matka vei mehut.
Tässä kuitenkin tämän kesäloman suunnitelmat, saa nähdä saadaanko kaikki toteutettua. Mitä sinä meinaat tehdä tänä kesänä?
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
Yllätystreffit
Viikonloppuna, sunnuntaina mies järjesti yllätystreffit ja vei minut leffaan katsomaan Love again elokuvaa. Lauantaina kun sambakarnevaalien jälkeen makoilin raatona sängyssä, mies ilmoitti vain, että äläpä tee mitään suunnitelmia sunnuntaille, sillä se päivä on varattu hänelle. Minähän en kauheasti välitä yllätyksistä ja nytkin naama meni mutruun eikä kovin äkkiä silonnut.
Yllätystreffit
En tosiaan ole sellainen ihminen, joka tykkää yllätyksistä ja sunnuntaina olikin suuria vaikeauksia pukeutua kun ei ollut mitään hajua minne ollaan menossa. Kiukuttelin vaatteilleni minkä ehdin. Silti jotenkin ajattelin, että ehkä leffaan ollaan menossa. Lopulta päälle valikoitui mekko, jonka olen tehnyt muutama vuosi sitten juhannukseksi. Silloin juhannusta vietettiin Hangossa. Tästä onkin tullut meikäläisen juttu, että joka vuosi juhannuksena minulla on itse tehty mekko päällä. Ja sen on oltava kierrätysmateriaaleista tehty.
Joka tapauksessa, lopulta päädyimme Rediin, sillä BioRexissä oli synttärit ja kaikki elokuvat oli 4€ ja tietenkin tämä mahdollisuus oli käytettävä. Sen lisäksi oli ostettava hiukan herkkuja. Uudet mukimalliset irtokarkkipurkit ovat kätevät, mutta on vaikea syödä niitä omia herkkuja kun käsi ei oikein mahdu sisälle. Lapsille tuo purkki tosin on ihan ykkönen.
Elokuva: Love again
Elokuvan juonta en ala hirmuisesti avaamaan tässä ja yleensä en ole tuon kaltaisten leffojen ystävä, mutta koska elokuvan miespääosassa oli näyttelijä, josta pidän kovasti, niin mies halusi sitten viedä minut katsomaan tätä leffaa. Leffa oli viihdyttävä sekä oikeastaan aika söpökin, mutta tavallaan taas hiukan kömpelö. Samanlaista kemiaa en myös kokenut päänäyttelijöiden välillä olevan mitä oli Outlander -sarjassa näyttelijöiden välillä. Lisää linkissä!
Näyttelijät:
- Sam Heughan: Rob Burns
- Priyanka Chopra Jonas: Mira Ray
- Céline Dion: Céline Dion
- Sofia Barclay: Suzy Ray
- Arinzé Kene: John
Juoni:
- Mira Ray on menettänyt sulhasensa onnettomuudessa ja alkaa lähettää sulhasensa vanhaan numeroon tekstiviestejä. Puhelinnumero on siirtynyt Rob Burnsille, joka on toimittaja. Rob ihastuu Miraan pelkkien tekstiviestien kautta ja haluaa tavata tämän ja voittaa hänen sydämen.
Leffa siis ihan kiva, muutama kohta jäi hiukan ihmetyttämään, esimerkiksi miten Mira oppi tuntemaan Robin paremmin kuin hän itse. Ehkä se oli tarkoitus hiukan lisätä jännitystä elokuvaan mutta jotenkin se oli aika hassu juttu, se myös jätti hiukan sellaisen ajatuksen päähän, että miksi. Romantiikan ystäville leffa antaa paljon, meille taas ihan kiva erilainen lähestymistapa ja hyvää viihdettä.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


6









