Hae
VillaNanna

Rääsystä vaatteeksi

Rääsystä vaatteeksi

Nyt tehdään rääsystä vaatteeksi taikatemppu. Sain aikanaan äidiltäni kasan, jossa oli tilkkuja, keskeneräisiä töitä ja jopa minun tekemä hame. Tuota hametta varjelen nyt tarkkaan, sillä käytin sitä jo pikkuisena paljon, ei se päälle mahdu enkä ala sitä tuunailemaan. Se saa säilyä yhtenä muistona omasta nuoruudestani ja koulusta. Mutta asiaan…

Rääsystä vaatteeksi

Tällaisessa äitini antamassa kasassa oli liivin tapainen keskeneräinen vaate, josta olen jo pidempään suunnitellut tekeväni jotakin. Mutta se jotakin on jäänyt vähän tuonne jonnekin ajatuksen tasolle. Mutta nyt kun aloin työstämään tuota laatikkoprojektia, niin tuli pengottua kaappeja ja löysin tuon keskeneräisen rääsyn, joka alkoi silmissäni näyttämään ihan korkeavyötäröiseltä hameelta. Ja koska selkeästi tuo rääsy minulle näytti mitä haluaa olla, niin tietenkin aloin miettiä, että millainen hame se sitten olisi.

Kaava:

  • Miss B 3/93

Kaava on monelle jo tuttu, sillä olen aika paljon käyttänyt tätä kyseistä kaavaa. Ja nyt tuli yksi hame lisää. Kaava on aivan ihana ja pienillä muutoksilla saa erilaisia hameita, tämäkin on lyhyt, sillä ei tuosta rääsystä ollut ihan täyspitkäksi hameeksi. Eikä se edes haittaa. Yksi asia kyllä haittaa ja se on se, että hame on minulle nyt aika iso. Suunnitelmissa on pienentää hame, mutta ajatuksena on myös pukea tämän hameen alle tyllihame tai esimerkiksi pitsihame. Mutta nyt pitäisi tehdä se tyllihame vanhasta hääpuvusta.

Rääsystä vaatteeksi

Barbieta ja Haraldia

Sain viime vuonna kaupungilta synttärilahjaksi päivällisen kahdelle Harald ravintolassa ja nyt oli viimeisiä hetkiä käyttää se hyödyksi. Ennen herkuttelua hyödynsin ilmaisleffalippuni ja käytiin katsomassa Barbie elokuva ja tosiaan halusin Luxe -saliin, sillä mieheni ei ole vielä koskaan näissä ollut. Itse olen pariinkin kertaan, joten oli pakko herätä aikaisin, että päästään nauttimaan Barbiesta enemmän makuuasennossa.

Leffan jälkeen olikin mukava singahtaa ihanassa auringonpaisteessa syömään. Sai herkutella, eikä pitää kiirettä. Ja ei, lasta ei jätetty ilman ruokaa vaan hänelle tilattiin ruoka kotiin. Hän kun ei lähtenyt mukaan, vaan hän jäi kotiin nukkumaan. On ollut pari viikkoa kipeänä, niin nyt nukkuu viimeiset hetket, että jaksaa sitten muutaman viikon vielä tuossa vanhassa koulussa ennen siirtymistä uusiin seikkailuihin. Niin, tosiaan, me muutetaan.

Rääsystä vaatteeksi

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Alkusyksyn korkeavyötäröinen hame

Vanhoista farkuista farkkuhame

 

Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen

Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen

Meillä Suomenlinna kuuluu jokakesäiseen retkikohteeseen, joka on aina ollut nuorimman pojan toive. Mutta tänä vuonna Suomenlinna jäikin hänellä laskuista pois, Suomenlinnan taika on loppunut eikä kiinnostusta retkeilyyn enää ole. Suosikki pizzeriakaan ei sinne saa poikaa houkuteltua. Syyksi siihen ettei halua tulla sanoi, että oli jo toukokuussa äidin kanssa ja Nikolaissa syömässä, joten viettää mieluummin aikaa kavereiden kanssa kuin lähtee reissuun.

Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen

Jätimme siis pojan rannalle ja suuntamme nokkamme kohti suloista saarta nimeltään Suomenlinna. Turisteja oli valtava määrä tulossa samaan lauttaan meidän kanssa ja jonoa oli yhtä paljon kuin aikanaan ennen koronaa. Olin vähän häkeltynyt siitä ja ahdistunutkin. Enhän voi sietää ihmisiä. Mutta hienosti päästiin lähtemään pienellä purkilla kohti Suomenlinnan satamaa. Tällä kertaa ei lähdetty seikkailulle, vaan suunnistimme heti matkan kohti Bastion Bistroon, sillä minulla oli jo kova nälkä. Lähdimme niin myöhään liikkeelle. Yleensä olemme Suomenlinnassa jo ennen puolta päivää.

Valitsin lohta ja mieheni burgerin, nautimme ruokailusta ulkona ja kun ruoka oli saatu alas kurkusta, lähdimme kävelemään reippaasti kohti Ehrensvärd -museota. Siellä oltiinkin oltu jo muutama vuosi sitten museopäivänä. Jäi hiukan sellainen olo, että näyttelyä oli typistetty paljonkin. Muistelisin, että viimeksi olisimme olleet myös jossain alakerrassa katsomassa jotakin. No mutta tällä kertaa siis ei missään alakerrassa käyty.

Linkkejä:

Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen

Jälkiruokaa näköalalla

Museoinnin jälkeen tallustelimme kohti Raivntola Piperia tarkoituksena nauttia jälkiruoka tässä kohtaa, ennen Kustaanmiekan tyypillistä turistikierrosta. Alunperin oli tarkoitus, että menemme myös uimaan, mutta emme musitaneet koko asiaa kun oli lähdönaika, joten uiminen jäi tällä kertaa. Tästä reissusta tuli muutenkin tällainen syömisreissu, tutustuttiin uusiin makuihin paikoissa, joissa emme ole ennen olleet. Pojan kanssa kun ne on aina ne samat. Paitsi Kekrijuhlissa, silloin ei ole pizzeria Nikolai edes auki, niin pakko tutustua muihin ravintoloihin silloin.

Kun kävely ja pakolliset kuvat oli napsittu lähdimme rauhallisesti tassuttelemaan kohti satamaa ja kohti Kauppatoria. Oli aika suunnata kohti kotia, kun lapsonenkin jo soitteli perään, että koska me tullaan kotiin. Ikävä oli rassukalla. Tai näin ainakin kiusoittelimme. Oli kiva reissu, vaikka ilman lasta se tehtiin. Olemmekin aivan uuden edessä, kun nuorimmainenkin on jo siinä iässä, että elää omaa elämää ja me omaamme.

Ja tällä reissulla sai Suomenlinna uuden merkityksen, miten me kaksi aikuista voimme yhdessä nauttia tästä paikasta, kun lapsoset eivät enää meidän kanssa reissuille lähde. Uuden opettelua siis meillä nyt ja paljon. Onneksi meillä on yhteisiä juttuja ollut aina, niin ei ihan tuulesta jouduta kehittelemään uutta. Otamme vanhat jutut haltuun uusilla tavoilla, aikuisten tavoilla.

Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen

Nautinnollista päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Minne lapsi tahtoo lomalla

Kukkahattutäti Suomenlinnassa

Jokakesäinen retki Suomenlinnaan

Suomenlinnassa sattuu ja tapahtuu

Suomenlinna sai uudenlaisen merkityksen