Hääpäivä Vihti Ski Centerissä – aurinkoinen laskettelupäivä
1
Aurinko nousi kirkkaana kuin meille tilauksesta, kun vihdoin koitti se päivä, jota olimme siirtäneet kalentereissa ja mielissämme: hääpäivämme juhlistaminen rinteessä. Suuntasimme juhlan viettoon Vihti Ski Centeriin, paikkaan, jossa talvi tuntuu vähän taianomaisemmalta ja arki liukuu hetkeksi pois suksien alta. Päivästä tuli kaikkea sitä, mitä toivoimme ja vähän enemmänkin. Mikään ei voi olla niin ihanaa kuin hääpäivä Vihti ski centerissä tai näin minä ajattelen. Hääpäivän ei aina tarvitse olla hotelleja, luksus ravintoloita, se voi olla aina jokaisen itsensä näköinen.
Tämä on tarina siitä, miten vietimme hääpäivää Vihti Ski Centerissä: aurinkoisessa pakkassäässä, laskujen välissä leväten, lohikeittoa syöden ja silti yhä uudelleen rinteeseen palaten, kunnes rasitusvamman poikanen oikeassa pohkeessani lopulta veti rajat vastaan.
Hääpäivä Vihti Ski Centerissä – aurinkoinen laskettelupäivä, lohikeittoa ja rakkautta rinteessä
Talvinen hääpäivä rinteessä
Vihti Ski Center on ihastuttava laskettelukeskus Vihdissä, vain sopivan ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Se on täydellinen kohde, kun haluaa viettää talvipäivän rinteessä ilman Lapin tunturimatkaa. Rinteitä löytyy eri tasoisille laskijoille, joten niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin viihtyvät.
Me emme lähteneet valloittamaan kaikkein vaikeimpia rinteitä. Valitsimme ne, joissa voi keskittyä nautintoon, kaarroksiin ja siihen tunteeseen, kun lumi pöllyää kevyesti suksen kannoilla. Pakkasta oli noin –6 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Hanget kimalsivat kuin juhlapöytä hopeakynttilöineen ja me olimme pukeutuneet talviseen juhlaamme.
Rasitusvamman poikanen ja sinnikkäät laskut
Oikeassa pohkeessani oli jo ennen päivää rasitusvamman poikanen. Sellainen pieni, varoittava tunne, joka muistuttaa kehoa sen rajoista. Mutta hääpäivänä en halunnut antaa kivulle pääroolia. Halusin liukua rinnettä alas, tuntea vauhdin ja katsoa vierellä laskevaa puolisoani, jonka kanssa olen jakanut niin monta muutakin rinnettä elämässä.
Ensimmäiset laskut menivät kevyesti. Naureskelimme, pysähdyimme välillä ihailemaan maisemaa ja hengittämään kirpeää ilmaa. Pohje tuntui, mutta ei vielä hallinnut.
Kun kipu alkoi voimistua, päätimme tehdä fiksusti. Söimme lohikeiton, lepäsimme laskujen välissä ja annoimme keholle aikaa palautua. Se hetki ravintolassa, höyryävän keiton äärellä, oli kuin pieni hengähdystauko maailmasta. Jalat pöydän alla, posket pakkasen punaamina ja katseet, jotka sanovat enemmän kuin sanat.
Ja arvaa mitä? Sen jälkeen vielä laskimme monen kerran.
Emme luovuttaneet heti. Annoimme päivän jatkua, mutta omilla ehdoillamme. Laskimme rauhallisemmin, kuuntelimme kroppaa tarkemmin. Jokainen lasku tuntui entistä arvokkaammalta, koska tiesimme, ettei päivä olisi loputon.
Vihti Ski Center – täydellinen kohde talvipäivään
Jos etsit laskettelukeskusta Etelä-Suomessa, Vihti Ski Center tarjoaa monipuoliset rinteet, toimivan hissijärjestelmän, välinevuokraamon ja viihtyisät ravintolapalvelut. Se sopii loistavasti päiväretkikohteeksi niin pariskunnille, perheille kuin ystäväporukoille.
Erityisesti pidän siitä, että alue on kompakti mutta silti vaihteleva. Voit valita loivempia rinteitä nautiskeluun tai haastavampia, jos kaipaat enemmän sykettä. Meille riittivät tällä kertaa ne keskivaikeat ja helpommat rinteet ne, joissa voi oikeasti keskittyä tunnelmaan.
Kun jalka sanoo stop
Lopulta tuli kuitenkin se hetki, jolloin oikea jalka ei enää suostunut toimimaan kunnolla. Ei draamaa, ei suurta kaatumista, vain selkeä viesti keholta: nyt riittää.
Ja tällä kertaa kuuntelin.
Päivän päättäminen ei tuntunut epäonnistumiselta. Päinvastoin. Se tuntui kypsältä, rakastavalta teolta itseäni kohtaan. Olimme saaneet aurinkoa, naurua, monta yhteistä laskua, lohikeittoa ja lepohetkiä, jotka tekivät päivästä pehmeän ja täydellisen omalla tavallaan.
Kotimatkalla pohje jomotti, mutta sydän oli täynnä. Täynnä kiitollisuutta siitä, että saimme viettää hääpäivää juuri näin rinteessä, talviauringon alla, toisiimme nojaten.
Ehkä ensi vuonna palaamme taas Vihti Ski Centeriin viettämään hääpäivää rinteessä. Ehkä pohje on silloin vahvempi. Mutta tämän vuoden tarina jää mieleen erityisenä: aurinkoinen laskettelupäivä, jolloin söimme lohikeittoa, lepäsimme laskujen välissä ja palasimme silti yhä uudelleen rinteeseen, koska rakkaus ei lopu ensimmäiseen kipuun.
Se jatkuu. Aina uudelleen.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Lisää hääpäivä artikkelieta löytyy luettavaksi:
20 vuotta naimisissa – tämä ei pitänyt kestää, mutta kesti silti
Omituinen hiihtoretki
Aurinko pilkistää sälekaihtimien takaa ja huutaa hiihtämään. Näin sai alkunsa omituinen hiihtoretki, jollaista ei ole sitten nähty vuosi kausiin. Nimittäin en ole hiihtänyt sitten nuoruusvuosieni. Muistan miten hiki hatussa hiihdettiin pitkin Runosmäen pururataa ja tuntui kuin ei olisi päässyt eteen eikä taakse. Kaatumiset kyllä muistaa, mutta eipä juuri muuta. Muistan myös ne pitkät hiihtoretket latumajalle Runosmäestä. Sellaisia reissuja kaipaa edelleen.
Omituinen hiihtoretki
Hiihtoretki alkoi hiukan nihkeästi, mies kyseli monta kertaa aamun aikana, että onko nyt oikea hetki mennä ja siellä tuulee ja sitä ja tätä. Mutta minä pidin pintani, haluan hiihtämään. Sitten huomattiin, että eihän monot mahdu enää pojalle ja suksetkin ovat ihan liian pienet. Eipä auttanut muu kuin jättää poika sohvalle makaamaan ja tutkia mitkä sukset toimii minulla. Noh, ne pojan pienemmät vermeet. Ei muuta kuin palttoota päälle ja sukset kainaloon ja pihalle.
Meno oli sitten sen tyylistäkin, sukset eivät luistaneet ja mieskin veti semmoisen lätsähdyksen takamuksilleen, että mäjähdys kuului varmasti toiselle puolen Suomea. Noh, ei auttanut kuin rauhoittua ja antaa hengityksen tasaantua. Otettiin sukset taas kainaloon ja kipiteltiin sukset kainalossa eteen päin. Hetken päästä taas sukset jalkaan ja ei kun juoksemaan suksilla, eihän niillä päässyt liukumaan kunnolla.
Herkutteluhetki Vanhassa Pehtoorissa
Koska kyseessä oli laskiaissunnuntai, niin pakkohan oli piipahtaa Haltialan laskiaisriehassa nauttimassa soppaa ja laskiaispullaa, näin jaksaa taas mennä kuin tuulispää juoksemalla sukset jalassa. Kun olimme nauttineet herkkumme, niin ei muuta kuin eteen päin. Vastaan jolkotteli lauma koiria vapaana ja minähän koirapelkoisena ihmisenä saan hepulin ja otan jalat alleni, sukset ja sauvat jäivät siihen ja juoksin kovaa vauhtia pakoon, suoraan ojaan, jossa oli iso määrä pehmeää lunta ja sinnehän meikäläinen upposi, mutta kovassa tohinassa ryömin vain eteen päin kuin olisin taistellut elämästä ja kuolemasta.
Koirat jolkotti rauhallisena ohi ja minä pääsin kuin pääsinkin yläs ojasta. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja kovalla juoksulla kotiin. Puolessa välissä matkaa tuntui kuin olisi henki loppunut, mutta ei kuin täysillä eteen päin kuin tuulispää. Potkin ja työnnän vauhtia sauvoilla mutta eteen päin ei vaan pääse. Hiki virtaa otsalla ja näen jo kodin katon. Juoksu kovenee ja kovenee. Vihdoin kotona ja olo on mahtava. Ensi kerralla toivottavasti sukset jo luistaa.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua: