Vessakriisi juna ja Zakopanen jäätelö
22
Vessakriisi, juna ja Zakopanen jäätelö, kuulostaako seikkailulta? Niin se olikin, mutta ei aivan sillä tavalla kuin olin kuvitellut. Matkan oli määrä olla rauhallinen linja-automatka Tallinnasta Zakopaneen, läpi Baltian ja Puolan, mutta todellisuus oli kaikkea muuta: kastumista, pahoinvointia, täyteen ahdetun ykkösluokan junavaunun tuskaa, ja lopulta riemua yhdessä jäätelöpallossa. Tämä on tarina, joka on kirjoitettu märissä sukissa ja kuivalla huumorilla. Tervetuloa mukaan!
Vessakriisi, juna ja Zakopanen jäätelö
Yhden naisen näytelmä siitä, kuinka ei-niin-suunniteltu matka Tallinna–Zakopane voi yllättää… vatsaa myöten.
MATKA KOHTI JÄÄTELÖÄ
– yhden naisen näytelmä neljässä näytöksessä ja yhdessä rankkasateessa –
Kirjoittanut: Villananna
Näytös 0,5 : Märkiä matkalaukkuja ja valuvia sukkia (Tallinnan satama, tihkusade muuttuu hiljalleen vaakasuoraksi kaatosateeksi)
- MINÄ: Itsepäisesti: ”Se on vain puolitoista kilometriä. Eihän me nyt taksia oteta!”
- MIES: Vielä toiveikkaana: ”Kävely tekee hyvää ennen istumista. Raitis ilma ja kaikkea.”
(10 minuuttia myöhemmin olemme läpimärkiä. Sukkani lätisevät kengissä. Takki ei pidä vettä. Lämpimät vaatteet vettyvät kuin matkalaukkuun unohtunut villasukka. Tallinnan kadut näyttävät entistä harmaammilta. Kun näemme linja-autoaseman, se hohtaa kuin keidas.)
Näytös I: Suuri Seikkailu Alkaa (Tallinnan linja-autoasema, odotushuoneessa tuoksuu märkä villapaita ja ylikypsä kahvi)
- MINÄ: Huokaisee: ”Jos tää mun huivi haisee enää pahemmalta, se kävelee ulos itse.”
- MIES: Tarkistaa aikataulun: ”Kohta mennään. Tunnin päästä olemme jo Latvian puolella.”
KAIUTIN
Kylmällä koneäänellä: ”Lähtö portilta kolme. Matka Tallinna–Zakopane alkaa nyt.”
(Nousu bussiin. Penkit ovat siedettävät. Viltti, korvatulpat, hengähdys. Matka voi alkaa… hetkeksi.)
Näytös II: Liettuan rajalla kadotettu ihmisarvo (Keskiyö, jossain Liettuan rajalla, linja-auto keinuu kuin pahoinvoiva laiva)
- MINÄ: Vatsaa pidellen: ”Se laivalla syöty leipä… se on nyt vihollinen.”
- VESSANPÖNTTÖ: Metallisen julmana: ”Me tapaamme taas. Ota aikaa.”
- MINÄ: Nyyhkien: ”En enää halua tätä elämää. Enkä tätä linja-autoa. En ainakaan sen vessaa.”
- MIES: Lempeästi: ”Jaksatko Varsovaan asti?”
- MINÄ: Päättäväisesti: ”En astu enää yhteenkään bussiin. Haluan junaan. Junassa voi seisoa, halata käytävää ja hengittää uutta ilmaa.”
Näytös III: Ensiluokkainen kaaos (Varsovan juna-asema, aamu sarastaa, silmät ovat punaiset ja sielu kireä kuin vetoketju väärässä kolossa)
- MIES: Toiveikkaasti: ”Meillä on istumapaikat. Ensimmäisessä luokassa.”
- MINÄ: Toivo herää: ”Ykkösluokka? Oi kyllä. Hiljaisuus, teen tarjoilu, ehkä jopa pieni liina pöydällä.”
(Totuus lyö kasvoille ovella. Ensimmäinen luokka on tukossa. Ihmiset seisovat, reppuja joka paikassa, joku istuu meidän paikoillamme. Syntyy epäuskon hiljaisuus.)
- MINÄ: Järkyttyneenä: ”Tämä ei ole posliinikuppien paratiisi. Tämä on… käytävälabyrintti.”
- MIES: Yrittää puhua istujan kanssa. Turhaan.
ISTUJIEN MAMMA
- Jämäkästi, puolaksi: ”Täällä on vauva. Me ei siirrytä.”
(Lopulta saamme paikat. Puolikkaat. Polvi toisen kyljessä, kyynärpää poskessa. Junassa on lämmin, tukala ja äänekäs. Mutta meillä on istumapaikat. Ja paljon tahtoa selvitä.)
- MINÄ: Virnistää jo kuivasti: ”Tämä on ensiluokkaista… traumaattisesti.”
Näytös IV: Jäätelön Voima
(Zakopane, aurinko paistaa vuorten yllä, ilma on raikas ja kirkas)
- MINÄ: Katselee tötteröä varoen: ”Entä jos tämäkin kostautuu?”
- MIES: Kannustavasti: ”Yksi pallo. Pienin mahdollinen.”
(Hiljaisuus. Suullinen. Ei mitään tapahdu. Ei närästystä, ei mahalaukun protestia. Vain… maku.)
- MINÄ: Hymyillen, silmät kirkastuen: ”Se oli vain… jäätelö.”
(Toinen suullinen. Haitarimusiikki kantautuu torilta. Elämä on jälleen makeaa, ja sulamatonta.)
Loppusanat
Matka ei ollut sitä, mitä tilasin, mutta ehkä juuri siksi siitä tuli unohtumaton. Sade, vatsavaivat, ykkösluokan kaaos… ja silti: me pääsimme perille. Zakopanessa sain jäätelöni ja hetkeksi rauhan. Vinkki sinulle, joka harkitset bussimatkaa: ota mukaasi huumorintajua, varasukat ja junalippu, ykkösluokkaan, jos uskallat.
Rentoa lauantaita kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Voiko olla ekologinen vaatevuoren kanssa
Voiko olla ekologinen vaatevuoren kanssa, jos kaapit tursuavat kenkiä ja hyllyt notkuvat mekkoja? Tämä kysymys herättää ristiriitaisia tunteita, ja hyvä niin. Ekologisuus ei aina näytä pelkistetyltä kapselipuvustolta tai harmaalta säkiltä. Jos rakastat tyyliä, värejä ja vintagehelmiä, mutta samalla haluat kantaa vastuuta, tämä postaus on sinulle. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun avaan vaatekaappini ovet ja kysyn suoraan: onko se synti vai sittenkin tapa pelastaa maailmaa?
Voiko olla ekologinen vaatevuoren kanssa?
Rakastan vaatteita. Rakastan värejä, erilaisia tekstuureja, hattuja, kenkiä, printtejä ja kaikkea, missä näkyy tunne. Jos avaat kaappini, saatat kuvitella, että sisällä asuu pieni vaatekauppa. Ja kyllä, kenkiä on enemmän kuin minulla on jalkoja. Mekkoja löytyy joka sävyssä, ja hameita, joita “ehkä vielä käytän”, on viidellä hyllyllä. Silti väitän, että voin olla ekologinen, tai ainakin ekologisempi kuin moni muu.
Tässä kohtaa joku pudistelee päätään ja huutaa ruudun takaa greenwashing! Mutta odota hetki.
Ekologisuus ei ole pelkkää asketismia. Se ei tarkoita sitä, että pukeutuisit säkkiin ja eläisit ilman intohimoja. Se voi myös tarkoittaa sitä, että käytät kaiken, aivan kaiken, mitä omistat. Että korjaat, yhdistät, lainaat ja ennen kaikkea: rakastat. Koska kuluttaminen ei ole pahasta silloin, kun se muuttuu jatkuvasta ostamisesta jatkuvaksi käytöksi.
Minun tapani olla ekologinen ei ole vaatteiden vähyys. Se on niiden käyttöikä.
Ostan lähes kaiken second handina. Metsästän, tuunaan, muokkaan. En osta halpamuotia. En tilaa neljäkymmentä uutta mekkoa vuodessa. Mutta kun löydän yhden täydellisen, se jää luokseni vuosiksi. Rakastan myös jakaa vaatteita ystävien kanssa. Yksi ja sama vaate saattaa kiertää meidän porukassa kolmekin vuotta, välillä eri paikkakunnilla.
Toisin sanoen: vaatekaappini ei ole kertakäyttöinen vaan kiertotaloudellinen. Ongelma ei ole se, kuinka monta vaatetta sinulla on. Ongelma on se, kuinka monta niistä jää käyttämättä. Ekologisuus on monella tavalla asenne. Jos jokainen vaatekappaleesi on tarina, muisto tai palanen identiteettiäsi, olet jo pidemmällä kuin moni “vain vastuullista uutta” ostava.
Sitten on ne kengät!
Tunnustan: kenkiä on paljon. Aivan liikaa järjellä mitattuna. Mutta kenelläpä olisi järki päässä silloin, kun löytää 70-luvun korkonilkkurit täydellisessä kunnossa? En osta kenkiä, koska tarvitsen niitä. Vaan koska ne kertovat jotain, ja ne säilyvät. Ja jälleen kerran, ostan ne käytettynä. Korjautan suutarilla. Ja kyllä, joskus lahjoitan eteenpäin. Jokainen pari saa arvoisensa kohtelun.
Se, että minulla on paljon, ei tarkoita, että tuhlaan. Se tarkoittaa, että valitsen, säilytän ja arvostan.
- Entä jos ekologisuus ei olisikaan täydellinen ostolakko vaan älykäs kiintymyssuhde?
- Entä jos rakastaisimme tavaroita niin paljon, että ne eivät koskaan joutuisi roskikseen?
Ekologisuus ei ole helppo polku, eikä se ole kaikille sama. Mutta yksi asia on varma: emme pelasta maailmaa vihaamalla itseämme tai toisiamme. Me pelastamme sen rakastamalla enemmän, myös niitä asioita, joita jo omistamme. Loppujen lopuksi kysymys ei ole vain siitä, kuinka paljon sinulla on. Vaan siitä, kuinka paljon käytät, arvostat ja elät niiden asioiden kanssa. Eli kyllä, voin olla ekologinen vaatevuoren kanssa. Ja ehkä sinäkin voit.
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua: