Kiitos ei kirppisvaatteille
20
Kiitos ei kirppisvaatteille, saa minun niskakarvat nousemaan pystyyn. Onko kyse sitten siitä, ettei olla vuosi kymmeniin käyty kirppareilla ja siitä syystä ei tiedetä millaisia paikkoja ne ovat ja mitä kaikkea niissä myydään. Useimmiten kirpparit mielletään köyhien jutuiksi ja siksi monet köyhät eivät halua kirppisvaatteita, vaan uusia. Joka taas minun silmiini on hyvin kyseenalaista.
Kiitos ei kirppisvaatteille, koin syömiä, ihmisten pissimiä, vuosikymmenniä vanhoj,a haisevia lumppuja, ei koskaan!
Onko se oikeasti näin? Oma kokemukseni on aivan toinen. Varsinkin Pääkaupunkiseudulla vaatteet kiertää valitettavan nopeasti. Tällä tarkoitan sitä, että ostetaan uutta, käytetään kerran ja laitetaan kirppikselle. Ei hyvä juttu, mutta näin saa hyväkuntoisia muotivaatteita halpaan hintaan ja kyllä vain köyhäkin saa olla sen verran pinnallinen, että voi pukea ja haluta muotivaatteita.
Kirppikset – Köyhyyden mittari
Tässä kun surfailin netin omituisessa maailmassa, törmäsin keskusteluun muodista ja köyhyydestä. Keskustelussa nousi esiin miten tärkeää halpavaatteet ovat köyhille varsinkin kun kirppiksiltä ei saa muuta kuin ryysyjä ja köyhä ei halua ryysyissä myöskään kulkea. Paljon erillaisia syitä löytyi sille miksi kirppari vaatteet saavat jäädä kirppareille ja miksi mieluiten hankkii halppisvaatteita.
Onhan se totta, että on paljon helpompaa mennä sinne kauppaan ja ostaa uusi vaate kuin kierrellä kirppareita monen monta ennen, kuin löytyy jotakin pientä kivaa. Pitää osata olla myös oikeaan aikaan kirpparilla, että voi napata parhaat päältä. Tavallaan kyllä ymmärrän kun entinen himoshoppaaja olen ollut, mutta tavallaan taas en. Paluuta entiseen shoppailuun ei ole. Tämä on paljon kiinnostavampaa puuhaa, etsiä ja löytää, tietää todella, että haluan tuon vaatteen, jos sen eteen on joutunut tekemään vähän töitä.
Onko kirpparit sitten tosiaan niitä paikkoja edelleen, joihin heitetään kaikki rytky? Millä tavoin voisi paremmin luoda kuvaa siitä, että kirpparit eivät enää ole pimeitä luolia, joissa itikat vilisee ja vaatteet ovat reikäisiä ja poissa muodista? Mikä on sitä muotia? Onko se sitä mitä meille muotiteollisuus syöttää vai onko se muoti sitä minkä jokianen luo itse? Itse kun paljon kiertelen eri paikoissa niin olen huomannut sen miten laidasta laitaan ihmisiä kirppareilla kulkee ja miten upeita löytöjä eri kirppis- aiheiset blogit esittelevät. Eikä kirppiksetkään ole enää kaikki pimeitä luolia vaan avaria myymälöitä, joissa tarkkaan mietitään miten vaatteet laitetaan esille.
Kiitos kyllä kirpputoreille!
Minulle kirpparit ovat siis muutakin kuin köyhien ihmisten kauppoja, ne ovat aarreaittoja. Mikään ei oikeasti ole niin hauskaa kuin ajella kesällä Helsinki – Turku väliä, ja matkalla poiketa makasiinikirppikselle tekemään ihania löytöjä. Makasiineissa harvemmin on vaatteita mutta löytää ihania huonekaluja ja astioita. Kannattaa siis aina poiketa sellaiseen jos jossakin tienviitta näkyy. Ihania.
Kirppisvaatteissa ei tarvitse näyttää Kassi-Almalle vaan voi pukeutua oman mielen mukaan ja juuri niin kivasti kuin itse tykkää, myös vaatteiden yhdistely tavallisten vaatteiden kanssa on hauskaa puuhaa. Koska olen farkkutyttö niin farkkuja löytyy kaapista moneen junaan, aika vähän olen niitä mistään enää hankkinut, edes kirppiksiltä.
Onko kirpputorit siis köyhyyden mittari?
Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-
Flunssa tekee kodin
Flunssa tekee kodin helposti ja ulos sitä ei saa, vaikka mitä yrittäisi tehdä. Syyskuussa meille tuli vieraaksi syysflunssa, minä en ole vieläkään päässyt moisesta vieraasta eroon, vaikka miten olen yrittänyt. Välillä olo on paljon parempi ja vaikuttaa sille, että olenkin terve mutta ei mene kauaa kun taas kuume nousee ja olo pahenee. Onneksi tuo nuorimmainen on kunnossa, hänen taistelusta flunssaa vastaan kerroinkin jo aikaisemmin täällä.
Flunssa tuo myös melankolisia puolia esiin, kun ei mitään jaksa ja vapaapäivät menee lähinnä kotona makoillessa tai kotia hiukan laitellessa. Viikko on ollut monin puolin hyvin raskas, pojan terveyden kannalta, omani ja sitten tuli viikko sitten myös suru uutisia Vaikuttajamedialta. Yksi rakastettu on joukosta poissa. Kuolema on aina se, joka pysäyttää, varsinkin kun on kyse nuoremmasta henkilöstä. Koko viikko sujahtaa sumuverhon taa ja näkyvyys on niin heikkoa, ettei oikein tiedä minne suuntaan menisi.
Kun ei tiedä mitä sanoa
Koko viikko on ollut sellainen, ettei oikein ole tiennyt mitä sanoa. Seuraa toisten surua täysin kädettömänä, vaikka onkin vasta muutaman kuukauden tässä tutustunut näihin ihaniin ihmisiin, niin toki tapahtuma vaikuttaa myös minuun. Vaikuttaa myös oman sairauteni kautta, koska kun saan jotain flunssia sun muita, niin sairauteni alkaa vaivata ja sen tuomat erilaiset oireet pomppaa päälle. Silmäoireet, masentuneisuus yms. Autoimmuunisairaudessa elimistö hyökkää itseään vastaan ja kun flunssa saapuu, taistelu on kovaa, taistellaan flunssaa vastaan ja myös itseään vastaan. Silloin kaikki tuntuu niin suurelle, ne hyvin pienetkin asiat. Kuolema taas on iso juttu ja sen käsittely onkin jo paljon suurempaa mitä joidenkin pienten villakoirien, jotka juoksee lipastojen alla tai vaatepinot, joita kerääntyy lasten huoneen lattialle. Siltikin välillä tuntuu, että ne pienet asiat ovat valtavia.
Myös ilonaiheet on hankala käsitellä. Esimerkiksi tyttäreni on saanut vakipaikan työstä, josta on unelmoinut ja sitähän pitää juhlia, soittokunta pitää tilata ja ilotulitus. Kaikki kaverit ympäri maailman pitää kutsua ja juhlia monta päivää tätä. Kyllä, meikäläinen menee laidasta laitaan tuhatta ja sataa tällä hetkellä. Siksi odotankin kovasti, että pääsen kohta pitämään pienen tauon kaikesta ja lomailla. Jos saisin flunssani vihdoin taltutettua.
Näin se flunssa tekee kodin, siitä ei eroon pääse millään, ei auta mitkään poppakonstit, ei lääkkeet, ei vitamiinit. Tosin vitamiineja ei oikein minun elimistö edes kestä, joten on syötävä sitten ruoan kanssa erilaisia vitamiinipommeja. Minusta on kovaa vauhtia tulossa kiukutteleva ja kiukkuinen vanha akka…
Kohti parempaa huomista!
-Melissa-