Olen taivaanrannan maalari
6
Olen taivaanrannan maalari ja aika hyvökin siinä. Koen olevani maailman paras oloneuvos ja sitä tukee myös hyvin elämäntyylini. Olen vain ja möllötän. Mitään muuta ei siinä tosiaan tarvita, kuin möllöttäminen. Miten tämä kaikki sitten todellisuudessa ilmenee? Tarkastellaan sitä hiukan tässä.
Olen taivaanrannan maalari
Minusta näkee jo pitkälle, että olen aika laiska tekemään yhtään mitään. Kun pitäisi siivota, keksin heti parempaakin tekemistä. Koen, että siivous on hukkaan heitettyä aikaa. Tuon ajan voi käyttää vaikka ulkoiluun ja seikkailuun. Tai ruuanlaittoon menee aivan liian paljon aikaa, sen ajan voin käyttää siihen, että kävelen naapuri ravintolaan syömään. Asiat, joita jaksan tehdä on matkustaminen, retkeilyt, seikkailut ja makoilu.
Kyllähän minä kuitenkin pakolla nuo kaikki teen, ei siinä, mutta en vapaasta omasta tahdosta. Rehkiminen ei oikein sovi elämäntapahihhulin tyyliin. Tokikaan ei pidä kuvitella, että tykkäisin asua likaisessa kodissa, siitä en pidä ja ruuanlaittokin on kivaa. Kyse on siis enemmän laiskuudesta, tosin, en tykkää siivota ja koen ettei siivoaminen ole naisen hommia edes. Se on aivan liian raskasta puuhaa.
Takki ja neule itse tehtyjä.
Neulemekko on Kierrätyskeskuksen ilmaisosatolta.
Belle Baguette lé cafe
Mikä on elämäntapahihhuli?
Elämäntapahihhuli on ihminen, joka nauttii kaikista elämän pienistä asioista ja keskittyy vain ja ainoastaan niihin nautintoihin. Toki realistinen pitää olla ja sitä arkea on pakko myös elää. Käydä töissä, laittaa kotia, tehdä ruokaa ja käydä kaupassa. Kaikkea ei voi ulkoistaa, vaikka kuinka haluaisi. Siksi on löydettävä fiksu tasapaino, jotta voi elää oman tyylinsä mukaisesti. Nyt vihdoin tässä iässä olen täysin sinut sen kanssa, etten ole siivoushirmu, enkä jaksa puuhastella kyökissä. Tosin kyllä tässä osa syy on myös ammatinvalinta. Saan nukkua pitkään aamuisin ja kun pääsen töistä, pääsen suoraan suihkun kautta nukkumaan.
Tämä systeemi sopii minulle täydellisesti. Ja saan vielä tykseni tehdä kädentaitoja, joka on ihan parasta ja sopii niin hyvin tähän taivaanrannan maalarin titteliin. Eli arki on nautittavaa, koska työssäkin saa tehdä asioita, joita harrastaa. Miten onkaan näin hyvin käynyt? Toki, onhan se kovaa työtä vaatinut, ei ole ollut ihan helppo tie päästä siihen missä nyt on. Mutta se on ihan toinen juttu se. Nautitaan vielä tämä päivä ja huomenna töihin. Tuitui kaikille!
Ihanaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Mikä vaatteissa kiehtoo?
Mikä vaatteissa kiehtoo? Tätä olen mittinyt tässä muutaman päivän, kun olen tätä vaaterumbaa tässä käynyt ja raahannut syys -ja talvivaatteet ylös ja kaikki kesävaatteet on viety alas. Mikä kumma vaatteissa viehättää niin paljon, että niitä haluaa kerätä tällaisia määriä? Älkää ymmärtäkö väärin, en ole muuttumassa minimalistiksi, se ei toimi minulla.
Mikä vaatteissa kiehtoo?
Olen siis kaksi päivää ihan kaikessa rauhassa tyhjentänyt vaatekaapit ja vaihtanut vaatteet päittäin, kengät on vielä laittamatta, mutta vaikuttaa sille, että homma olisi suht hanskassa. Löysin ison määrän ”uusia vaatteita” eikä näin ollen tarvitse alkaa ostelemaan mitään kaappiin, ainakaan sen suurempia juttuja. Muutamat vaatteet lähtee kirpparille ja muutamat tuunauspinoon. Löysin siis jälleen kaapista sopimattomia asioita, jotka lähtevät nyt pois elämästäni.
Minulla yksi ainoa vaatimus vaatteelle, joka saa olla kaapissani ja seon se, että se tuntuu päälläni lempivaatteelle. En halua kaappiin mitään sellaista, joka ei lemppari ole. Silloin useasti voikin tulla sellainen olo, että kaapissa ei ole mitään puettavaa. On vähän sellainen tyhjän kaapin syndrooma. Kun alunperin hankkii vain lempivaatteita, niin silloin ei tuota ongelmaa tule vastaan. Nyt vain joudun luopumaan osasta lempivaatteita, koska ne eivät enää sovellu päälleni. Eivät mahdu tai eivät enää istu oikein. Kaikkea en voi myöskään tilan puutteen vuoksi laittaa tuunauspinoonkaan, joten joku saa annettua hyvän kodin näille.
Tyhjän kaapin syndrooma
Tyhjän kaapin syndrooma on monen naisen vihollinen. Kaappi täynnä vaatetta, muttei mitään päälle laitettavaa. Myös minulla oli joskus nuorempana näin ja aloin taistella sitä vastaan. Keinoja oli monia, mutta vasta myöhemmin aloin ymmärtämään, että minun kohdalla paras tapa päästä ongelmasta eroon on se, että täytän kaappini tietyllä tavalla. Ja tosiaan olen kokeillut kaikenlaista, myös minimalismia jo silloin kun se ei vielä ollut se juttu. Eikä se koskaan onnistunut minulla.
Lopulta löysin oman tapani ehkäistä tuota tyhjän kaapin ongelmaa. Hankin ja tein vain vaatteita, jotka tuntuvat heti päällä lempivaatteilta, kaikki muu jää hankkimatta ja tekemättä. Näin kaappiin ei kulkeudu mitään sellaista, jota en käytä. Toki tässä iässä vartalokin muuttuu ja aina ne kaikki lempivaatteetkaan eivät enää sovi. Silloin on päätettävä niiden jatkosta. Tuunataanko vai myydäänkö. Myyminen on nyt pakollinen ja ne mitkä eivät mene myy, menee jakoon.
Nyt on kiva katsoa järjestyksessä olevaa kaappia. Kohta se on taas sekaisin…
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua: