Hae
VillaNanna

Miksi kirpputorit

Miksi kirpputorit

Olen nyt pienen ajan sisällä saanut monen monta postaustoivetta ja yksi sellainen toive on, että esittelisin kirppislöytöjäni. Ja yksi kysymys paistoi joukossa suurena, miksi kirpputorit. Koitan tässä artikkelissa hiukan avata, että miksi etsin asioita mieluiten kirppareilta kuin kaupoista. Tällä hetkellä ei kirppareita pääse kiertelemään, eikä tätä tilannetta ennen tullut käytyä aikoihin missään, joten ihan kauheasti ei ole teille esiteltävää. Olen jotenkin myös tykästynyt enemmän kuvaamaan löytöjäni myös muiden juttujen kanssa, eikä erikseen kirppisjuttuja.

Minulta on pyydetty myös vinkkejä ja parhaista kirppiksista postauksia. Tulin siihen lopputulokseen, ettei ole kaikkea järkevää tehdä uudelleen, varsinkin, jos edelleen nämä artikkelit näkyy täällä ja ne toimii edelleen.

Kirppispostaukset:

Kirppis -aiheisia postauksia löytyy vielä iso määrä näiden lisäksi.  Keräsin nyt muutamia tuohon, jos niistä löytyy niitä mitä ollaan toivottu. Instagramissa stooreissa saatan joskus edelleenkin laittaa jokin ostoksen näkyviin tai kuvata stooriin, kun olen kirpparilla.

Miksi kirpputoritMiksi kirpputoritMiksi kirpputorit

Miksi kirpputorit

Niin, miksi minä valitsen mieluiten kirpparit? Tähän ei kyllä löydy ihan yksikertaista vastausta, koska minulla on niin monta erilaista syytä miksi haluan nähdä vaivaa ja etsiä tiettyjä asioita juuri kirppareilta. Kerään tähän nyt muutamia syitä, miksi menen mieluiten kirppareille ostoksille. Puhun nyt myös pelkästään vaatteista, asusteista ja kengistä. Huonekalut ja astiat jätän toiseen kertaan, tosin myös niiden kohdalla sopii kaikki mitä tässä kerroin myös.

Ekologisuus

Ekologisuus on tietenkin ensimmäinen asia, missään ei tarvitse tuottaa uutta tavaraa minun vuokseni, säästän rutkasti luontoa hankkimalla vaatteeni kirppiksiltä.

Vintage

Etsin hyvälaatuisia ja kestäviä vaatteita ja vintage on se minkä joukosta löytyy vaikka ja millaista. Suurin osa vintagevaatteistani on tosin saatuja, esimerkiksi äidiltäni.

Hinta

Kirppareilta saa edullisemmin, mitä mistään muualta, varsinkin jos haluaa löytää erilaisia merkkivaatteita. Ja kyllä, minä haluan myös niitä tai niihin panostan, varsinkin Disign -kenkiin. (joita löytyy harvoin).

Merkkivaatteet

Kyllä, iso osa meidän perheen merkkivaatteista tulee kirppiksiltä. Ostan varsinkin Levikset kaikki UFFin euron päiviltä. Myös vintage Adidasta ja erikoisempia juttuja tulee hankittua. Niitä löytyy paljon myös ihan ilmaisosastoltakin.

Miten yhdistelen kirppisvaatteeni?

En juuri mieti miten yhdistelen minkäkin yhteen. Katson vain, että ovat lähellä samaa tyyliä, joskus tosin rikon rajoja ja yhdistelen tyylejä sekaisin. Kuvissa on nyt enemmän työlookkia, töissä minulla on farkkujen lisäksi paljon leggareita ja huppareita. Niillä on kaikkein helpointa olla kun nuorten kanssa voi joutua myös liikkumaan paljon.

Koko asu:

  • Takki: Halonen ( 12 vuotta vanha, hajotin sen vuosi sitten)
  • Farkut: Lindex (18 vuotta sitten)
  • Tekokarvahattu: Tallinna (vuonna 2013)
  • Neuletakki: Kontti, 4€
  • Saapikkaat: Kierrätyskeskus, 12€
  • Kaulaliina: Kierrätyskeskus, 1,5€
  • Laukku: Kontti

Saapikkaat maksoivat 12€ ja ovat Timberland Earthkeepers Atrus Rugged snap tall zip boot. Niiden hintoja voi googletella vapaasti ja pitää myöntää, että olivat iso löytö. Tietenkin nappasin ne mukaani kun ne Kiertiksessä näin roikkumassa. Kalliit merkkisaapikkaat puoli ilmaiseksi, todellakin. Nämä ovatkin minun lempparisaapikkaat.

Parasta kirppareissa on se, että voi hankkia sellaista mistä tykkää ja pääsee kunnolla leikittelemään eri tyyleillä ja luomaan uusia tyylejä. Pukeutumisen ei koskaan kuulu ollaa niin kovin vakavaa, vaan hauskaa puuhaa, joka piristää omaa oloa. Shoppailu ei ole minulle se juttu, vaan se miten voin luoda uusia ajatuksia yhdistelemällä vaatteita toisiinsa.


Miksi kirpputorit

Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Korjaa ja paikkaa

Korjaa ja paikkaa

Korjaa ja paikkaa, se on ihan parasta, vaikka korjattavien pino kasvaa kasvamistaan. Silti joskus on hyvä aloittaa homma ja viedä edes osa hommista loppuun asti. Näin tein muutama päivä sitten. Vielä jäi muutamia korjattavia pinoon, mutta tärkeää oli se, että sain ison osan parsittua ja paikattua. Korjaaminen ja parsiminen tuottaa suurta mielihyvää meikäläiselle. Haluan useasti myös, että parsiminen näkyy, tarkoituksella valitsen eriväriset langat siihen hommaan.

Olen niin nuuka, etten halua heittää sukkia pois, jos niihin tulee reikä, tai purkaa siihen asti kun on reikä ja neuloa tilalle uusi osa. En vain halua tehdä sitä. Mieluiten paikkaan ja parsin. Vaate saa luonnetta ja silloin näkee myös vaatteen eletyn elämän ja silloin sille muodostuu tarina ja elämän värit. Vähän kuin arvet ihmisellä.

Korjaa ja paikkaa

Korjaa ja paikkaa

Parsimiselle on ihan ohjeitakin ja muutamia olen koittanut opetella, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että paikkaan ja parsin juuri niin kuin osaan ja miten sen hallitsen. Tapoja parsimiseen on monia ja siksi se onkin mielenkiintoinen maailma, jossa haluan seilata. Uutta on hyvä oppia koko ajan ja kutittaa aivonystyröitä, näin hoitaa myös aivojensa terveyttä hyvin.

Vihdoin korjaa ja paikkaa pinoni on pienentynyt reippasti, kun talviloman aikana kunnostauduin kunnolla ja päätin ottaa neulan ja langan kauniiseen käteen. Kyllä tällä kertaa vuorossa oli neuleiden pino. Sukkia ja hanskoja tuli korjattua. Vielä pitää yhdet lenkkarit parsia. Vähän jännittää se homma kun en ole mikään taitava tässä homassa vieläkään. Käsin ompelu ei ole koskaan oikein ollut mun juttu, mutta silti pitää yrittää, edes sen verran, että saa taas vaatteet käyttöön.

Ennen kuin heität vaatteen pois tai laitat sen kirppispinoon, mieti miten sen voisi vielä paikata. Aina ei tarvitse hävittää vaatetta tai tehdä siitä kokonaan uutta, sen voi parsia tai paikata. Se on niin parasta kuin olla ja voi. Katsokaa nyt! Minun sukilla ja villapaidalla on tarina kerrottavana, Miten paljon niitä on käytetty, missä ne ovat käyneet, miten rakkaita ne minulle on.

Mitä enemmän opin parsimaan ja mitä enemmän tykkään lopputuloksesta, sen ylpeämpi olen siitä, miten olen oppinut ja miten olen jaksanut pienentää tätä korjattavien kasaa. Taas mennään eikä meinata näillä sukilla. Nuo omat rikkinäiset villasukat, siis entiset rikkinäiset villasukat ovatkin mun työsukkia. Eli aina jalassa.

Korjaa ja paikkaa

Mahtavaa parsinta aikaa kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi