Kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan
Nyt on ollut se hetki kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Oli sitten kyse ompeluinspiraatiosta tai kuvien ottamisesta. Lopulta kaikki kääntyy niin, että istahtaa vaan kivelle ja puuskahtaa, että antaa olla. Viikonloppu ei ollut nyt meikäläisen käsissä ja sen huomaa. Aina ei voi onnistua, ei edes se yritys, mutta koitetaan joskus tulevaisuudessa uudestaan, jos sitten onnistuisi, vai kuinka?
Oli tässä tarkoitus kuvata vähän näitä vaatteita, joita en ole ehtinyt kuvailla ja minulla oli tarkka suunnitelma, millaisia kuvia haluan ja missä. Suunnitelma ei kuitenkaan ihan mennyt putkeen, tuuli oli hyvä, mutta oli aivan liian kylmä ja tuuli ei totellut minua, eikä suostunut tekemään sitä mitä toivoin ja mitä teki mekkoni? Ei suostunut ollenkaan olemaan yhteistyössä minun kanssani ja koska mikään yritys ei toiminut, niin kuvat epäonnistuivat täydellisesti. Eikä siinä vielä…Minun naamakin päätti tehdä omat temppunsa ja olla vaan kurtussa ja esitteli komeaa helttaansa vain.
Kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan
Tämän mekon kangas on yksi niistä kankaista, jotka ostin hurupäissäni kun koronaepisodi alkoi. Kun sekosin aivan tyystin siitä, että joudun olemaan neljän seinän sisällä seuraavan vuoden. Tarvitsinkin kankaan, tällaisen trikoisen suloisen kankaan, sillä olin aikaisemmin löytänyt Kierrätyskeskuksen Näpräosastolta mekon kaavan ja tämä mekko oli pakko saada. Tällaisia mekkoja tuli tehtyä paljon tuolloin 90- luvun alussa. Siksipä oli nyt sellainen tehtävä ja sopiva kangas löytyi aika helposti.
Kaavan ja kankaan lisäksi näin jo sieluni silmin sen, miten tahdon mekon kuvata. Koska emme tuonne keskustaan juuri tunge itseämme tällä hetkellä, niin singahdimme sitten Viikin mäkeen, joka on ihanan rosoinen paikka kuvata. Kalliota joka puolella, tuulikin nappaa kivasti helmaan kun kiipeää kalliolle. Suunnitelmat oli korkealla, ehkei aina pitäisi suunnitella niin tarkkaan…
Asuni
Asuni oli jälleen koottu itse tehdystä sekä kirppareilta löytyneistä osista. Guessin neuletakki on yksi minun suloisimpia löytöjä vähään aikaan. Sen laitoin lämmittämään lyhyt hihaista mekkoa ja jalkaan sujautin pitkä vartiset maiharit, jotka olen ostanut Kierrätyskeskuksesta monta vuotta sitten. Samalla tavoin pukeuduin joskus silloin nuorena tyttönä, toimii se nytkin kun emäntä lähenee viittäkymppiä kovaa vauhtia.
- Neuletakki: Eemelin kirppis, Espoo
- Mekko: Itse tehty
- Maiharit: Kierrätyskeskus
- Huivi: tyttären vanha
Toivottavasti elo tästä paranee ja helpottuu tämäkin homma tästä vielä. Farkkupalasistakin jo keksin mitä niistä teen, joten tunnelin päässä on valoa, uskokaa tai älkää!
Paperipussipöppylät
Paperipussipöppylät on minulle erittäin tuttu vaate, käytin tällaisia paljon kun olin nuori. Minusta onkin vähän hassua vetää jalkaan vaate, jota käytin 16-21 -vuotiaana. Näitä housuja tosin on nyt paljon myynnissä ja nämä ovat minulle ehkä se paras vaate koskaan. Korkeavyötäsöiset housut ja hameet tuovat vyötärön kauniisti esiin ja luovat näin tiimalasiefektin. Näissä ei tarvitse myöskään jännittää istumista, näkyykö koko takapuoli muille ihmisille kun vähän pyllistää.
Mistä kaikkialta tällaisia housuja sitten löytyy, jos ei halua ostaa uutena? Ensimmäisenä kannattaa kiertää kaikki vintageliikkeet, Helsingissä niitä on monen monta esimerkiksi Kalliossa. Mutta myös itsepalvelu kirppikset kannattaa myös kiertää. Niistä löytää useasti myös ihan käyttämättömiä vaatteita, kuten ovat nämä minun housuni.
Paperipussipöppylät
Olen kaivanut ison määrän vanhoja kaavalehtiä esiin ja tarkoituksena on ommella muutamia korkeavyötäröisiä alaosia, mukana on myös näitä paperipussihousuja, mutta eivät kaikki. Suunnitelmissa on myös muokata vanhoja housuja uuteen uskoon, sopimaan enemmän minun tämän hetkiseen tyyliini. Samalla myös katsoa miten pitkälle menen ilman, että en hanki edes kirpparilta mitään.
Kuvien asu on pitkälti sellainen, mitä nuorena käytin, farkkutakin tilalla oli silloin farkkuliivi ja pitkähihaisen trikoopaidan tilalla taas lyhyhennetty t-paita. Muutoin pitkälti samoissa vetimissä mentiin. Eikä näytä kyllä yhtään hassulle, vaikka useasti sanotaan, että kun henkilö laittaa päälleen sellaiset vaatteet mitä nuorena käytti, näyttää ikäistään vanhemmalle ja naurettavalle.
Asu:
- Farkkutakki: Ilmaisosasto
- Trikoopaita: Ilmaisosasto
- Housut: Aino kirpputori (en ole ihan varma, että oli sieltä)
- Kengät: Skechers
- Huivi: Ostettu huiviliikkeestä Zakopanesta.
- Sormikkaat: Kontti
- Aurinkolasit: Voitto
Eipä tässä oikeasti tarvitse ostaa mitään uutena, sillä lähes kaikki löytyy hyvin kirppareilta. Hulluintahan on oikeastaan se, että kirppareilla on paljon täysin käyttämättömiä vaatteita. Ihmisten hutiostoksia, liian pieniä tai liian isoja. On toki hyvä, että ne myydään, eikä heitetä pois. Mutta eikö aina kannata kokeilla ennen kuin ostaa? Se on vähän semmoinen juttu, jota en ihan ymmärrä. En myöskään ymmärrä sitä, että kirppareilla voidaan myydä rikkinäisiä ja likaisia vaatteita. Mutta olkoon tämän minun ongelmani… Kirppareilta löytyy siis ihan kaikenlaista tavaraa.


8
















