Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa
0
Tänä jouluna koimme jotain, joka koskettaa varmasti jokaista: hetken, jossa arki unohtuu ja tärkeintä on olla yhdessä. Siksi tämän tarinan ytimessä on ajatus “Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa”, sillä juuri sitä meidän joulunvietto tyttären luona oli. Meille, jotka yleensä matkustamme jouluksi muualle, tämä oli poikkeuksellinen ja erityinen päätös.
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa
Yleensä joulumme kuluu matkoilla. Olemme tottuneet pakkaamaan laukut ja suuntaamaan kohti uusia maisemia, joskus ulkomaille, joskus toiseen kaupunkiin. Tänä vuonna teimme toisin. Päätimme jäädä lähelle ja mennä tyttären luokse. Se tuntui ensin melkein oudolta, mutta osoittautui lopulta juuri oikeaksi ratkaisuksi.
Kun astuimme sisään lämpimään kotiin, vastassa oli kynttilöiden pehmeä valo, kuusen kimallus ja rauhallinen tunnelma. Ei aikatauluja, ei siirtymiä, ei kiirettä. Olimme perillä.
Perhe koolla, edes hetkeksi
Paikalla oli äitini, tytär miehineen tietenkin, poika ja lisäksi vanhempi poika kävi nopsaan kääntymässä. Emme olleet kaikki yhdessä pitkää aikaa, mutta jokainen kohtaaminen oli tärkeä. Joulu perheen kanssa ei ole kiinni tuntimääristä, vaan siitä, että pysähtyy ja katsoo toista silmiin.
Vanhemman pojan pikainen vierailu toi mukanaan oman erityisen hetkensä. Nopeakin halaus ja muutama sana muistuttavat siitä, että vaikka arki vie eri suuntiin, joulu kokoaa, edes hetkeksi.
Joulupöydän äärellä
Joulupöytä kokosi meidät yhteen. Tarjolla oli perinteisiä jouluruokia, ja pöydän ympärillä kulki tarinat, nauru ja muistot. Äitini muisteli menneitä jouluja, lapset jakoivat kuulumisiaan ja me aikuiset puhuimme arjesta. Ruoka oli tärkeää, mutta vielä tärkeämpää oli se, että istuimme saman pöydän ääressä. Hetki, jolloin kukaan ei ollut menossa minnekään.
Joulun asu, jossa on tarina
Myös joulun asuni kantoi mukanaan omaa tarinaansa. Päälläni olivat itse tehdyt kultaiset samettihousut, jotka ompelin viime vuoden joulunajan reissua varten, mutta silloin ne jäivät kokonaan käyttämättä. Nyt tuntui oikealta hetki ottaa ne esiin.
Yhdistin housut kultaa kimaltelevaan neuleeseen, jonka löysin vuosi sitten UFFista. Second hand -löytö ja itse tehty vaate samassa asussa tuntuivat juuri minun näköisiltä. Ripaus juhlaa, käsityötä ja hitautta, täydellinen yhdistelmä perhejoulun tunnelmaan. Oli ihanaa pukea päälle jotain, jossa oli muistoja ja merkitystä, ei vain kaunis pinta.
Rauha, jota emme tienneet kaipaavamme
Kun ilta eteni ja osa porukasta lähti kotiin, olohuoneeseen jäi hiljaisempi tunnelma. Kuusen valot paloivat, kynttilät lepattivat ja tuntui, että jotain tärkeää oli tapahtunut. Ei mitään suurta ulospäin, mutta suurta sydämessä.
Tämä joulu muistutti siitä, että joskus on hyvä rikkoa omat perinteet. Meille matkustaminen on ollut osa joulua, mutta nyt, kun jäimme lähelle ja keskityimme perheeseen, huomasimme kaivanneemme juuri tätä: pysähtymistä, rauhaa ja yhdessäoloa.
Joulu, joka jää mieleen
Joulu joka yhdistää – lämpöä, ruokaa ja yhdessäoloa jää mieleen jouluna, jolloin emme lähteneet maailmalle, vaan toistemme luo. Se oli tavallinen, mutta silti erityinen. Täynnä pieniä hetkiä, katseita ja sanoja, jotka tekevät joulusta joulun.
Ehkä juuri siksi tämä joulu tuntui niin merkitykselliseltä. Se muistutti, että joskus kaikkein tärkein matka ei vie kauas, vaan lähelle.
Ihanaa lauantaita!
Seuraa minua:
Meidän joululoman viettojamme:
Kun morsiuspuku muuttui hameeksi
Jos joku olisi silloin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla kuiskannut, että tästä pitsien, helmien ja unelmien kasasta syntyy vielä vaate, joka saa sydämen hakkaamaan ja jalat tanssimaan, olisin nauranut ääneen. Mutta tässä sitä ollaan: Kun morsiuspuku muuttui hameeksi – tarina kierrätyksestä, käsityöstä ja rohkeudesta, enkä voisi olla ylpeämpi. Tämä on kertomus siitä, miten yksi hylätty hääpuku löysi uuden elämän ja minusta tuli sen äänekäs puolestapuhuja.
Kun morsiuspuku muuttui hameeksi – tarina kierrätyksestä, käsityöstä ja rohkeudesta
Tämä tarina alkaa paikasta, jossa aarteet eivät kiillä vitriineissä vaan odottavat hiljaa oikeaa katsetta: Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Siellä se oli, morsiuspuku, vähän nuutunut mutta yhä täynnä lupauksia. En tiennyt siitä mitään, en materiaalia, en historiaa, en kuka oli sen kerran ylleen pukenut. Tiesin vain, että sydän sanoi kyllä.
Vein mekon kotiin kuin salaisen aarteen. Olin täynnä intoa ja ideoita, pää täynnä kuvia jostain uudesta ja ihmeellisestä. Ensimmäinen rohkea teko oli poistaa valtava alusmekko ja kaikki se tylli, joka teki puvusta enemmän prinsessan kuin arjen sankarin asun. Saksien ääni tuntui kapinalta: minä päätän, mikä tämä vaate on. Mutta niin kuin usein käy, elämä tuli väliin. Mekko jäi kaapinpohjalle. Vuodet vierivät, ideat muuttuivat, mutta puku odotti. Se ei ollut vielä valmis luopumaan minusta, eikä minä siitä.
Muutto, varastokassit ja rätti & lumppu -projekti
Keväällä, kun muutimme tähän uuteen asuntoon, tapahtui jotain ratkaisevaa. Kaksi isoa Ikean varastokassia täyttyi materiaaleista, kankaista ja keskeneräisistä unelmista, jotka eivät enää mahtuneet kaappiin. Oli pakko pysähtyä ja katsoa, mitä oikeasti haluan säilyttää.
Silloin muistin sen mekon. Niin käynnistyi uusi niin sanottu rätti ja lumppu -projektini, kunnianhimoinen, vähän kaoottinen mutta sitäkin rakkaampi yritys antaa vanhalle uutta elämää. Morsiuspuku nousi kasan päällimmäiseksi. Nyt tai ei koskaan.
SAKSISTA SYNTYI TAIKAA
Kun aloin oikeasti työstää mekkoa uudelleen, jokin loksahti paikalleen. En enää yrittänyt tehdä siitä uutta mekkoa. Halusin hameen. Vaatteen, joka elää, liikkuu, kulkee arjessa ja juhlassa. Leikkasin, sovitin, pyörittelin peilin edessä ja annoin kankaan puhua. Ja voi miten se puhui! Mekko muuttui aivan ihanaksi hameeksi, kevyeksi, eläväksi, juuri sopivan dramaattiseksi. Se ei enää ollut morsian. Se oli minä.
Kaava: Burda 6/09 (yläosa)
Tänään tämä hame on yksi synttärivaatteistani. Se on vaate, joka tuntuu juhlalta jo itsessään, ilman kynttilöitä tai kakkua.
Treffit, jotka toteutuivat ja hame, joka loisti
Ja sitten tuli viime lauantai. Ne treffit, joista olin aiemmin kirjoittanut ja jotka marraskuussa näyttivät jäävän vain suunnitelmaksi, toteutuivat vihdoin. Ja kyllä, hame pääsi ylle. Hetki oli juuri niin täydellinen kuin olin mielessäni kuvitellut. Kun puin sen päälleni, tiesin heti: tätä varten se oli syntynyt.
Suunta oli Titanique. Glamouria, huumoria, suuria tunteita ja vähän överiä loistoa ja hame solahti siihen maailmaan kuin olisi aina kuulunut sinne. Se kahisi, liikkui ja eli jokaisessa askeleessa. En ollut vain katsoja, olin osa näytelmää, osa tarinaa. Se hetki sinetöi kaiken. Kaapinpohjalta, Ikean kasseista ja saksien alta syntynyt hame oli löytänyt paikkansa: elämän keskeltä.
MATERIAALI, JOKA KUISKAA SILKKIÄ
En edelleenkään tiedä, mitä materiaalia hame tarkalleen on. Se tuntuu silkiltä ja taftilta, ja siinä on kaunis, hieman koristeellinen pinta, joka ottaa valon vastaan kuin lupaus. Mutta ehkä sillä ei ole edes väliä. Tärkeämpää on se, miltä se tuntuu ihoa vasten ja sydämessä.
Tämä epätietoisuus tekee siitä melkein vielä kiehtovamman. Se on muistutus siitä, ettei kaikkea tarvitse nimetä, jotta sen voi rakastaa.
Hame, joka löysi minut ja minun tyylini
Tämä projekti ei lopulta ole niinkään manifesti kuin rakkaustarina. Rakkaustarina vaatteeseen, joka tuntuu omalta, ja tyyliin, joka syntyy kokeilemalla, leikkaamalla ja uskaltamalla kuunnella omaa fiilistä.
Kun katson tätä hametta, näen siinä kaikki ne hetket, jolloin olen epäillyt itseäni ja kaikki ne, jolloin olen päättänyt luottaa vaistoon. Tämä on vaate, joka ei seuraa trendejä vaan tunnelmaa. Se on muistutus siitä, että paras tyyli syntyy silloin, kun tekee asioita itselleen, ei muille.
Ja ehkä juuri siksi tämä hame tuntuu niin erityiseltä: se ei yritä olla mitään muuta kuin mitä se on. Ja minä saan olla siinä mukana.
ROHKEUTTA, YLISANOJA JA VÄHÄN KAPINAA
Myönnän: tämä projekti vaati rohkeutta. Saksien vieminen morsiuspukuun tuntuu melkein pyhäinhäväistykseltä. Mutta juuri siinä piilee sen kauneus. Vaatteet eivät ole museoesineitä. Ne ovat tehty elämään. Ja tämä hame elää. Se kahisee, se liikkuu, se loistaa. Se on ylisanojen arvoinen. Ihana, hurmaava, huumaava, vastustamaton.
Entä sinun kaapissasi?
Jos sinunkin kaapissasi roikkuu vaate, jota et käytä mutta et raaski heittää pois, kysy itseltäsi: voisiko se olla jotain muuta? Hame, takki, laukku, uusi alku.
Minun tarinani todistaa, että joskus suurin muutos alkaa ilmaisosastolta ja päättyy vaatteeseen, joka tuntuu omalta enemmän kuin mikään koskaan.
Rentoa viikonloppua!
Seuraa minua:
LISÄÄ SOPIVAA LUETTAVAA: