Ensimmäinen kesä ilman Nuppua tuntuu raskaammalta kuin osasin kuvitella
0
On vaikea selittää, miten paljon yksi pieni koira voi muuttaa kokonaisen elämän rytmiä. Tämä on ensimmäinen kesä ilman Nuppua. Ensimmäinen kesä kahdeksaantoista vuoteen, jolloin tassut eivät enää kulje mukana rantapoluilla, jolloin aurinkoinen päivä ei tunnukaan täysin onnelliselta. Ikävä näkyy pienissä hetkissä, hiljaisuudessa ja siinäkin, miten Söpö jää välillä odottamaan jotain, mitä ei enää tule.
Ensimmäinen kesä ilman Nuppua tuntuu raskaammalta kuin osasin kuvitella
Kesä oli aina meidän vuodenaikamme. Pitkät kävelyt, lämpimät illat ja ne pienet arkiset hetket, jotka silloin tuntuivat tavallisilta, mutta nyt ymmärtää olleen kaikkea muuta. Kahdeksantoista vuotta on niin pitkä aika, että elämä ehtii rakentua täysin yhden pienen olennon ympärille.
Kun Nuppu viime syyskuussa nukkui pois, tuntui kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt. Syksy ja talvi menivät jotenkin sumussa. Ehkä kylmät kuukaudet jopa suojasivat vähän, koska elämä sai olla hiljaisempaa. Kesä taas tuo kaiken näkyviin. Muistot kulkevat mukana kaikkialle.
Huomaan ajattelevani jatkuvasti, miten Nuppu olisi reagoinut tähän päivään.
Olisiko hän halunnut pysähtyä haistelemaan kukkia? Olisiko hän etsinyt aurinkoisen paikan rannasta ja käynyt siihen makaamaan silmät kiinni? Sellaiset ajatukset tulevat aivan yllättäen ja pysäyttävät keskelle tavallista päivää.
Suru ei ole pelkästään itkua. Se on myös tyhjyyttä. Sitä, että automaattisesti vilkaisee paikkaa, jossa toinen ennen oli. Sitä, että edelleen kuulee mielessään tutut tassujen äänet. Ja sitä, ettei koti tunnu aivan samalta enää. Myös Söpö on joutunut opettelemaan uudenlaista elämää. Vaikka hän osaakin olla yksin nätisti, huomaa silti, että jokin on muuttunut. Eläimetkin surevat omalla tavallaan. Joskus tuntuu kuin hänkin etsisi vielä ystäväänsä.
Moni ajattelee ehkä, että “sehän oli vain koira”
Mutta ihmiselle, joka on elänyt eläimen rinnalla lähes kaksi vuosikymmentä, kyse ei ole koskaan “vain” mistään. Nuppu oli mukana elämäni vaiheissa, muutoksissa, suruissa ja onnellisissa hetkissä. Hän oli turva, ystävä ja perheenjäsen. Ehkä juuri siksi ensimmäinen kesä tuntuu niin vaikealta.
Kesä on täynnä muistoja.
Silti haluan uskoa, että surun keskelle voi joskus tulla myös lämpöä. Että jonain päivänä muistot eivät satu yhtä terävästi, vaan tuntuvat enemmän pehmeältä kaipuulta. Että vielä joskus pystyn katsomaan kesäpäivää ilman sitä tunnetta, että jotain puuttuu koko ajan.
Mutta juuri nyt ikävä on vielä suuri. Ja ehkä sen kuuluukin olla.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
Nuppu: