Yli 50 vuotias ei tarkoita näkymätöntä
4
Yli 50 vuotias ei tarkoita näkymätöntä (eikä hiljaista!), ei nyt eikä koskaan! Sosiaalinen media on pitkään ollut nuorten temmellyskenttä. Insta täynnä sileitä ihoja, TikTok täynnä tanssivia teinejä ja YouTube täynnä kolmekymppisiä “elämänkokeneita”. Mutta missä ovat ne, joilla on oikeasti elämänkokemusta? Missä ovat ne, jotka ovat eläneet läpi laman, vinyylien paluun, lasten uhmaiät ja omat uudelleensyntymät? Meitä yli viisikymppisiä naisia kyllä on, mutta näkyykö se somessa? No kyllä näkyy.
Yli 50 vuotias ei tarkoita näkymätöntä
Minä olen Melissa. Yli 50, ylpeästi. Sisällöntuottaja, käsityöihminen, bloggaaja ja ennen kaikkea nainen, joka ei suostu jäämään hiljaiseksi seinäruusuksi vain siksi, että ikäni alkaa viitosella. Päinvastoin, annan sen näkyä ja kuulua. Villananna ei ole pelkkä nimi, se on asenne.
Minun matkani ei sisällä filttereitä, vaan aitoa elämää. Aloitin bloggaamisen aikana, jolloin blogit olivat vielä kuin päiväkirjoja. Villananna syntyi rakkaudesta käsitöihin, mutta kasvoi matkan varrella joksikin paljon suuremmaksi. Se on ollut paikka, jossa olen jakanut ajatuksiani, onnistumisiani, epäonnistumisiani ja elämääni, juuri sellaisena kuin se on.
Olen saanut viestejä, joissa kysytään: “Miten uskallat esiintyä somessa ilman meikkiä? Miten jaksat postailla, vaikka et ole enää kolmikymppinen?” Vastaus on yksinkertainen. Koska haluan. Koska meitä yli 50-vuotiaita naisia ei tarvitse piilottaa, meillä on ääni, tyyli ja tarina. Me emme ole unohtuneet, me olemme aliarvioitu voima.
Ikä ei ole este, se on brändi
Tiedätkö mikä yhdistää suurinta osaa somessa vaikuttavista naisista? Heillä on tietty muotti, johon pitää mahtua: nuori, kaunis, timmi, trendikäs. Mutta mitä jos me emme mahdu siihen muottiin? Mitä jos me rikomme sen? Minä sanon: hyvä niin. Sillä jos kaikki näyttävät samalta, ketä silloin oikeasti kuunnellaan?
Olen huomannut, että juuri aitous, elämänmakuisuus ja rehellisyys ovat niitä, joihin ihmiset tarttuvat. Ei kaikki halua enää katsoa siloteltuja filttereitä ja täydellisiä lattekuvia. He haluavat nähdä, että joku muukin herää turvonneilla silmillä ja tekee silti täydellisen neuleen. Että joku muu käy läpi nivelkipuja ja silti pyöräyttää pipon yhdellä istumalla.
Yli 50-vuotiaat vaikuttajat on nouseva aalto, ei ohimenevä villitys
Saan usein kuulla: “Sä inspiroit!” ja tiedätkö mitä, se tuntuu hyvältä. Mutta samalla se kertoo jostain isommasta. Siitä, että meidän kaltaisiamme vaikuttajia todella tarvitaan. Meitä, jotka näytämme, ettei elämä pääty viisikymppisiin. Että some ei ole vain nuorten, vaan kaikkien. Että tyyli, taito ja tarina eivät katoa iän myötä, ne vahvistuvat.
Nyt on meidän aikamme loistaa. Ei hiljaa nurkassa, vaan kirkkaasti, näkyvästi ja omilla ehdoillamme. Meillä on ostovoimaa, meillä on aikaa, ja ennen kaikkea meillä on asiaa. Mainostajat alkavat herätä tähän. Yli 50-vuotias nainen ei ole enää näkymätön kuluttaja, hän on kohderyhmä. Hänellä on valtaa, vaikutusta ja uskottavuutta.
Mitä ajattelen tulevaisuudesta? Minä en aio hidastaa. En aio hiljentyä. Aion edelleen kutoa, virkata, ommella, kirjoittaa ja kuvata. Aion olla ääni niille, jotka ehkä vielä epäröivät. Jos sinä luet tätä ja mietit, “voinko minäkin aloittaa blogin tai Instagramin yli viisikymppisenä?” , vastaan sinulle suoraan: KYLLÄ VOIT.
Tule mukaan. Näytä kuka olet. Älä anna iän määrittää, mitä saat tehdä tai miltä sinun pitää näyttää. Sinä voit olla vaikuttaja, vaikka et olisikaan “perinteinen” somehahmo. Ehkä juuri siksi sinut huomataan.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla
Minulta useasti kysytään miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla? Vastaan siihen aina, että meri on sydämeni laulu ja meren äärellä minä vahvistun. Täällä on kaikki lähellä ja pääsee helposti niin luontoon kuin kaupungin ytimeen tai olla vain tässä.
Miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla
Kuvittele aamu, jolloin kahvi höyryää kädessäsi, ja meri, tuo alati vaihtuva, joskus lempeä, joskus armoton, tervehtii sinua kuin vanha rakas. Tervetuloa Helsingin Manhattanille, eli rakastettuun Jätkäsaareen, kaupunkiin kaupungin sisällä, missä merituuli silittää hiuksia ja betonin syleily tuntuu lämpimältä. Minä rakastan tätä paikkaa niin, että sattuu.
Meri, tuo tuulinen rakastaja
Meri ei ole täällä vain maisema. Se on läsnä jokaisessa henkäyksessä, jokaisessa hetkessä. Kun avaan parvekkeen oven, ei minua vastaan tule vain ulkoilma, minua vastaan tulee maailma. Tuuli pyörähtää sisään kuin vanha ystävä, tuoden mukanaan suolan, kosteuden ja toivon. Joskus se riehuu, karjuu, lyö ikkunoita. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, minä rakastan sitä. Meri on rehellinen. Se ei koskaan teeskentele.
Kaupunkiluonto, joka hengittää
Täällä, Helsingin Manhattanilla, luonto ei ole jotain, jota katsellaan kaukaa. Se on osa arkea. Yhtenä hetkenä kävelet design-kahvilasta, seuraavana seisot rantakallioilla ja katsot horisonttiin, jossa laivat lipuvat kuin hitaat haaveet. Lokit nauravat, ja minä hymyilen. He tietävät jotakin, mitä me muut vasta opettelemme: vapaus ei ole paikka, se on tunne.
Ankaruus tekee kodista kodin. Jätkäsaaren talot seisovat jylhinä kuin luotettavat ystävät. Ne ovat nähneet myrskyt, kestäneet ne, aivan kuten minä. Ankaruus ei pelota täällä. Se kasvattaa. Ja kun aurinko viimein murtautuu pilvien läpi ja kylvettää koko saaren kultaisessa valossa, sydän pakahtuu. Tämä on minun paikkani. Tämä on koti.
Rakkaus, joka ei pyydä anteeksi
Rakastan tätä kaupunginosaa liian suuresti, liian julkisesti, aivan kuten runossa ei saisi rakastaa. Mutta minä rakastan silti. Täällä saan olla oma itseni, villinä, tuulisena, suolaisena kuin meri itse. Täällä olen elossa. Kun ilta laskee ja Helsingin Manhattan syttyy valoon, minä huokaan. Kaikki on tässä. Ei tarvitse lähteä mihinkään. Olen tullut perille.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa