Trashlook tyylin huipentuma
2
Onko Trashlook tyylin huipentuma vai kierrätyshenkisen kapinallisen kunnianosoitus? Tässä sitä taas ollaan, portaita nousemassa ja tyylissä lujana. Päällä trashlookin kuningatarasu, joka voisi yhtä hyvin olla taideinstallaatio tai luontopolitiikkaa puhuvan aktivistin sotisopa. Tervetuloa VillaNannan maailmaan, jossa tyyli ei ole koskaan sattumaa, mutta joskus se on kyllä sattumanvaraista.
Trashlook tyylin huipentuma
Trashlook sanana se voi herättää närkästystä tai virnistyksiä, mutta minulle se on enemmän kuin look, se on asenne. Trashlook ei ole ”roskaa”, vaan kierrätettyä historiaa, elettyä elämää ja pientä kapinaa kertakäyttökulttuuria vastaan. Jokainen vaatekappale kertoo tarinan, ja juuri se tekee trashlookista upeaa.
Kierrätyskeskuksesta catwalkille
- Aloitetaan hatusta, koska miksei. Se on jonkun käsin virkkaama, en tiedä kenen, mutta jos luet tätä ja tunnistat hattusi: kiitos. Löysin sen Kierrätyskeskuksesta ja rakastuin heti. Se on kuin jäätelöpallo sateenvarjon alla, virkattu suojakuori, joka ei ota itseään liian vakavasti. Sinivalkoinen raita käy täydellisesti yksiin tennareiden kanssa, jotka muuten ovat myös Kierrätyskeskuksen aarteita vuosien takaa.
Tämä onkin yksi trashlookin ihanuuksista: värit loksahtavat paikoilleen, vaikka niiden ei pitäisi. Tyyli ei pyydä lupaa, se vain tapahtuu.
Takki, joka kuiskuttelee italiaksi.
- Seuraavaksi tämä ihana valkoinen takki. Italialaista alkuperää ja UFFin löytölaarista. Se lepattaa tuulessa kuin elokuvissa, mutta samalla siinä on tiettyä robustia charmia. Se ei ole trendikäs, mutta se on minä. Ja ehkä vähän sinäkin, jos uskallat päästää irti ”sääntömuodista”. Trashlook ei nimittäin katso sesonkia eikä siluettia, se katsoo peiliin ja virnistää.
Paidasta paita syntyy, leikkuujätteestä rakkaudella
- Paidan tarina on ehkä lempiosani. Se on tehty leikkuujätteestä, pienistä kangaspaloista, jotka olisi muuten heitetty menemään. Yhdistelin niitä käsin, vähän kuin elämässäkin yhdistellään hetkiä, ihmisiä, muistoja. Pitsiosuus tuo ripauksen romantiikkaa, ja yläosan ruutukuosi on kuin karkkipaperi lapsuuden kesistä. Tämä paita ei huuda “muotia”, se kuiskaa “merkitystä”.
Farkkushortsit ja rosoisen rehellinen helma
- Ja kyllä, farkut ovat lyhentyneet kesän mittaan shortseiksi. Jämäpaloista kootut, vähän epäsymmetriset, mutta sitäkin rakkaampia. Ne muistuttavat siitä, että täydellisyys on tylsää. Trashlookissa juuri virheet tekevät vaatteesta elävän. Nämä shortsit eivät istu kuin hansikas, vaan kuin vanha ystävä, mukava, helppo ja hiukan kulunut.
Trashlook ei ole laiska valinta
Usein kuulee sanottavan, että trashlook on ”helppo” tapa pukeutua. Että se olisi muka vain kasa sattumia. Mutta se on itse asiassa hyvin tietoinen valinta. Valinta olla kuluttamatta uutta. Valinta rakastaa vanhaa. Valinta olla juuri sellainen kuin on ilman filtteriä, ilman vaatekaapin paineita. Trashlookissa on ripaus punkkia, hippimeininkiä, vintageunelmia ja tämän päivän ekologista järkeä. Se ei pyri miellyttämään, vaan kertomaan. Siitä, kuka olet ja mistä tulet ja ehkä vähän myös siitä, mihin suuntaan maailma voisi kulkea.
Tyylissä on pilke silmäkulmassa ja se näkyy
Trashlook ei ota itseään liian vakavasti. Se ei silitä vaatteita suoriksi eikä yritä sulautua massaan. Se on kuin tuo vanha italialaistakki tuulessa, vähän ryppyinen, mutta niin elossa. Joten jos joskus tuntuu, että vaatekaappi huutaa tylsyyttään tai kaupat pursuavat samaa tusinamuotia, suuntaa Kierrätyskeskukseen. Kokoa oma tarinasi. Pue päälle vähän menneisyyttä ja paljon asennetta. Trashlook on villi, valloittava ja vapaa, aivan kuten sinäkin.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
Takaisin kotona, villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita. Kotiinpaluu ei ole vain fyysinen matka, se on siirtymä sielussa. Matkalla olin kuin simpukka, joka oli vähän auki, vähän eksyksissä, mutta nyt, nyt sulkeudun rauhaan. Ja kaikki alkoi siitä hetkestä, kun aurinko laski.
villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
Koti. Se tuoksuu omalta, vaikka on ollut hetken poissa. Siellä kengät löytävät tiensä eteisen kulmaan, villasukat solahtavat jalkaan kuin vanhat ystävät ja kahvinkeitin tervehtii kotoisalla hyrinällään. Palasin juuri matkalta, reissulta, joka jätti jalanjälkiä sydämeen, mutta teki samalla tilaa sille kaikkein tärkeimmälle: kodin syleilylle. Voi että, miten hyvältä tuntui avata tuttu ovi. Hetken jo mietin, oliko aika pysähtynyt täällä. Kuin kukaan ei olisi liikkunutkaan. Mutta sitten huomasin: pieni hämähäkinseitti ikkunan nurkassa, postipino pöydällä ja laventeli parvekkeella riutuneena.
Koti oli odottanut minua, vähän sameasilmäisenä, vähän loukkaantuneena, mutta kuitenkin uskollisesti. Istuin sängylle ja huokaisin. Tiedätkö sen huokauksen, joka lähtee varpaista ja nousee solisluihin asti? Se on kotiinpaluun huokaus. Ei siksi, että matka olisi ollut huono. Vaan siksi, että koti, se on turvasatama, jonka huomaa vasta, kun on ollut siitä hetken irti.
Asu kuin matkan metafora
Tässä hetkessä, kotona, en voisi olla tyytyväisempi valitsemaani asuun. Matkalta palatessa ei kaipaa mitään kiristävää tai kimaltelevaa. Haluan pehmeitä linjoja ja muistoja, jotka tuntuvat iholla.
- Ylläni on Luhdan vanha takki, jonka löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kyllä, kuulit oikein, ilmaisosasto. Siellä se roikkui kuin unohdettu aarre, ja nyt se on uskollinen reissukumppanini sateessa, tuulessa ja lentokenttien kylmyydessä. Se takki on nähnyt enemmän kuin moni ihminen, ja silti se jaksaa suojata.
- Mekkoni on UFFilta, vähän kulahtanut, mutta juuri sopivan leikkisä. Sellainen, jonka helma hulmahtaa kevyesti, kun askeleet käyvät raskaiksi. Se muistuttaa minua siitä, että kauneus ei ole uutta, vaan tarinallista.
- Ja kengät? Ne ovat Crocsit. Kyllä, ne kamalat ja ihanat, ergonomiset ja esteettisesti kyseenalaiset kumikengät, joita voi rakastaa vain täysillä tai ei ollenkaan. Ne olivat pelastukseni, kun matkalaukun vetoketju hajosi, juna oli myöhässä ja kantapäät huusivat hoosiannaa. Kotona ne odottivat eteisen nurkassa kuin vanhat rakastajat, vähän kuluneet, mutta yhä täydelliset.
Koti on tunne, ei rakennus
Matkalla kohtaa monia ihmisiä, maisemia, hetkiä. Mutta koti on tunne, joka kulkee mukana. Se on se hiljainen kaipuu tuttuihin nurkkiin, kahvikupin lämpöön ja siihen tapaan, miten valo lankeaa juuri oikeassa kulmassa keittiönpöydälle aamulla. Paluumatkalla satoi. Sellainen hiljainen, tasainen sade, joka ei huuda, mutta kertoo, että nyt on aika pysähtyä. Se kasteli takin hartiat ja sai silmät kostumaan, osin säästä, osin liikutuksesta. Kotiin paluu on kuin sulkisi luvun kirjasta. Se ei tarkoita, että tarina päättyy, mutta se kääntää sivua. Koti kertoo: olet taas täällä. Saat hengittää, saat levätä. Ja ehkä pian jo haaveilla seuraavasta matkasta.
Yksi askel kerrallaan takaisin omaan rytmiin. Kotiovella pysähdyin. Mietin, keitä kaikkia olin matkalla kohdannut. Mitä olin jättänyt taakseni, mitä tuonut mukanani. Tiedätkö sen tunteen, kun käsi painaa ovenkahvaa ja ilmassa on hetken hiljaisuus? Siinä kohtaa kaikki muuttuu. Olet vielä matkustaja, mutta kun avaat oven, sinusta tulee taas sinä. Koti ei kysy, missä olet ollut. Se kysyy, kuinka voit. Se antaa sinun pudottaa laukun eteiseen ja istua alas. Se tarjoaa hiljaisuuden, joka ei ole tyhjää, vaan täyttä läsnäoloa. Se antaa luvan olla. Koti on se paikka, jossa kyyneleet saa päästää ilman selityksiä, ja jossa nauru kantaa keittiön kautta olohuoneeseen.
Kotiinpaluu on rituaali. Se alkaa auringonlaskusta ja päättyy villasukkiin. Se ei tapahdu yhdellä ovenavauksella, vaan pieninä hetkinä: kun laitat veden kiehumaan, kun haet postit, kun levität mekon tuolille ja ajattelet “tässä minä taas olen”. Ja ehkä juuri siksi kotiinpaluu on niin pyhä. Se ei vaadi juhlia, mutta se ansaitsee ne.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua: