Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
0
Onko mitään ihanampaa kuin päivä, jolloin terassituuli kuiskaa meren suuntaan? Jätkäsaaressa sellaiset hetket syntyvät kuin itsestään tai ehkä se on tämä kaupunginosa, joka on rakennettu kesäpäiviä varten.
Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
Jätkäsaari ei ole vain kaupunginosa, se on tunnelma. Pienellä alueella yhdistyy sataman hiljainen jylhyys ja uudemman Helsingin leikkisyys. Täällä meri ei vain ole taustaelementti, vaan läsnä. Se liplattaa, tuoksuu ja kuiskii. Se käy varovasti sääriin, kun istut laiturilla ja roikottelet jalkojasi veden yllä. Jätkäsaaren lempeä satamaelämä ihastuttaa ja yllättää.
Kesäpäiväni alkaa usein samoilla askelilla: pyörin hetken kotoisilla kujilla, pistäydyn ehkä katsomassa, joko sininen pyyhe katolla on kuivunut, ja suuntaan sitten kohti Poijua, sitä pientä, mutta hengeltään suurta paikkaa, jossa tuntuu siltä, kuin aika olisi pysähtynyt.
Poijun pöydässä, suolaa huulilla
Jätkäsaaren ravintola Poiju on kuin merellinen jatke omalle keittiölle. Sellainen paikka, johon mennään ilman kiirettä, ilman suunnitelmaa, ehkä vähän tukka sekaisin ja nenänpää punaisena auringosta.
Poijun terassi hellii, aurinko löytää sen aina, ja tuuli käy juuri sen verran, että viltti polvilla tuntuu ihan tarpeelliselta. Ruoka on konstailematonta, mutta juuri siksi niin hyvää. Kalakeitto on sellainen, että se olisi voinut olla mummon käsialaa, ellei sitä olisi koristeltu pienellä elegantilla vaahdolla. Salaatti on täynnä yrttejä, joita ei tarvitse tunnistaa, ne vain toimivat.
Täällä annetaan tilaa huokailulle. ”Onpa hyvää”, sanon ääneen jo ensimmäisellä haarukallisella, vaikka kukaan ei ole kysynyt. Sellainen paikka Poiju on.
Merituulen armoilla ja ylpeänä siitä
Kun vatsa on täynnä, jäädään vielä. Ei ole kiire pois. Istutaan ja katsellaan. Jätkäsaaren merimaisema ei ole siloteltu, ja juuri siksi se on kaunis. Kontteja, nostureita, veneitä ja jotain syvästi esteettistä niissä kaikissa. Jotain, mikä tuntuu kodilta, vaikka ei olisi koskaan ollut satamatyöläinen.
Meri on tänään lempeä. Se ei lyö, vaan hipaisee. Kuin se haluaisi muistuttaa, että olemme täällä yhdessä, se ja minä. Olen kuullut, että ihmiset lähtevät lomamatkoille etsimään tällaista avaruutta, suolan tuoksua ja ajatusten keveyttä. Ja minä saan sen täällä, kotikulmilla.
Kesäpäivä Jätkäsaaressa, enemmän kuin hetki
Jätkäsaaressa on jotain salaisuudenomaista. Se ei huuda olemassaoloaan, ei yritä liikaa. Se vain on. Se antaa jokaiselle jotakin, leikkipuistoja, rantakalliota, betonin lämpöä ja auringon heijastuksia lätäköistä.
Ja ehkä siksi tämä kesäpäivä on juuri oikea. Tässä on kaikkea, muttei liikaa. On hyvä ruoka, pehmeä terassi, ja meren silitys nilkassa. Ja sydämessä sellainen tunne, että elämä ei aina tarvitse suunnitelmaa. Joskus riittää, että vain on. Ja että on Jätkäsaaressa.
Lopuksi vielä tämä:
Jos koskaan tunnet olevasi hukassa kaupungin äänten keskellä, tule tänne. Istu Poijun pöytään, tilaa jotain yksinkertaista ja katso merelle. Ehkä kuulet saman kuin minä, terassituulen, joka kuiskaa meren suuntaan.
Autinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kierrätyslöytöjä ja satupölyä päälläni
Minulla oli kierrätyslöytöjä ja satupölyä päälläni. Taivas oli eilen epätodellisen sininen. Sellainen sävy, jonka voisi löytää vain vanhasta postikortista, joka on haalistunut ikkunalaudalla vuosikymmenten ajan. Se oli täydellinen päivä pukeutua sellaiseen asuun, joka kertoo enemmän tunteista kuin trendeistä, ja juuri niin syntyi tämä unelmallinen kokonaisuus, jossa jokaisella kappaleella on oma tarinansa.
Kierrätyslöytöjä ja satupölyä päälläni
Päälläni oli UFFin rekeistä metsästetty unelmien puuvillahaalari, joka on kuin suoraan vanhan valokuvan kätköistä. Pehmeä, hieman ryppyinen kangas ja hennot beigen ja valkoisen raidat tekevät siitä kepeän ja nostalgisen, kuin lapsuuden kesäpäivä, joka tuoksuu vaniljajäätelöltä ja suolavedeltä. Se on haalari, joka ei yritä liikaa. Se vain on ja juuri siksi se hurmaa.
Haalarin päälle puin Venice Beachiltä löytyneen farkkutakin, jossa on juuri sopivasti rosoisuutta. Reunat repsottavat lempeästi ja olkapäällä roikkuu pieni kukkakoriste, muistutus siitä, ettei mikään ole koskaan liian viimeistelty ollakseen kaunista. Tämä takki on kuin ystävä, joka on nähnyt ja kokenut, mutta jaksaa silti hymyillä.
Päähäni kiedoin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta poimitun huivin, kyllä, ilmaisosastolta! Tämä vaalea, utuisen ruusun sävyinen kangas on kuin pilvi, joka on laskeutunut peittämään ajatukset ja hiukset lempeydellä. Se tuo asuun ripauksen mystiikkaa, vähän boheemia satuprinsessaa, joka ei pelkää tuhkaa varpaissaan.
Vaaleanpunaiset sandaalit ja leivospaperitaskut
Jalkoihini sujautin Fidasta löydetyt vaaleanpunaiset sandaalit, joissa on jotakin suloisen lapsellista ja syvästi lohdullista. Ne eivät ole täydelliset, mutta ne ovat aivan ihanat ja mikä tärkeintä, ne ovat kuin tehdyt kulkemaan rantapolkuja pitkin kakkupaperit taskussa ja hiukset tuulessa. Ja entä ne pussit, joita kannan hellästi kuin jotain salaperäistä aarretta? Niissä lepäävät kaupungin suloisimmat leivokset, täynnä vaniljaa, marjoja ja haaveita. Oli tarkoitus levittää huopa kivetykselle, antaa merenlaineiden laulaa ja syödä jokaisen murun hitaasti, kuin aika olisi pysähtynyt vain meille.
Kun vaatteet kertovat tarinaa, ei trendejä
Tämä ei ole vain asu. Se on kertomus lempeydestä, sattumasta, kierrätyksen kauneudesta ja siitä, että jokainen päivä voi olla juhla, jos sen niin päättää. Ei tarvitse olla kallista, ei trendikästä, ei viimeisteltyä. Riittää että on tunne ja tänään se tunne on pehmoinen kuin pilvi ja makea kuin kermakakku.
Tämän päivän muoti ei ole nopeaa. Se on hidasta, hellää ja täynnä yksityiskohtia, jotka eivät huuda, vaan kuiskivat. Se on sitä, että löytää Fidasta täydelliset kengät, jotka ovat juuri oikean vaaleanpunaiset. Se on sitä, että poimii huivin ilmaislaatikosta ja huomaa sen sopivan täydellisesti päivän väreihin. Se on sitä, että Venice Beachin katujen varrelta tarttuu mukaan takki, joka on nähnyt enemmän auringonlaskuja kuin minä itse. Ja ehkä tärkeintä kaikesta, tämä asu, nämä hetket, tämä päivä, ne eivät maksa paljoa. Ne ovat lahjoja niille, jotka osaavat katsoa, haistaa merituulen ja nähdä vanhassa haalarissa uuden alun.
Tänään olin hieman merenneito, hieman ranskalainen leipuri, vähän myös lapsi, joka juoksee rantaa pitkin kakkua suupielessä ja hiekkaa kengissä. Ja juuri niin haluan pukeutua koko kesän.
Kierrätyksen kauneus ei ole vain ekologinen teko. Se on sydämen valinta. Se on rakkauskirje menneelle, ja lupaus siitä, että tulevaisuus voi olla vielä kauniimpi, raidallinen, pehmoinen ja täynnä pieniä makeita yllätyksiä.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua: