Miksi käsityön arvostus on romahtanut ja miksi se on ongelma
4
Käsityö, käsintehty, käsityöläisyys ja slow design ovat sanoja, joita käytämme mielellämme, mutta mitä ne oikeasti merkitsevät arjessa? Tässä tekstissä pureudun siihen, miksi käsityön arvostus on romahtanut ja miksi seon ongelma, mitä se kertoo ajastamme ja miksi kyse ei ole vain hinnoista vaan koko tavastamme ymmärtää työtä, osaamista ja arvoa.
Miksi käsityön arvostus on romahtanut ja miksi se on ongelma
Käsityön arvostus on rajussa laskussa. Sen huomaa nopeasti, jos tekee itse käsin jotakin: neuloo, ompelee, rakentaa, korjaa tai suunnittelee esineitä alusta loppuun. Ensimmäinen reaktio ei ole ihailu vaan hämmennys hinnasta. “Eikö tuo ole vähän kallis?” tai “tuonhan voisi tehdä itsekin”.
Harvoin pysähdytään kysymään, mitä kaikkea tuon esineen syntyminen on vaatinut. Vielä harvemmin ymmärretään, että käsityö ei ole vain tekemistä, se on ajattelua, tietoa ja vuosien kokemusta tiivistettynä yhteen konkreettiseen lopputulokseen.
Käsityö ei ole hidasta, vaan tarkkaa
Yksi sitkeimmistä käsityöhön liittyvistä harhaluuloista on ajatus hitaudesta. Käsityö nähdään vastakohtana tehokkuudelle, ikään kuin käsin tekeminen olisi automaattisesti vanhanaikaista tai tehotonta.
Todellisuudessa käsityö on äärimmäisen vaativaa ongelmanratkaisua. Materiaalien käyttäytyminen, mittasuhteet, rakenteet, kestävyys ja estetiikka on hallittava samanaikaisesti. Kokeneen käsityöläisen työ ei ole hidasta siksi, että hän ei osaisi tehdä nopeammin, vaan siksi että jokainen vaihe vaikuttaa lopputulokseen.
Nopeus on arvo vain maailmassa, jossa laatua ei mitata kestolla, vaan hetkellisellä käytöllä.
Massatuotanto on vääristänyt käsityksemme arvosta
Elämme ympäristössä, jossa tavarat ilmestyvät hyllyihin vaivattomasti. Massatuotanto on irrottanut esineet niiden syntyprosessista. Kun emme näe työtä, emme osaa arvostaa sitä.
Käsityön kohdalla tämä näkyy erityisen selvästi. Käsityöläinen ei myy pelkkää valmista esinettä, vaan:
- vuosien oppimista ja kokeiluja
- materiaalihukkaa ja virheitä
- kehon kuormitusta
- ajattelua ja suunnittelua
Koska nämä eivät näy lopputuotteessa, ne jäävät usein huomioimatta myös hinnassa.
Harrastus vai ammatti, väärä asetelma
Käsityö on ajettu ahtaaseen nurkkaan harrastuksena. Ikään kuin käsin tekeminen olisi automaattisesti kevyempää, vähemmän vakavaa tai vähemmän älykästä kuin tietotyö. Todellisuudessa moni käsityöläinen hallitsee yksin kokonaisuuksia, jotka muualla jaetaan usealle asiantuntijalle: suunnittelun, materiaalitieteen, ergonomian, estetiikan, tuotannon, hinnoittelun ja asiakastyön.
Tämä ei ole harrastelua. Tämä on moniammatillista osaamista, joka vain sattuu ilmenemään käsien kautta.
Halpuuden kulttuuri syö merkitystä
Kun kaiken kuuluu olla halpaa ja heti saatavilla, käsityö joutuu mahdottomaan asemaan. Se ei voi kilpailla hinnalla eikä nopeudella, eikä sen pidäkään. Halpuuden kulttuuri syö kuitenkin muutakin kuin käsityöläisten toimeentuloa. Se syö suhdetta esineisiin. Kun tavara on halpa, se on helposti korvattava. Kun se on helposti korvattava, siitä ei pidetä huolta.
Käsityö perustuu päinvastaisille arvoille: kestävyyteen, korjattavuuteen ja pitkäikäisyyteen. Mutta jos näitä arvoja ei tunnisteta, niitä ei myöskään osata arvostaa.
Käsityön arvostuksen lasku on kulttuurinen ongelma
Käsityön arvostuksen lasku ei ole vain käsityöläisten ongelma. Se on koko yhteiskunnan ongelma. Kun kädentaidot katoavat, katoaa myös ymmärrys materiaalisesta maailmasta. Emme opi enää, miten asiat on tehty. Emme opi, miksi jokin kestää ja jokin ei. Emme opi kärsivällisyyttä, huolellisuutta tai sitä, että virheet kuuluvat prosessiin. Ilman käsityötä maailma muuttuu abstraktiksi, täynnä tavaroita, joiden syntyä emme ymmärrä emmekä osaa arvostaa.
Arvostus ei palaa itsestään
Käsityön arvostus ei pala nostalgialla eikä romantisoinnilla. Se palaa vain, jos siitä puhutaan asiantuntevasti ja suoraan. Jos käsityöläiset lakkaavat pienentämästä omaa työtään ja alkavat vaatia siitä oikeaa hintaa. Arvostus syntyy myös siitä, että kuluttajat uskaltavat pysähtyä ja kysyä: kuka tämän on tehnyt, miten ja miksi?
Käsityö ei ole menneisyyttä. Se on vastalause kertakäyttökulttuurille, ylikulutukselle ja merkityksettömälle tavaralle. Ehkä suurin kysymys ei olekaan, miksi käsityötä ei arvosteta. Vaan miksi olemme valmiita luopumaan jostakin näin olennaisesta, näin huomaamatta.
Rentoa iltaa kaikille!
Seuraa minua:
LUE LISÄÄ AIHEESTA:
Vaatteet jotka eivät pyydä lupaa: miksi pukeudun näin
Tämä ei ole söpö asu, eikä tämä ole harmoninen kokonaisuus. Tämä on vaatetus, joka syntyi vastarinnasta: verhoista tehty pitsihame, leikkuujätteestä koottu teddytakki ja itse neulotut asusteet kertovat tarinaa maailmassa, jossa hitaus on radikaalia ja rumuus on vapauttavaa. Tämä on Vaatteet jotka eivät pyydä lupaa ja jos se tuntuu liialta, se johtuu siitä, että olemme tottuneet liian pieneen.
Vaatteet jotka eivät pyydä lupaa: miksi pukeudun näin ja miksi se ärsyttää
1. Kun vaate ei ole tuote vaan kannanotto
Tämä asu ei ole syntynyt kaupasta, trendiraportista eikä algoritmin suosituksesta. Se on syntynyt käsistä, ajasta ja päätöksestä olla tekemättä asioita niin kuin “kuuluu”.
- Verhoista tehty pitsihame kantaa mukanaan kodin historiaa, arkea, ikkunoista siivilöitynyttä valoa, elettyä elämää. Se ei ole minimalistinen, eikä sen tarvitse olla. Se on runsas, kerroksellinen ja armottoman hidas. Juuri siksi se on vastalause pikamuodille, jossa vaate on käyttöesine vailla muistoa.
- Leikkuujätteestä tehty teddytakki on ehkä koko asun kovin osa. Se on rakennettu siitä, mikä normaalisti heitetään pois. Se ei yritä näyttää uudelta, vaan näyttää siltä mitä se on: koottu, nähty, eletty. Se kysyy suoraan: miksi materiaalin täytyy olla neitseellinen ollakseen arvokas?
- Teddyvartalolaukku, itse neulotut tuubihuivi ja hilkka viimeistelevät kokonaisuuden, mutta eivät siloittele sitä. Tässä ei ole pyrkimystä “kauniiseen lopputulokseen”, vaan rehelliseen. Ja rehellisyys on tänä päivänä yllättävän provosoivaa.
Esteettinentottelemattomuus: miksi tämä asu rikkoo kirjoittamattomia sääntöjä
2. Raflaavuus ei ole paljastamista, se on totuudellisuutta
Moni ajattelee, että raflaava pukeutuminen tarkoittaa paljasta pintaa, kirkasta väriä tai shokeeraavaa siluettia. Todellisuudessa raflaavuus syntyy merkityksestä. Tämä asu on raflaava, koska se ei yritä olla helppo. Se ei istu some-estetiikkaan, jossa kaiken pitäisi olla kevyesti kulutettavaa. Se vaatii katsojaa pysähtymään ja kysymään: miksi tämä tuntuu erilaiselta? Miksi tämä herättää tunteen?
Raflaavuus syntyy myös iästä, kokemuksesta ja siitä, ettei enää suostu kutistamaan itseään. Kun on elänyt tarpeeksi pitkään, voi pukeutua ilman tarvetta miellyttää. Ja se näkyy. Se ärsyttää. Se vapauttaa.
Tässä asussa ei ole ironiaa eikä naamioitumista. Se ei esitä mitään muuta kuin on. Se sanoo ääneen sen, minkä moni ajattelee hiljaa: minä en ole brändi, minä olen ihminen.
3. Mitä tämä asu antaa sinulle lukijana
Ehkä tämä teksti ei saa sinua pukeutumaan pitsihameeseen verhoista tai neulomaan huivia itse. Mutta jos se tekee yhden asian, se riittää.
- Jos se saa sinut katsomaan omaa vaatekaappiasi ja miettimään, mitä kaikkea siellä jo on.
- Jos se saa sinut kyseenalaistamaan, miksi “ikä sopivuus” on yhä asia.
- Jos se antaa luvan olla viimeistelemätön, keskeneräinen ja silti täysin riittävä.
Tämä asu ei ole ohje, vaan kutsu. Kutsu hidastaa, tehdä käsillä, käyttää sitä mikä on jo olemassa ja pukeutua tavalla, joka tuntuu omalta, ei hyväksytyltä. Maailma on täynnä vaatteita, jotka huutavat huomiota. Harvat vaatteet puhuvat totta. Tämä on yksi niistä.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
LUE MYÖS NÄMÄ POSTAUKSET: