Kaikki ei ole sisältöä – eikä kuulukaan olla
0
Kaikki ei ole sisältöä-eikä kuulukaan olla. Silti elämme ajassa, jossa kahvikupin kohtalo ei ole tulla juoduksi, vaan dokumentoiduksi. Hetket arvioidaan sen perusteella, ovatko ne jaettavia, kuvattavia ja algoritmille mieluisia. Mutta entä jos osa elämästä menettää merkityksensä juuri silloin, kun siitä tehdään sisältöä? Tämä teksti on pieni, ronski ja tietoinen vastalause jatkuvalle näkyvyydelle.
Kaikki ei ole sisältöä – eikä kuulukaan olla
On olemassa hetkiä, jotka kuolevat heti, kun puhelin nousee pöydältä. Ja silti me nostamme sen. Aina. Nykyään mikään ei vain tapahdu. Kaikki tallennetaan. Kahvi ei ole kahvi, se on mahdollinen story. Villasukat eivät ole villasukat, ne ovat “slow living -estetiikkaa”. Arki ei ole arkea, se on raakaversio julkaisusta, joka ehkä saa tykkäyksiä, jos valo osuu oikein ja elämä näyttää tarpeeksi vaivattomalta.
Ja jos ei näytä? No, sitten ei jaeta.
Tämä ei ole teksti siitä, että some olisi pahasta. Tämä on teksti siitä, että kaikki ei ole sisältöä, vaikka maailma yrittää väittää muuta.
Kun elämä muuttui näyteikkunaksi
Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani hetkiä etukäteen julkaisuna. “Olisi kiva kuva.” “Tuosta saisi hyvän postauksen.” “Tämä valo kannattaisi tallentaa.” Ja siinä kohtaa jokin meni pieleen.
Kun alat katsoa omaa elämääsi kuin näyteikkunaa, lakkaat olemasta sen sisällä. Sinusta tulee somistaja, et kokija. Kahvikuppi jäähtyy, koska sitä siirretään. Hetki venyy, koska sitä rakennetaan. Ja lopulta huomaat muistavasi kuvan, et sitä tunnetta, joka siihen hetkeen alun perin liittyi. Ronskisti sanottuna: elämä ei ole moodboard.
Esteettisyys ei tarkoita näkyvyyttä
Tämä on tärkeä ero, joka usein unohtuu. Kauneus ei ole sama asia kuin esittäminen. Esteettinen elämä ei vaadi yleisöä. Rakastan kauniita asioita. Käsityötä, valoa, materiaaleja, vanhaa ja harkittua. Mutta en siksi, että joku muu näkisi ne, vaan siksi, että minä elän niiden keskellä. Kauneus saa olla hiljaista. Se ei ole velkaa kenellekään mitään. Jos kaunis asia lakkaa olemasta merkityksellinen ilman kameraa, se ei ollut kauneutta vaan rekvisiittaa.
Asiat, joita en enää kuvaa (ja se tuntuu luksukselta)
On asioita, jotka olen tietoisesti jättänyt dokumentoimatta:
- hetket lasten kanssa, kun kukaan ei ole parhaimmillaan
- käsityöt kesken, sotkuisina ja väärän värisinä
- illat, jolloin valo on kaunis mutta minä en ole
- hetket, jotka ovat liian tärkeitä tullakseen katsottaviksi
Näitä hetkiä ei tarvitse jakaa ollakseen todellisia. Itse asiassa ne ovat usein todellisempia juuri siksi, että ne jäävät yksityisiksi. Nykymaailmassa jakamattomuus on luksusta.
Pieni vastarinta arjessa
Joka kerta, kun jätät puhelimen pöydälle, teet pienen kapinallisen teon. Et siksi, että olisit parempi ihminen, vaan siksi, että haluat olla läsnä. Kaiken ei tarvitse olla sisältöä. Kaiken ei tarvitse olla hyödyllistä, jaettavaa tai kiinnostavaa muille. Osa elämästä saa olla vain elämää. Hiljaista, keskeneräistä, epätäydellistä ja täysin näkymätöntä.
Ja rehellisesti? Se on usein se osa, joka kantaa pisimmälle.
Ihanaa iltaa!
Seuraa minua: