Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
0
Onko mitään ihanampaa kuin päivä, jolloin terassituuli kuiskaa meren suuntaan? Jätkäsaaressa sellaiset hetket syntyvät kuin itsestään tai ehkä se on tämä kaupunginosa, joka on rakennettu kesäpäiviä varten.
Terassituuli kuiskaa meren suuntaan
Jätkäsaari ei ole vain kaupunginosa, se on tunnelma. Pienellä alueella yhdistyy sataman hiljainen jylhyys ja uudemman Helsingin leikkisyys. Täällä meri ei vain ole taustaelementti, vaan läsnä. Se liplattaa, tuoksuu ja kuiskii. Se käy varovasti sääriin, kun istut laiturilla ja roikottelet jalkojasi veden yllä. Jätkäsaaren lempeä satamaelämä ihastuttaa ja yllättää.
Kesäpäiväni alkaa usein samoilla askelilla: pyörin hetken kotoisilla kujilla, pistäydyn ehkä katsomassa, joko sininen pyyhe katolla on kuivunut, ja suuntaan sitten kohti Poijua, sitä pientä, mutta hengeltään suurta paikkaa, jossa tuntuu siltä, kuin aika olisi pysähtynyt.
Poijun pöydässä, suolaa huulilla
Jätkäsaaren ravintola Poiju on kuin merellinen jatke omalle keittiölle. Sellainen paikka, johon mennään ilman kiirettä, ilman suunnitelmaa, ehkä vähän tukka sekaisin ja nenänpää punaisena auringosta.
Poijun terassi hellii, aurinko löytää sen aina, ja tuuli käy juuri sen verran, että viltti polvilla tuntuu ihan tarpeelliselta. Ruoka on konstailematonta, mutta juuri siksi niin hyvää. Kalakeitto on sellainen, että se olisi voinut olla mummon käsialaa, ellei sitä olisi koristeltu pienellä elegantilla vaahdolla. Salaatti on täynnä yrttejä, joita ei tarvitse tunnistaa, ne vain toimivat.
Täällä annetaan tilaa huokailulle. ”Onpa hyvää”, sanon ääneen jo ensimmäisellä haarukallisella, vaikka kukaan ei ole kysynyt. Sellainen paikka Poiju on.
Merituulen armoilla ja ylpeänä siitä
Kun vatsa on täynnä, jäädään vielä. Ei ole kiire pois. Istutaan ja katsellaan. Jätkäsaaren merimaisema ei ole siloteltu, ja juuri siksi se on kaunis. Kontteja, nostureita, veneitä ja jotain syvästi esteettistä niissä kaikissa. Jotain, mikä tuntuu kodilta, vaikka ei olisi koskaan ollut satamatyöläinen.
Meri on tänään lempeä. Se ei lyö, vaan hipaisee. Kuin se haluaisi muistuttaa, että olemme täällä yhdessä, se ja minä. Olen kuullut, että ihmiset lähtevät lomamatkoille etsimään tällaista avaruutta, suolan tuoksua ja ajatusten keveyttä. Ja minä saan sen täällä, kotikulmilla.
Kesäpäivä Jätkäsaaressa, enemmän kuin hetki
Jätkäsaaressa on jotain salaisuudenomaista. Se ei huuda olemassaoloaan, ei yritä liikaa. Se vain on. Se antaa jokaiselle jotakin, leikkipuistoja, rantakalliota, betonin lämpöä ja auringon heijastuksia lätäköistä.
Ja ehkä siksi tämä kesäpäivä on juuri oikea. Tässä on kaikkea, muttei liikaa. On hyvä ruoka, pehmeä terassi, ja meren silitys nilkassa. Ja sydämessä sellainen tunne, että elämä ei aina tarvitse suunnitelmaa. Joskus riittää, että vain on. Ja että on Jätkäsaaressa.
Lopuksi vielä tämä:
Jos koskaan tunnet olevasi hukassa kaupungin äänten keskellä, tule tänne. Istu Poijun pöytään, tilaa jotain yksinkertaista ja katso merelle. Ehkä kuulet saman kuin minä, terassituulen, joka kuiskaa meren suuntaan.
Autinkoista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: