Sunnuntai Töölössä
2
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus, kaikki yhden aamupalan vuoksi. Miltä tuntuu, kun Töölön kahvilat ovat kiinni sunnuntaina, nälkä kurnii ja parisuhde räjähtää kadulle? Tämä postaus vie sinut aidon sunnuntaiaamun tunnelmaan, ilman filttereitä ja ainakin voi riidellä tyylillä
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus,
Sunnuntaikävely Töölössä juhannuksena. Mielessä oli idyllinen aamu, sellainen, jossa kahvit höyryävät, ihmiset hymyilevät ja croissantit murenevat suupieliin. Tiedät kyllä sen fiiliksen. Päätimme mennä brunssille, nautiskellen. Sellaiselle pitkälle ja rauhalliselle, jossa juodaan monta kuppia kahvia ja syödään croissantteja kuin Pariisissa konsanaan.
Mutta todellisuus iski vastaan, nimittäin tyhjät kadut ja suljetut ovet. Töölö oli kuin aavemaa. Jokainen kahvila, jonka ohi kuljimme, oli kiinni. Nälkä kasvoi, hermot kiristyivät. Meillä molemmilla oli toiveita, ja ne kuolivat yksi kerrallaan suljettujen ovien äärellä. Me palasimme kotiin hiljaisuuden vallitessa, vatsat muristen ja suut mutrussa.
Sitten se tapahtui: riita. Sellainen pieni mutta kipinöivä, tiedätkö, se “ei me nyt mistään oikeasti tapella, mutta silti tekee mieli sanoa rumasti” -tyyppinen välienselvittely. Syy? Nälkä. Pettymys. Ja ehkä se, ettei elämä mene koskaan suunnitelmien mukaan.
Mutta tiedätkö mitä? Rakkaus ei katoa nälkään. Mies halusi hyvittää tilanteen ja teki meille täydelliset voileivät. Niissä oli juuri oikea määrä kaikkea, rakkautta, anteeksipyyntöä ja vähän majoneesia. Eikä elämä lopulta olekaan täydellisiä kahviloita ja somekuvia. Se on myös suljettuja ovia, pettymyksiä ja pieniä sovituksia keittiössä. Ehkä juuri siksi se on niin rakasta.
Mutta hei, jos kerran riidellään, tehdään se ainakin tyylikkäästi.
Päälläni oli Lindexin neulottu, luonnonvalkoinen puuvillaneule, täydellinen sekoitus boheemia ja käytännöllistä. Hame on itse tehty, ilman kaavaa, suoraan inspiraatiosta ja ompelukoneesta syntynyt, vähän kuin koko elämä. Kädessäni kannoin itse virkkaamaani pinkkiä laukkua, koska kuka sanoo, ettei juhannuksena voi olla näyttävä? Ja jalassa Adidaksen tennarit, koska askel kantaa paremmin, kun se on mukava.
Tässä asussa viileässä mutta aurinkoisessa säässä oli helppo tallustella pitkin katuja ja riidellä näyttävästi täysin turhasta. Mahdanko enää koskaan kehdata laittaa naamaani Töölön kaduille? Kyllä, oikein hyvin kehtaan, ei kukaan minua siellä enää muista ja jos muistaa voi nähdä seuraavan osan tarinasta. Tämä tarina kuitenkin päättyi siihen, että myöhemmin lähdimme kävelemään kauppaan sulassa sovussa.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
OHJEET HAMEEN TEKOON:
Kaupunkijuhannus on meille se oikea juhannus
Kaupunkijuhannus on meille se oikea juhannus ja pidämme siitä kiinni. Meille juhannus kaupungissa ei ole vararatkaisu, vaan valinta. Se on perinne, jota emme halua vaihtaa mihinkään. Tyhjenevä kaupunki tarjoaa tilaa hengittää, olla rauhassa ja löytää juhlan ytimen: läsnäolon, hetken arvon ja yhdessäolon ilon. Jos mietit, voiko juhannus ilman mökkiä olla oikea juhannus, me sanomme, ei vain voi, vaan se on meille se ainoa oikea.
Kaupunkijuhannus on meille se oikea juhannus
Juhannus ilman mökkiä voi tuntua monelle oudolta ajatukselta, mutta ei meille. Ei juhannus tarvitse järveä tai kokkoa ollakseen juhla. Tarvitaan vain hyvää ruokaa, kaupungin äänet, vaikka ikkunan takaa, ja aikaa pysähtyä hetkeksi hengittämään. Meidän juhannus kaupungissa oli lempeä, rauhallinen ja juuri sopivan kepeä raskaan kevään jälkeen. Mikään ei ole niin ihanaa, kun juhannus saapuu, jäämme tänne: omaan rakkaaseen kaupunkiin, meren ääreen, kaupungin kaduille. Meille kaupunkijuhannus on paras mahdollinen juhannus, rauhallinen, helppo ja täynnä pieniä merkityksellisiä hetkiä.
Kävely Jätkäsaaressa: meri ja tuuli juhannuksen hengessä
Aloitimme juhannuksen kävelemällä Jätkäsaaren ympäri. Helsingin merellinen kaupunginosa oli kuin hiljainen satamakaupunki: veneet keinuivat laiturissa, meri tuoksui suolaiselta ja tuuli puhalsi kevyesti. Kävelylenkki ei ollut pitkä eikä vaativa, mutta sen aikana mieli ehti rauhoittua ja keho hengittää vapaasti. Jätkäsaari on juhannuksena melkein tyhjä, aivan kuin koko kaupungin syke olisi hidastunut hetkeksi.
Kaupunki hengitti, ja me sen mukana.
Vaikka emme olleet mökillä, päätimme silti syödä mökkiruokaa. Se tuntui kuin pieneltä kapinalta kaupunkielämää vastaan: uusia perunoita, silliä, voita ja makkaraa. Jälkiruoaksi tuoreita mansikoita, tietenkin. Katsoimme toisiamme ja nauroimme, kyllä tämä kelpaa meille. Mökkiruoka maistuu aivan yhtä hyvältä omassa keittiössä, kun sen syö hitaasti ja ajatuksella. Mökkiruoka tuo mukanaan muistoja lapsuudesta, menneistä juhannuksista, auringossa istutuista illoista ja nauruista veden äärellä. Se tuo mukanaan muiston Paraisista, valkoisesta huvilasta, merenrantakokosta ja isoäidistä, joka puuhasteli keittiössä tehden herkullista juhannusruokaa. Rantasaunan tuoksun voin tuntea vieläkin nenässäni.
*****
Illan kohokohta: mansikat rannassa ja auringonlasku
Illalla suuntasimme rantaan. Olin pakannut mukaan pienen rasian mansikoita ja mansikoilla täytetyn croisantin. Se oli oikeastaan kaikki mitä tarvittiin. Istahdimme meren ääreen ja katselimme, kuinka aurinko laski hitaasti horisonttiin. Taivas värjäytyi vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi, ja hetkeksi kaikki tuntui pysähtyvän. Juhannuksen taika ei ole vain kokossa tai juhlahumussa, se löytyy myös hiljaisuudesta, katseista ja luonnon lempeästä kosketuksesta.
Vesibussi kulki edes takaisin vieden ja tuoden juhlakansaa Pihlajasaareen ja takaisin Ruoholahteen. Saukonpaaden rannassa juhlittiin ja grillailtiin. Ranta oli aika täynnä ihmisiä, me valitsimme hiukan rauhallisemman paikan, ihan rannalta aurinkotuolelta ja istahdimme nauttimaan meren tuoksusta sekä mansikoista. Mansikat maistuivat makeilta ja lämpimiltä. Oli kuin kesä olisi puristettu yhteen hetkeen, juuri siihen missä istuimme, auringon laskiessa ja kaupungin vaimentuessa ympäriltämme.
Kaupunkijuhannuksessa on oma taikansa. Se ei ole äänekäs eikä näyttävä. Se on rauhallinen, lempeä ja intiimi, sellainen juhla, jossa ei tarvitse suorittaa, vaan voi vain olla.
Juhannuspäivän rauha, sadetta ja lepoa
Juhannuspäivä oli täydellinen vastapaino edellisen päivän kävelylle ja auringonlaskulle. Sade ropisi hiljaa ikkunan takana, ja me lepäsimme. Kevät oli ollut raskas, täynnä muutoksia, kiireitä ja pieniä taisteluita. Oli ihanaa vain olla. Ei aikatauluja, ei suunnitelmia. Vain hiljaisuutta ja lepoa.
Minä vietin osan päivästä uuden matkapäiväkirjan parissa. Meillä on nimittäin tulossa aikamoinen seikkailu tänä kesänä, ja haluan tallentaa sen jokaisen hetken muistiin. Paperille piirtyvät odotukset, suunnitelmat ja unelmat, kaikki se, mikä tekee matkasta enemmän kuin vain siirtymistä paikasta toiseen.
Jos siis mietit, voiko juhannus kaupungissa olla oikea juhannus, vastaus on: ehdottomasti kyllä. Se voi olla jopa yllättävän kaunis, kun sen antaa olla juuri sellainen kuin elämä sillä hetkellä tarvitsee.
Jos video ei näy, klikkaa tästä!
Nautinnollista päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: