Ompelijan taikaa: Kun nukke syntyi minusta
2
Se on ompelijan taikaa: Kun nukke syntyi minusta. Eräänä keväisenä aamuna, kun aurinko nousi Jätkäsaaren yllä ja meri kimalteli lempeästi, tapahtui jotain taianomaista. Olin pukeutunut itse ompelemaani siniseen mekkoon, jonka kaava löytyi Suuri Käsityö -lehdestä. Tein siihen pieniä muutoksia, vähensin hieman väljyyttä, muokkasin pääntietä, annoin helman hulmuta. Jalkoihini sujautin kukkakuosiset maiharit, virkatun pussukan heilautin käsivarrelleni ja kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytämäni huivin kiedoin kaulaani. Olin valmis päivän seikkailuihin.
ompelijan taikaa: Kun nukke syntyi minusta
Mutta juuri silloin, kun astuin ulos ovesta ja meri huokaisi, tapahtui jotain kummallista. Kuulin vaimean surrauksen, kuin ompelukone olisi herännyt eloon jossain aivan lähellä. Ja kun katsoin eteeni, näin pienen laatikon, jossa seisoi… minä. Nukkeversio minusta. Hänen nimensä oli MELISSA! Aivan kuten blogini VillaNanna kertoo. Hänellä oli samanlainen sininen mekko, maiharit ja vierellään ompelukone sekä iloisen oranssi kangaspala täynnä pilkkuja. Laatikon alalaidassa luki: ”Sewing is my Superpower.”
Itsetehdyn voima: taikaa ja tarinaa
Tämä pieni nukke ei ollut vain lelu. Se oli kunnianosoitus käsityölle, mielikuvitukselle ja omalle polulleni luovana ompelijana ja bloggaajana. Jokainen ompelemani pisto sisältää tarinan. Jokainen virkkaamani silmukka on kuin loitsu, joka muuttaa langan esineeksi tai kenties kokonaiseksi maailmaksi.
Mekko, jonka ompelin, ei ollut vain vaate. Se oli portti sadunomaiseen hetkeen, jossa sain kohdata nukkeversioni. Mallin kaava oli tuttu, mutta siinä oli minun kädenjälkeni. Se oli omani, aivan kuin persoonallinen sävel rakkaassa laulussa.
Jätkäsaaren satama: taustana taikaan
Paikkana Jätkäsaari on kuin moderni satu. Kaupunki ja meri kohtaavat, tuuli puhaltaa uusia tarinoita rannoille. Kun seisoin siellä sinisessä mekossani, nukke kainalossa, tuntui kuin olisin ollut osa suurempaa kankaankudontaa, kuin jokainen askeleeni olisi silmukka suuressa virkkauksessa, jota elämä kutoo.
Käsityö on supervoima
Nuken viesti on yksinkertainen mutta voimallinen: Sewing is my Superpower. Käsityö ei ole vain harrastus, se on keino ilmaista itseään, rakentaa identiteettiä, luoda iloa ja toivoa. Se on supervoima, joka antaa meille kyvyn muuttaa maailmaa, edes pienin pistoin.
Kun kirjoitat tarinaa käsin, se jättää jäljen. Ja kun puet sen yllesi, olipa se nukelle tai itsellesi, se muuttuu joksikin suuremmaksi. Se on taikaa, jonka voi tuntea jokaisella hameenhelman heilahduksella ja jokaisella neulansilmän läpi kulkevalla langalla.
Tämä nukke ei ole vain leikkiä, se on muistutus siitä, kuka olen. Minä olen Melissa. Minulla on ompelukone, mielikuvitus ja halu luoda. Sininen mekko tuulessa, kukkasaappaat jalkoja suojaamassa, virkattu pussukka mukana, ja sydämessäni tarinoita. Tämä on minun supervoimani ja ehkä, jos suljet silmäsi ja kuuntelet, löydät omasi.
Kaavatiedot: Suuri käsityö -lehti 2/25
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Vaatekaappipäiväkirja: Kun mariannekarkki kohtaa mintun
Vaatekaappipäiväkirja: Kun mariannekarkki kohtaa mintun ja nepparit paukkuu. Kyllä muuten elämä hymyilee, kun saa vetää ylleen vähän kirppariaarteita ja itse tehtyä paitaa, joka on nähnyt enemmän vuosia kuin keskivertoinen Netflix-sarja! Tervetuloa tämän päivän vaatekaappipäiväkirjan äärelle, tämä look on kuin mariannekarkki: raikas, yllättävä ja vähän koukuttava.
Vaatekaappipäiväkirja: Kun mariannekarkki kohtaa mintun ja nepparit paukkuu
Tänään ylläni:
- Itse ommeltu paita vuodelta 2013, ilman kaavaa, suoraan inspiraatiolla ja kyllä, se on edelleen kasassa.
- Leveälahkeiset valkoiset housut kirpparilta, joissa on NEPPARIT sivuissa. Elämän pieni ilo!
- Mintunvihreä kirpparitakki, joka huutaa kevät ennen kuin siitepöly ehtii nenään.
- Klassiset Adidaksen Stan Smithit, koska kevät tarvitsee väriä ja mukavuutta.
Paidoista parhaat syntyy hetken mielijohteesta
Tämä punavalkoraidallinen paita on yksi niistä ompeluprojekteista, jotka syntyi täysin fiiliksellä. Vuosi oli 2013, kahvi kylmeni koneen vieressä ja kangaspala huusi: ”Tee minusta jotain!”. Ja minähän tein. Ilman kaavaa, ilman stressiä, ja katsokaa nyt tätä! Selkäpuolella on rento laskos, joka paljastaa just sopivasti bikininarun (tai tässä tapauksessa topin), ja fiilis on vähän niin kuin olisit unohtanut kääntää paidan oikein päin, mutta tyylillä. Kymmenen vuotta myöhemmin, tämä paita on edelleen hengissä. Ompelujälki ei ehkä kestäisi muotituomareiden suurennuslasia, mutta kyllä se kestää arjen, peilin ja kameran.
Housuissa pitää olla mahdollisuus, mieluiten neppareilla
Nämä valkoiset leveälahkeiset housut löysin kirpparilta ja rakastuin heti. Ei siksi, että ne ovat täydelliset, vaan siksi, että ne antavat vaihtoehtoja: lahkeissa on nimittäin nepparit! Jep, voit olla rento ja avoin, tai napittaa kiinni ja kulkea kurinalaisena kuin vaatekaapin Marie Kondo. Minä tykkään pitää mahdollisuudet auki. Kirjaimellisesti. Korkea vyötärö ja väljä malli tekevät näistä juuri sellaiset, joissa voi vaikka syödä kolme pullaa ilman että tarvitsee avata nappeja. Tai neppareita.
Takki, joka sanoo kevät
Mintunvihreä kirpparitakki oli löytö, jonka kohdalla en edes harkinnut. Tiesin heti, että tämä kuuluu mun kevätvaatevalikoimaan. Väri on kuin raikas tuulahdus toukokuun tuulessa, ja napit on niin kultaiset, että ne melkein kilpailevat auringon kanssa. Eivät tietenkään voita, mutta yrittävät kuitenkin.
Kokonaisuus: vähän hupsu, paljon mua
Tämä asu on juuri sitä, mitä vaatekaappipäiväkirjani on sekoitus vanhaa, uutta, tehtyä, löydettyä, vähän hassua ja ennen kaikkea hyvää fiilistä. Ja vaikka naapurit ehkä ihmettelivät, kun kuvasin itseäni makuuhuoneen nurkassa keltaisissa aurinkolaseissa ja tukka sekaisin, niin hei tärkeintä on, että minä viihdyn. Ja todellakin viihdyin!
Muistutus itselleni ja sinulle:
- älä ota pukeutumista liian vakavasti. Ole oma mariannekarkkisi, välillä makea, välillä raikas, joskus ihan yllättävä. Ja jos löydät housut, joissa on nepparit, ota ne. Se on elämän pieni voitto.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: