Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta
6
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta? Olen viime aikoina pohtinut paljon tätä kysymystä. Ehkä siksi, että kevät tuo aina mukanaan uutuuden kaipuun – lehtien muotisivut pursuavat trendejä, ja some on täynnä raikkaita värejä, uusia mallistoja ja “täydellisiä kevätkamoja”. Ja samalla sitä huomaa katsovansa omaa vaatekaappia miettien: pitäisikö munkin ostaa jotain uutta? Näyttääkö tämä vanha takki jo liiankin tutulta?
Pitääkö tyylibloggaajalla olla aina jotain uutta
Mutta mitä enemmän tätä mietin, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että tyylibloggaajan ei tarvitse olla jatkuvasti uuden perässä. Tyyli ei ole kertakäyttöinen juttu. Se ei ole sitä, että joka postauksessa olisi uudet kengät tai trendikkäin hame – vaan sitä, että rakentaa jotain pysyvämpää. Jotain omaa.
Minä itse tykkään käyttää samoja vaatteita eri tavoin. Rakastan sitä, kun voin yhdistää viime kevään lempparimekon uusiin kenkiin, tai kerrostan tutun neuleen alle kauluspaidan ja saan heti vähän uudenlaisen fiiliksen. Ei tarvita kokonaan uutta, vaan uusi tapa katsoa tuttua.
Ja toisaalta – rehellisesti – en edes halua olla jatkuvasti ostamassa. Se ei ole kestävää, ei ympäristölle eikä lompakolle. Enkä usko, että minun lukijatkaan odottavat sitä. Ehkä me kaivataan enemmän aitoutta kuin alati vaihtuvaa kulissia. Aitoa pukeutumista, jossa näkyy arki, tunne, ja persoonallisuus. Se on sitä tyyliä, mikä oikeasti kestää aikaa.
Neule: PréPorté
Housut: Itse tehdyt
Oman tyylin voima ei synny uutuuksista, vaan siitä, miten puet tarinasi ylle yhä uudelleen.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan kaipaavani rauhaa myös pukeutumiseen. En halua kiirehtiä trendien mukana, vaan haluan pysähtyä, hengittää, pukea päälle villatakin jonka taskussa on viime syksyn lehti – ja muistaa, että vaatteet kantavat mukanaan tarinoita. Ne eivät ole pelkkiä kankaita, vaan muistoja, tunteita, päiviä, jolloin tapahtui jotakin tärkeää tai ihan tavallista.
Tässä kevään kynnyksellä haluan rohkaista myös sua katsomaan omaa vaatekaappiasi uusin silmin. Löytyykö sieltä vaate, jota et ole käyttänyt hetkeen? Voisitko stailata sen uudella tavalla? Ehkä yhdistää hameen neuleeseen, jota et ole ennen kokeillut? Tai pukea sen “juhlavaatteen” ihan tavalliseen arkipäivään? Koska ei, tyylibloggaajalla ei tarvitse olla aina uutta. Riittää, että on oma itsensä. Ja se, jos mikä, on aina muodissa.
Lempeyttä ja kerroksia kevääseen,
Nanna
Seuraa minua:
Pitäisikö mun pukeutua iän mukaan? (En aio.)
Pitäisikö mun pukeutua iän mukaan? (En aio.) Joskus sitä miettii, kuka nämä pukeutumissäännöt oikein on laatinut. Että tietyn iän jälkeen pitäisi käyttää hillittyjä värejä, siirtyä neutraaleihin bleisereihin ja piilottaa printit ja pitsit vaatekaapin perälle. Että boheemi tyyli olisi nuorten juttu, ja että ilo näkyisi enää sisustuksessa, ei enää vaatteissa. No, minä en ole koskaan ollut sääntöjen ystävä. Etenkään sellaisten, jotka yrittävät rajata itseilmaisua.
Pitäisikö mun pukeutua iän mukaan? (En aio.)
VillaNanna ei ole muotiblogi – Se on elämää, jossa saa pukeutua iloon.
Rakastan virkkausta, boheemeja kimonoita, isoja korviksia ja printtivaatteita, joita joku voisi pitää ”rohkeina”. Rakastan kerroksia, kierrätettyjä aarteita, väljyyttä, väljyyden vastakohtaa, ja ennen kaikkea – sitä tunnetta, kun vaate tuntuu omalta. Ja tiedätkö mitä? Ikä on tuonut siihen vain lisää varmuutta.
En pukeudu kapinoidakseni. Pukeudun, koska vaatteet ovat minun tapani olla olemassa. Ne kertoo tarinoita: missä olen ollut, mihin menossa ja miltä minusta tuntuu juuri nyt. Vaate ei ole pelkkä kangas, se on tunne. Se on muisto, tunnelma, näkymä hetkeen.
”Tyyli ei kuulu yhdelle ikäryhmälle – se kuuluu jokaiselle ihmiselle”
Joskus joku vihjaa, että ehkä pitäisi “jo” pukeutua aikuisemmin. Mutta mitä se edes tarkoittaa? Olen aikuinen. Ja juuri siksi pukeudun niin kuin haluan. Olen ollut nuori, nyt olen keski-ikäinen – ja jokaisessa iässä oma tyylini on elänyt mukana. Mutta en ole koskaan kokenut tarvetta piilottaa sitä, kuka olen.
Pukeutuminen on minulle ilo, eikä ilo ole ikäkysymys. Ilo kuuluu kaikille, eikä sen tarvitse näyttää hillityltä, harmaalta tai sovinnaiselta.
Elämän mukaan, ei iän mukaan
Olen oppinut vuosien varrella, että suurin tyylirohkeus ei ole paljasta pintaa tai trendikkyyttä – vaan uskallusta olla oma itsensä. Ja joskus se tarkoittaa virkatun oloasun käyttämistä lähikauppaan tai pitsihameen yhdistämistä lenkkareihin. Joskus se tarkoittaa sitä, että laitan värikkään huivin tukkaan, vaikka tiedän sen saavan päät kääntymään. Mutta sehän on vain hyvä asia!
Vuosien myötä vartalo on muuttunut, elämä on muuttunut – mutta en minä ole kadonnut. Päinvastoin. Nyt minä näen itseni selvemmin. Ja haluan pukeutua sen mukaan. Haluan pukeutua niin, että näytän ulospäin siltä kuin sisällä tuntuu: vähän hullunkuriselta, vähän romanttiselta, ja aika onnelliselta.
Miltä ikä näyttää sinulla?
Tämä postaus ei ole vastaus, vaan kysymys. Miltä sinun ikäsi näyttää? Miten se tuntuu? Miten pukeudut siihen? Ja ennen kaikkea – miten haluaisit pukeutua, jos kukaan ei kommentoisi tai odottaisi mitään?
Jos vaate tuntuu oikealta, se on oikea. Ei ole ikärajaa ilolle, väreille tai pehmoisille neuleille. Ei ole ”sitten kun” tai ”enää ei”. On vain nyt. Ja juuri nyt minä puen päälleni elämää – sitä oikeaa, elettyä, ihanaa elämää.
Pitäisikö mun pukeutua iän mukaan? (En aio.)
Kerro mulle, jos olet saanut joskus kuulla, että ”tuon ikäisen ei ehkä enää pitäisi…” – ja miten siihen vastasit. Vai vastasitko? Jätä kommentti, ja jaetaan yhdessä ajatuksia siitä, miten pukeutua rohkeasti ja rennosti, juuri niin kuin haluaa.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua: