Kansainvälinen kierrätyspäivä
Kansainvälinen kierrätyspäivä on jälleen tiistaina 18.3.2025. Kierrätyspäivän tarkoituksena on suunnata yksityisten ihmisten sekä yritysten katse kierrätyksen merkitykseen koko maapallolle. Minun kohdalla se tarkoittaa tietenkin sitä, että näen roskan hyötymateriaalina, en siis roskana. Meinaatko viettää kierrätypäivää ja jos meinaat, niin miten?
Kansainvälinen kierrätyspäivä
Minulle itselleni kierrättäminen on tärkeää, näin saadaan mahdollisimman hyvin uusiokäyttöön roska. Myös itse hyödynnän roskia niin omassa työssäni kuin myös ihan kotona. Koska ompelen ja neulon paljon, pyrin hyödyntämään mahdollisimman tarkkaan kaiken materiaalin mitä jää esimerkiksi yli eri töistä. Täälläkin olette paljon saaneet sellaisia töitä katsella ja lisää tulee. Käytän pääasiassa kierrätysmateriaalia muutoinkin töissäni, mutta sen lisäksi leikkuujätteen käyttö on minulle tärkeää.
Pyrin myös siihen, että jos ostan valmiin vaatteen, sen hankin kirpparilta, olen tässäkin asiassa tarkka, enkä hanki mitään mitä en halua käyttää. Toki joskus hankin materiaaliksi, tosin se on eri juttu se. Kotona käyn useasti läpi vaatekaappiani ja laitan tuunauslaatikkoon vaatteita, joita ei enää syystä tai toisesta voi sellaisenaan käyttää. Harvoin siis lähden myymään mitään, vaan teen vanhoista vaatteistani jälleen toimivia.
Miten osallistun kierrätyspäivään itse?
Koska meillä on muutto käynnissä ja on aika hankalaa osallistua ihan kokonaisvaltaisesti. Mutta olen jättänyt joitain vaatteita kassiin, joita käytän ensi viikolla ja olen katsonut, että kaikki olisi kierrätettyjä. Meinaan todella leikitellä näillä vaatteilla ja nauttia koko päivän siitä, että kierrätys on mahtavaa. Töissä keksitytään keskeneräisiin töihin ja sen jälkeen jos aikaa jää, teemme vain ja ainoastaan kierrätysmateriaaleista jotakin kivaa.
Asuni
- Neule: UFF
- Hopeiset housut: UFF
- Pitsihame: Itse tehty leikkuujätteestä
- Kengät: Kierrätyskeskus ilmaisosasto, tuunatut
- Hattu: Tallinna (ei kierrätetty)
Uskon, että kuitenkin pystyn tavalla tai toisella osallistumaan päivään. Odotan päivää innolla ja varsinkin nyt kun meillä on muutto, niin joutuu todella miettimään asiaa ja kun tässä joutuu tavaroita vähentämään taas aika paljonkin. Joten joudumme miettimään kierrätystä paljon. Eismerkiksi Sorttiin on mennyt meidän vanha ruokapöytä ja vaatekaappi. Valitettavasti tilalle on tulossa uusi kaappi sekä ruokapöytä, mutta enemmän meidän tarpeisiin sopivaa. Ruokapöytä sekä vaatekaappi olivat jo siinä kunnossa, ettei niitä oikein muutenkaan voinut enää hyödyntää mihinkään. Eli tällaisia asioita joudumme käymään läpi koko ajan tässä muuton keskellä.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Leikkuujätteestä teddytakki
Tämä on ihan parasta: Leikkuujätteestä teddytakki. Meikäläinen yrittää aina olla niin zero waste ja tehdä kaikki mahdollinen joksikin hyödylliseksi. Toki tästäkin jäi pikkuruisia paloja, jotka meinaan vielä hyödyntää joksikin, kunhan ehdin. Mutta tämä takki on kokonaisuudessaan miehustan sekä vuorin osalta tehty leikkuujätteestä. Ja tuli muuten yksi lempitakeista.
Leikkuujätteestä teddytakki
Takkiin ei ole mitään kaavaa, vaan olen tehnyt laatikon, johon piirtänyt kaikki tarvittavat hihan ja pääntien paikat. Takissa on pikkuruinen pystykaulus ja vetoketju. Vetoketju on kierrätetty ketju, joten takki on todellinen jämien takki. En ole ajatellut värejä kun olen yhdistnyt värejä toisiinsa. Vaan olen lähtenyt liikkeelle siitä, että saan tietyt osat tietyistä tilkuista. Eli pienistä paloista pienet palat ja isommista sitten vähän isommat palaset.
Eli kaikki on vähän sikinsokin ja silti oikeissa paikoissa. Sinapinkeltainen olisi saanut olla isommassa osassa, mutta sitä kun ei ollut kuin yhden palan verran, niin on turha itkeä sitä sitten, itken kuitenkin. Mutta tällä tavalla ei tarvitse pelätä, että menisi leikkuujäte roskiin. Uskaliaasti vain hyvödyntämään ne ja ei haittaa vaikka ei niin sovi toisiinsa. Tässäkin keinoturkis ei ole kaikki samaa vaan kaikkea sekaisin.
Asu, joka sopii tällaisen takin kanssa
Takkiahan voi käyttää oikeasti minkä tahansa vaatteen kanssa. Mutta näin muuton keskellä on laitettava päälle mitä sattuu enää kaapissa olemaan ja tällä kertaa ne oli minun tuunaamat farkut. Kahdet liian pienet farkut on yhdistetty toisiinsa ja vyötäröä on korotettu. Nämä ovat siis ne minun the farkut ja farkkujen kanssa yhdistin sinapinkeltaisen hupparin. Kaiken kruunaa minun ihana takkini. jalkoihin vetaisin Siisti kirppikseltä löytämäni Niken lenkkarit ja kaulaa lämmittää Kierrätyskeskuksesta löytynyt kaulahuivi. Asu on täydellinen.
Näen takin myös yhdistettynä villamekkoon ja suoriin housuihin. Ainut negatiivinen juttu takissa on se, että en voinut välivuorta tehdä, sillä minulla ei ole vanulevynpalasia tai vatiinia tai mitään muutakaan, joka pitäisi lämpöä. Takki ei siis ole mikään lämmin. Ei siis mikään pakkastakki tämä. Sopii keväälle ja syksylle käytettäväksi, mutta ei tosiaan koviin pakkasiin. Mutta se ei haittaa. Mitä tykkäätte?
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2












