Ylijäämäprojekti on nyt yksi vuotias
Ylijäämäprojekti on nyt yksi vuotias ja koostehan on pakko tehdä. Minä tosiaan rakastan tehdä erilaisia koosteita, mutta en tiedä tykkäättekö lukea niitä. Mutta tästä projektista on pakko tehdä kooste, sillä aina ei ihan välttämättä tiedä mikä kuuluu nimenomaan juuri tähän projektiin. Tämä projekti kun ei lopu tiettyyn aikaan, vaan jatkuu niin kauan kuin kyseinen ylijäämä on laatikossa.
Ylijäämäprojekti on nyt yksi vuotias
Juuri eilen esittelin parit työt, jotka on tämän projektin tiimoilta tehty, enkä uskonut, että teen heti perään toisen postauksen. Mutta tässä se nyt tulee ja ryminällä. Valitettavasti pari työtä on, joita ei ole ehditty kuvaamaan tai tuomaan esille täällä blogissa, muuta kuin nopeasti sivuhuomautuksena. Mutta se tilanne tullaan korjaamaan hyvin pian. Mutta aloitetaan penkomaan valmiita töitä.
Tasan vuosi sitten aloitin tämän projektin ja hitaasti mutta varmasti olen edennyt asian kanssa. Vähitellen laatikko, jonne on laitettu kaikki se materiaali, joka ei mahdu kaappiin, on alkanut muovautua johonkin toiseen muotoon. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ja välillä tuntuu, että pino vain kasvaa, kun sinne heitetään koko ajan uuttakin materiaalia kaapeista. Uskon kuitenkin, että jossakin vaiheessa tuo sisältö katoaa.
Monta ihanaa juttua
Pojan farkuista hame minulle
Tämä tuunaus oli ensimmäisiä töitä, jonka projektin tiimoilta tein. Hame on kovassa käytössä ja yksi lemppareitani. Hame on minulle isohko ja sen vuoksi ihanan rento ja mieleinen. Hame on helppo yhdistää erilaisten yläosien kanssa helposti.
Pyykkikassi paviljongin verhoista
Paviljongin verhot ovat olleet aika haasteellisia uudelleen käyttää, mutta yksistä verhoista tein suloisen pyykkikassin. Kassi on kovassa käytössä ja sinne mahtuu hienosti lakanat odottamaan pesua. Vuoriksi käytin paksuja kestokasseja. Kestokasseja meillä on niin paljon, että hyvin voi hyödyntää muutamat johonkin tällaiseen.
Liian pienet farkut sopiviksi
Meikäläisen kaapista löytyi muutossa monen monta paria farkkuja, jotka eivät päälle enää mahdu. Joten ne pääsi mukaan ylijäämälaatikkoon odottamaan inspiraatiota, joka aika nopeasti tulikin. Yhdistin kahdet farkut yhdeksi ja sopivaksi. Aivan ihanat!
Läpinäkyvää pitsivaatetta
Viime vuonna alkoi joka puolella näkymään entistä enemmän kaikenlaisia läpinäkyviä vaatteita. Ja koska minulla oli pitsiä paljon, tein vähän kaikenlaista niistä. Tuli mekkoa, hametta ja paitaa. Ja kaikkia käytetään ja mielellään.
Peitosta olopaita
Peitto, joka ei mahtunut säilöön eikä kukaan muutenkaan peittoa käyttänyt missään, muuttui huppariksi, johon on ihana kääriytyä kylmällä ilmalla kotosalla. Ihan kotivaate siis. Ihana sunnuntaivaate, paras hyggeilyyn.
Teen koostepostauksen muutamassa osassa, ettei tule aivan liian pitkäksi lukea. Varsinkin kun on monen monta linkkiäkin vielä klikkailtavana. Saamme siis nauttia kakkukahveista ja juhlistaa yksi vuotiasta ylijäämäprojektia vielä pidempäänkin. Jeeeee!Nyt voit kommenttikenttään kertoa mikä on näistä sun suosikki. Mun on ehdottomasti pojan farkuista tehty hame sekä pitsiverhosta tehty mekko.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
Katse ylijäämäprojektiin
Otetaan katse ylijäämäprojektiin ja töihin, joita ei ole vielä nähty blogissa. Nämä esitellään varmasti täällä vielä päälläkin, mutta toistaiseksi sitä ei tapahdu. Yksi työ on uudelleen muokkauspinossa, sillä pakko korjata. Olen tehnyt vaatteen syksyllä ja nyt kroppa on muuttunut sen verran, että vaate ei pysy päällä. Joten korjattava on ennen kuin esitellen sen blogissa.
Katse ylijäämäprojektiin
Olen ennenkin valittanut sitä, että vaikka miten tekisi tätä projektia, niin tuntuu, ettei laatikko vaan tyhjene. Näyttää kuin se olisi levinnyt ympäri huushollia. Yksi kasa on olohuoneessa ja työhuoneessa on kolme koria, jotka pitäisi tehdä. Olen siis siirtänyt osan materiaalista koreihin, joista on tarkoitus tehdä jotakin tiettyä, jonka jo tiedän mitä teen. Mutta koska aika on rajallinen, niin tulee todella vähän tehtyä mitään ja ensimmäinen asia mitä pitää saada valmiiksi on tytön mekko, niin tämä projekti vain seisoo.
Valmiita töitä:
Verhosta paita
Ylijäämälaatikossa oli kapan verran verhoa, jonka ensin purin, jotta saan enemmän vielä materiaalia käyttään. Lopputuloksena on hauska hiukan läpikuultava paita. Sopii hyvin farkkujenkin kanssa. Alunperin oli tarkoitus pukea paita sähkönsinisten housjen kanssa, mutta paita vaihtuikin toiseen.
Kaava: Allt om handarbete sömnadsmagasin 4/2015
Tilkuista paita
Laatikosta löytyi kaksi vähän pienempää palaa, joista en saanut yksistään mitään jälkevää. Tästä syystä päätin yhdistää nämä kaksi erillaista materiaalia toisiinsa. Pitsikankaasta tuli nippanappa hihat paitaan. Käytin samaa kaavaa tässä mitä ylempänä olevassa.
Kaava: Allt om handarbete sömnadsmagasin 4/2015
Tilkusta poolopaita
Poolopaitaan ei ole kaavaa, vaan olen käyttänyt kaapissa olevaa paitaa kaavana. Paita on tosi lyhyt, kun täysimittaisena ei kangas riittänyt. Hihatkin on tehty vähän eri tavalla mitä normaalisti juuri tuon kankaan palan vuoksi. Paitaa voi hyvin käyttää korkeavyötäröisten alaosien kanssa, tai pukea se aluspaidaksi.
Korkeavyötäröiset housut
Kangasta oli sen verran, että sain itselleni housut nippanappa. Olen ajatellut kuvata housut tuon ylempänä olevan tilkuista tehdyn paidan kanssa. Voisi olla aika kiva yhdistelmä. Näin roikkuvana on vaikea oikeastaan hahmottaa miltä näyttää. Kangas on tummansinistä aika painavaa keinokuitua.
Kaava: Miss B 2/92
Projekti seisoo tällä hetkellä paikallaan
Tämä on totuus tällä hetkellä, projekti ei etene. Niin paljon töitä kesken, että niitä on pakko saada vähän alta pois. Toinen syy on se, että tyttö on pyytänyt minua virkkaamaan hänen häämatkalle mekon ja tämä mekko on nyt ensisijainen projekti. Muut tulevat sen jälkeen. Toki haluan korjata tuon yhden tuunauksen, sillä haluan ehdottomasti käyttöön kyseisen vaatteen asap.
Sairasvuoteella on hyvä alkaa suunnitella miten toteuttaa kaikki suunnitelmansa, sillä meneillään on toinenkin projekti, nimittäin VillaNanna Refashion -haaste. Vielä ei ole tullut sen puitteissa tullut mitään ja omanikaan ei ole edennyt mihinkään. Eli näiltä osin odotellaan vain jännityksellä, mitä tulee vai tuleeko mitään. Aikanaan oli kivaa, kun monet osallistui erilaisiin tempauksiin. Katsotaan miten nyt käy.
Haluatteko saada koosteen, mitä on saatu nyt aikaan?
Mukavaa lauantaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:


2







