Hae
VillaNanna

Irtautuminen somesta

Irtautuminen somesta

Irtautuminen somesta teki hyvää, tai oikeastaan tästä omasta somesta irtautuminen teki hyvää. Työsome on kyllä huutanut kovastikkin tässä viikolla. Saavuin nimittäin eilen päivää ennen sovittua kotiin, koska Söpö loukkasi itsensä pahasti lauantaina, juuri ennen kuin lähdin töihin.

Irtautuminen somesta

Oli kyllä aika hauskaa keskittyä ihan toiseen someen koko viikoksi ja unohtaa omansa. Viikko on ollut monin tavoin mahtava, vaikka se on ollut pitkä ja rankka. Opittu on paljon itsestä ja vähän muistakin. Hienosti myös huomattu missä pitää ensi kerralla parantaa ja mikä meni taas ihan nappiin. Mutta nyt on pakko kertoa mitä kaikkea on tullut tehtyä koko viikon. Meillä on siis työmaalla Erasmus + -projekti käynnissä ja ensimmäinen vierailu on nyt ohi. Eli vieraamme saapuivat lauantaina Suomeen ja minä olin meidän nuorten sekä tulijoiden kanssa hotellissa, eilen tuli sitten tilalleni toinen ohjaaja.

Mitä tehtiin:

  • Tutustuttiin Helsinkiin
  • Oltiin mökkeilemässä
  • Laskettelua
  • Uintia ja saunomista
  • Shoppailua
  • Pelailuja ja yhdessäoloa

Paljon kaikenlaista tuli koettua sekä tämän lisäksi workshoppeja ja projektiin liittyviä asioita. Päivät venyivät pitkiksi ja illalla oli kuin olisi isketty puukalikalla päähän. On syöty niin, ettei varmaan tule syötyä viikkoon. Mutta tosiaan mahtava reissu kaikkinensa kaikesta huolimatta. Täytyy sanoa, että nuorisotyö on kyllä moniulotteista hommaa. Ja toki yksi mahtava juttu on se, että pääsee myös itse osallistumaan kaikkeen kivaan.

Irtautuminen somesta

Seuraavaksi me lähdemme tutustumaan kumppanin maahan

Kun lomat on ohi ja hetki on huilattu, alkaa projektin seuraava vaihe, nimittäin meidän matka ja tutustuminen toiseen kulttuuriin. Tämä jännittää kovasti, koska itse en ole koskaan ollut kyseisessä maassa enkä tiedä tulisko koskaan mentyä jos ei olisi mukana tässä. Siellä onkin varmaan paljon kaikkea mistä kiinnostua, vaikka kyseessä on pieni kaupunki. Siellä ei ole ihan Helsingin kokoluokkaa olevaa ostoskeskusta, mutta ilmeisesti second hand maailma on isoa. Heillä vain on erilainen jakauma mitä Helsingissä.

Täällä kun se oma persoonallinen tyyli on pitkälti asia numero yksi ja halutaan löytää sellaisia vaatteita, jotka poikkeaa massasta, niin tuolla taas kaikki haluaa näyttää samalta, eikä erottua porukasta. Sen huomasi kyllä, kun en erottanut nuoria toisistaan ollenkaan. Ehkä pääsen tekemään pienen second hand kierroksen siellä, ehkä.

Irtautuminen somesta

Rentoa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte? Mitä eroa näillä kahdella on? Useimmat ihmiset eivät oikeastaan erottele näitä mitenkään, vaan pitää niitä samana asiana ja se on ihan ok, mutta itse haluan erotella nämä kaksi asiaa toisistaan, koska koen niiden olevan eri asioita ja niistä myös tehdään eri asioita. Tai sitten toinen menee suoraan hävikkiin.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Yleisesti tämä on vain projektista ylijäänyttä tekstiiliä, mutta pienempää mitä tilkku tai kankaan pala. Koen, että tilkut ja kankaanpalaset ovat sen verran isoja, että niistä saa huoletta tehtyä jotakin järkevää, toisin kuin leikkuujätteestä ja ompelujätteestä. Kankaanpalat voivat olla 0,5-1 metrin palasia, tilkut sitten pienempiä, mutta kuitenkin järkevän kokoisia, joista voi sellaisenaan jo tehdä esimerkiksi kunnollisia tilkkutöitä tai yhdistellä vaatteisiin. Nämä palat on yleensä niitä palasia, joita vielä mielellään säästetään ja hyödynnetään moneen. Kuten itsekin normaalisti teen.

Tilkut tosin voivat olla eri muotoisia isohkoja palasia muodoltaan ja kankaan palanen taas voi olla ihan pakasta otetun tapainen pala, joten niistä on helppo tehdä monia asioita. Itse käytän tilkkuja mm. vaatteiden tekemiseen, yhdistän niitä toisiinsa ja rakennan näin uuden vaatteen, hyvä esimerkki tällaisesta tilkkutyöstä on minun mollamaija -mekko, jonka tein vuosi sitten itselleni.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

*****

Leikkuujäte

Leikkuujätteestä jää pieniä paloja, joista saa yhdisteltynä kaikkea pientä kivaa tai voi käyttää hyvin askartelussa. Leikkuujäte on siis sitä pientä tilkkua, joita tulee kun leikkaat esimerkiksi housut kankaasta ja haarasauman kohdalta jää yli sellainen pieni kaareva ylijäämä. Se on siis minun mielipiteen mukaan leikkuujätettä. Eli kaikki se ylimääräinen jämä, josta ei välttämättä tule enää mitään sellaisenaan ja minkä useat heittää myös pois. Näitä paloja on kuitenkin helppo käyttää erilaisissa jutuissa.

Ompelujäte

Minulle ompelujäte on sitä jätettä, joka tulee langanpätkistä ja saumurijätteestä. Se on sitä materiaalia, joka normaalisti mielletään täysin roskaksi, eikä kukaan juuri tee siitä koskaan mitään. Paitsi, että minä testasin muutama vuosi sitten, että mitä kaikkea tuollaisesta voi tehdä. Tosuus on kuitenkin se, että sitä jätettä syntyy niin paljon, että menee ikä ja terveys kun yrittää sitä itse käyttää johonkin.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Mitä näistä säästän?

Otetaan esimerkiksi ylijäämäprojektini, jota tällä hetkellä työstän. Kun lähden suunnittelemaan seuraavaa työtä, valitsen erilliseen koriin tuosta ylijäämälaatikosta materiaalia, en vain yhtä vaan useampaan eri ideaan. Näiden ideoiden jämät laitan samaan koriin ja kun tuo tietty ideakori on sitten tehty valmiiksi, alan tekemään niistä jämistä jotakin kiinnostavaa. Ja pyrin hyödyntämään kaiken. Aina se ei onnistu ja vielä ne palat, joita voi jossain hyödyntää menee takaisin projektilaatikkoon.

Jossakin kohtaa voi olla tilanne se, että voin yhdistää eri projektien jämät toisiinsa ja luoda jotakin ihan sekopäistä, kuten tein aikanaan hihakkeet neuleiden -ja collegekankaiden jämistä. Tai kun sekoitin farkkua ja collegekangasta toisiinsa. Tällä tavoin luon kokonaan uusia persoonallisia vaatteita.

Nämä ovat siis vain minun mielen ajatuksia ja jos olet toista mieltä, niin se on ihan ok ja jos olet samoilla linjoilla, niin sekin on aivan ok.

Mitä on ompelujäte ja leikkuujäte?

Nähdään viikon päästä, tuitui!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Ompelujäte

Leikkuujäte