Hae
VillaNanna

Voiko balaclavoja olla liikaa

Voiko balaclavoja olla liikaa

Tässä mietin, että voiko balaclavoja olla liikaa? Nimittäin kun niitä on imestynyt kaappiin monen monta näin ihan vahingossa. Minulla on suunnitelmissa laittaa yksi balaclava jakoon, sillä ei yksi ihminen voi käyttää näin montaa tai edes tarvitse näin montaa huppua, kun ei ole kuin yksi pää. Koitan sen homman saada laitettua tämän lomani aikana.

Voiko balaclavoja olla liikaa

Tässä olen harjoitellut isoäidinneliöiden tekoa ja tämä huppu oli ensimmäinen minkä tein, pinkkiversio valmistui vasta tämän jälkeen. Aina ei voi tietää mikä versio on se oma juttu. Tästä tykkään todella paljon, mutta on jäänyt vähälle käytölle. Asia korjaantuu kyllä tässä vähitellen. Tämä huppu esimerkiksi oli työreissullani mukana ja näin tuli enemmän käyttöön mitä ennen. Itse pidän tästä hupusta myös sen vuoksi, että se on viimeistelty. Nyt kun on paljon niitä huppuja isoäidinneliöistä, joita ei tavallaan viimeistellä, vaan liitetään osat yhteen ja se on siinä. Omassa hupussa olen virkannut pääntiehen reunan sekä myös hupun reunaan nyörikujan.

Tämä viimestely johtuu pitkälti siitä, että minusta on koko ajan tuntunut sille kuin jotakin puuttuisi noista isoäidinneliöhupuista ja kun lähdin opettelemaan neliöiden virkkaamista, niin tajusin vähitellen mistä se fiilis lähtee. Siksi oma balaclavan malli on viimeistelty ja näin se sopii enemmän minun tyyliini, kuin se toisenlainen malli.

Voiko balaclavoja olla liikaa

Onko tällainen huppu lämmin?

Tätä minulta kysytään koko ajan ja vastaus on, että kyllä se lämmittää. Tuuli toki viilentää huppun sisältöä mutta muuten toimii oikein hyvin. Ehkä paremmin kuin vuoritettu pipo, sillä sisällä kun tulee hiki niin ulkos mennessä on aivan liian kylmä sitten. Tämän hupun kanssa ei tule sellaista. Huput sopii hyvin lähes minkä tahansa asun kanssa. Eikä vaadi monen montaa erilaista osaa kuten päähine ja kaulahuivi. Toisin sanoen huppu toimittaa kahta virkaa samaan aikaan.

Tulen neulomaan enää yhden balaclavan, joka kuuluu laskettelualuspukuun. Olen siis neulomassa tytön virkatun mekon jälkeen itselleni merinokerrastoa laskettelupuvun alle ja siihen neulon myös balaclavan. Kädet jo vähän syhyää aloittaa sitä hommaa, mutta maltan vielä mieleni. Lankojakaan en ole hankkinut vielä, joten en pääse sitä tekemäänkään. Vastaus siis kysymykseen on, että balaclavoja ei voi olla koskaan liikaa.

Voiko balaclavoja olla liikaa

Rentoa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Neulottu balaclava

Kypärämyssy pakkaselle

Lomasuunnitelmia

Lomasuunnitelmia

Nyt tulee lomasuunnitelmia postaus tähän väliin. Nimittäin minulla on viisi vapaata tässä ennen kuin palaan töihin. Suunnitteilla on pari asiaa kuten ompelua ja valokuvausta. Nyt pitää nimittäin saada kuvattua vaatteet, jotka ovat odottaneet kuvaajaa jo pidempään. Myös keskeneräisiä töitä on saatava valmiiksi vähitellen. Eli ehkä blogikin palaa normaaliin rytmiinsä tässä pikku hiljaa.

Lomasuunnitelmia

Nyt ei mennä minnekään, sillä olin juuri monta päivää hotellissa. Haluan nyhvöttää kotona ja koittaa vihdoin saada jotakin järkevää aikaiseksi. Olen pidempään jo ollut siinä tilanteessa, että en ole oikein tehnyt muuta kuin tyttären virkattua mekkoa, toki sitäkin pitäisi saada valmiiksi, mutta nyt vähän muuta välillä. Ja mitä minulla olisi nyt tarkoitus tehdä?

Suunnitelma:

  • Ompelen leikkuujätteestä hameen (villakangas, nahka ja farkku yhteen)
  • Miehen flanellipaidasta korseletti
  • Nahkapaloista korseletti
  • Vanhoista farkkupaidoista uusi paita
  • Leikkuujätteestä jotakin
  • kaksi korjausompelua

Ompelussa siis suunnitelma tuo. Ensimmäinen työ on sellainen, että olen leikannut farkuista ja farkkujen paloista, sikä villakangashameesta ja nahasta hameen palasia ja yhdistän ne nyt toisiinsa. Hameesta on tulossa hieno, tai se on ainakin minun ajatuksissa hieno. Saa nähdä onko lopputulos sitä mitä haluan. Ei voi sanoa vielä varmaksi.

Sekalaisen neulekorin keskeneräiset työt

Yksi projekti nyt on saada selvitettyä neulekorin sisältö, jossa on vino pino kekseneräisiä töitä. Osassa töistä ei ole oikein lankojakaan jäljellä, joten täytyy päättää purkaanko niitä vai mitä teen. Vai aloitanko jotakin muuta niistä. Osa kun on omasta päästä ja niistä ei ole missään mitään tietoa, että mitä niistä pitäisi tulla. Saa siis nähdä, teenkö lankatöitä ollenkaan. Sitten on vielä yksi työ, jonka aloitin nyt kun olin reissussa.

Näin Instagramissa videon erittäin kalleista ja koristeellisista sukkahousuista ja koska en nyt ala ostelemaan materiaaleja, niin virkkasin helmilangalla pieniä kukkia, jotka ompelen näihin valittuihin sukkahousuihin. Sukkahousutkin on vanhat ja kaapista otettu, näitä en ole käyttänyt kuin muutaman kerran. Ovat siis jo 20 vuotta vanhat. Nyt ehkä tämän jälkeen niitä tulee käytettyä. Eli tässä olisi ne minun suunnitelmat tälle lomaajalle.

Mukavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Keskeneräisten kori