Hae
VillaNanna

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

Tänään vaatekaappipäiväkirjan sivuilta löytyy neuleleggarit, jotka olen ommellut vuonna 2014 tai 2015. Leggareiden kanssa laitoin myös päälle 2000 -luvun alussa neulotun neulepaidan, jonka olen tuunannut muutama vuosi sitten. Takki on myös muutaman vuoden takaa, mutta kengät on uudet. Ne ostin tänä syksynä, koska minun yhdet lumikengät on nykyään käyttökelvottomat. Niistä tulee vesi sisään.

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

Nämä neuleleggarit ovat ehkä eniten käytetyt leggarit, mitä kaapista löytyy. Ovat ihanan lämpimät ja näyttävät vielä hauskoiltakin. On kuin olisi sanomalehti jalassa. Pitää kyllä tunnustaa, etten ole hetkeen käyttänyt näitä, vaikka olen pyrkinyt, että kerran talvessa käyttäisin. Minulla oli tuossa 2013-2015 leggariaika ja kuljin lähes yksinomaan leggareissa ja nykyään taas käytän vähemmän. Huomasin, etten ole käyttänyt esimerkiksi nahkaleggareita yhtään koko talvena. Leggareiden käyttö on siis hyvin vähäistä tällä hetkellä.

Leggarit on paras vaate työssäni, vaikka harvoin enää niitä käytän. Työssäni joudun paljon kyyristelemään ja koukistelemaan itseäni, niin helpointa olisi olla rennosti sellaisissa vaatteissa, jotka eivät kiristä mistään. Sellaiset ovat juuri nimenomaan leggarit. Mutta ne on nyt syrjäytetty ja jalassa on lähinnä over size -housut, jotka jalassa töissäkin pyörin. Syytä tähän en tiedä, miksi tilanne on muuttunut tähän suuntaan. Varsinkin kun on maalit yms. käytössä ja vaatteet ovat koko ajan vaarassa likaantua niin, ettei niistä hyviä käyttövaatteita enää tule.

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

 

Vaatekaappipäiväkirjan pinkki neule

Yleensä sanon, että pitäisi nauttia kaikista niistä vaatteista, joita kaapissa on ja valita sinne vain lempivaatteet. Aikanaan tosiaan tein tämän pinkin neuleen, mutta en ole koskaan tykännyt tästä neuleesta. Jotenkin se ei vain oikein toimi päälläni mitenkään päin. Väristä en lopulta tykännyt ja tilanne ei muuttunut, vaikka tuunasin paidan keinoturkiksella. Mutta vaikka tästä paidasta en tykkään, niin tämä on kuitenkin aika paljonkin käytössä, varsinkin ulkoilussa. Paita on lämmin ja ihan paras esimerkiksi kerrospukeutumiseen.

Paita on siis helppo yhdistää oikeastaan minkä tahansa kanssa, eli vaikka paidasta en tykkää, eikä se ole lempivaatteeni, olen kuitenkin käyttänyt paitaa joka talvi jossakin. Välillä useammin, välillä vähemmän. Kuten nyt olen käyttänyt vähemmän. Aina se kuitenkin on jossain tiellä ja helposti otettavissa. Paita päällä tulee kuitenkin aika kiva fiilis, vaikka ei siis mikään lemppari olekkaan. Tästä siis sellainen oppi, että joskus kaapissa voi olla ei lempivaate, jota käyttää paljon.

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

Neuleleggarit vaatekaappipäiväkirjan sivulla

Kivaa tiistaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Vaaleanpunaisen villapaidan muokkaus

Kääriydy villaan päästä varpaisiin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *