Hae
VillaNanna

Hei hei me muutetaan

Hei hei me muutetaan

Näin siinä kävi ja sanon hei hei me muutetaan. Emme kuitenkaan kauas, vaan tällä samalla alueella. Nyt ei ole enää suoraa näkymää merelle, vaikka meri onkin heti vieressä. Se hiukan harmittaa, mutta asunto on kuitenkin kiva, niin muuttaminen on helppoa. Tälläkin kertaa meidän huone tulee olemaan ruokailutilassa.

Hei hei me muutetaan

Miksi me sitten muutetaan näin nopeasti? Olemme asuneet noin puolitoista vuotta tässä asunnossa. Mutta hinta on yksi suuri syy, toinen koko ja kolmas huolto. Eli kaikki nuo kolme yhdessä aiheutti sen ettemme halua asua tässä talossa enää. Muutamme siis isompaan ja halvempaan asuntoon, jossa huolto ilmeisesti pelaa hyvin. Ainakin huoltomies on aina siellä paikalla. Toisin kuin täällä ei olla saatu korjattua kuin yksi asia tänä aikana kun olemme asuneet täällä. Muuten kaikki rikkoutumiset ja ongelmat on jätetty huomioimatta.

Ei ole auttanut vaikka miten on koitettu olla yhteydessä. En nyt tässä ala huutelemaan kuka talon omistaa, ei nimittäin heilläkään ihan homma ole hanskassa. Pettymys on siis ollut karvas kun tänne muutettiin niin iloisin mielin. Koska me vuokrasimme asunnon niin, että meidän ei tarvinnut maksaa takuita, niin oli pakko asua tässä vuosi. Nyt vihdoin löytyi asunto, ei se mitä haettiin, mutta kuitenkin. Tarve oli kuitenkin iso ja otimme vastaan tuon, joka meille osoitettiin. Olemme ennenkin asuneet kyseisen vuokrayhtiön asunnoissa, joten toivomme täällä toimivan hommat yhtä hyvin kuin tuolla Paloheinässä.

Muuttuuko mikään muutossa?

Tarkoitus olisi hankkia ja uusia vaatekaapit, että kaikki vaatteeni mahtuisi sitten tosiaan kaappeihin, eikä tarvitsisi viedä varastoon mitään. Sen jälkeen saataisiin tyhjennettyä varastoon meidän maksullinen varasto, pääsisi siitäkin maksusta eroon. Miksi meillä on niin paljon tavaraa? Maksullisessa varastossa on vain ja ainoastaan sellaista, joka on lapsen lapsille korvamerkattu. Siellä on myös jotain tärkeitä papereita, joita ei voida heittää pois. Mutta varasto tyhjenee heti kun alkaa niitä lapsen lapsia tulemaan.

Ja ei, kaikkea ei ole säästetty ja iso iso osa on laitettu jakoon jo aikasemmin. Vielä on ne tavarat säästössä, joita lapset ovat toivoneet säästettävän. Sekä muutamia muistoja, joita olen ommellut aikanaan esimerkiksi tytölleni. Tietenkin muutamia leluja, joita ei voi enää saada mistään, on säästetty. Mutta toivon, että saamme tyhjennettyä varaston.

Ihanaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Me muutetaan

Muuton hässäkkää

 

Paita jonka purin atomeiksi

Paita jonka purin atomeiksi

Paita, jonka purin atomeiksi ja neuloin ihan jotain muuta. Millainen se kyseinen paita oli? Se paita neulottiin ihanan vihreästä villasekoitelangasta. Mutta en pitänyt lopputuloksesta ollenkaan, joten paita meni tuunauskoriin ja lopulta purin koko paidan takaisin lankakeriksi. Lopulta neuloin itselleni ylisuuren ja ihanan neuleen yhdessä tämän langan sekä mohairlangan kanssa.

Paita, jonka purin atomeiksi

Aina ei ajatukset kohtaa sen kanssa, miltä vaate tuntuu päällä. Tämä oli juuri sellainen työ, jonka tein suurella innolla ja nopeasti, mutta kun sain paidan päälleni, niin nyrpistin naamaani heti. Paita ei tuntunut hyvältä ja tiesin, etten tule sitä koskaan käyttämään. Oli pakko oli purkaa hyvä lanka talteen ja antaa sen odottaa jonkin aikaa, että innostun tekemään siitä jotakin muuta. Lanka kun on aivan ihanaa ja pehmeää.

Lanka: Viking Vilma

  • 75% villa
  • 25% polyamidi
  • 3-3 1/2mm puikot
  • Konepestävä

Halusin siis langasta jotakin todella upeaa ja paita näyttikin todella upealle kun sain sen valmiiksi. Sitä se ei kuitenkaan sitten ollutkaan kun sen laitoin päälleni. Aina ei siis kaikki onnistu suunnitelmien mukaan, mutta se on ok, sillä aina voi tehdä uudelleen. Se on oikeastaan aika kivakin homma, että lähtee tekemään uudelleen jotakin sellaisesta, josta ei pidä tai ei ole toimiva. Se on hiukan tämän homman tarkoituskin. Myydä en halunnut, sillä lanka on ihanaa.

Paita jonka purin atomeiksi Paita jonka purin atomeiksi

Kuvan hame ja takki on edelleen kovassa käytössä

Kuvissa oleva sifonkihame on kovassa käytössä edelleen. Hameen vuoriosa on tehty kankaan palasesta. Itse sifonkihame on tehty vanhasta mekosta. Kelsiturkki taas on tuunattu vanhanhasta itse ommellusta kelsiturkista. Keinoahan se on, mutta joka tapauksessa. Keinoturkkia tykkään käyttää ihan kaiken mahdollisen vaatteen kanssa, oli kyseessä sitten farkut tai villamekko tai vähän jotakin klassisempaa. Kaikki boheemit vaatteet sopii myös hyvin takin kanssa käytettäväksi.

Hame taas ei ihan niin paljon ole käytössä kuin tuo kelsiturkki, mutta käytössä kuitenkin. En tosin ole enää käyttänyt niitä yhdessä, tulee liian menneet ajat mieleen kun ne laitaa samaan asuun. Mutta ihan näppärä asu tämä kuitenkin oli aikanaan. Mutta tosiaan, neule lähti purkuun ja siitä tulikin sitten yksi suosikkivaatteeni, kun neuloin langasta mohairin kanssa ihanan over size -neuleen.

Onpa kiva muistella menneitä ja vanhoja töitään.

Paita jonka purin atomeiksi

Ihanaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Vanhan Pehtoorin nurkilla, kelsiturkin lumoissa

Skappel -neule jämäkeristä

Käsityön teemavuosi 2019 – Lempiväri