Hae
VillaNanna

Tasarahapäivien löydöt

Tasarahapäivien löydöt

Tänään tasarahapäivien löydöt esittelyssä. Tasarahapäivistä on jo muutama viikkoa aikaa, mutta nyt vihdoin esittelen parit löydöt mitä olen tehnyt. Minä siis etsin yksiä tiettyjä housuja, mutta niitä ei nyt vain tahdo löytyä, siksi siis kiertelen kirppareilla. Tällä kertaa löysin vähän muutakin. Yksi musta asia tuli ostettua, mutta sitä onkin valtavan vaikeaa kuvata.

Tasarahapäivien löydöt

Pääasiassa tein siis keväälle ja kesälle pari aivan ihanaa löytöä ja parastahan tässä on yksi tietty asia ja se on se, että tässä kasassa on kolme jonkun ihanan ihmisen itse tekemää vaatetta ja sehän sopii minulle. Kyseessä on neuleet, joita pyrin tulevaisuudessa hankkimaan vähemmän. Uskon, että neulekokoelma alkaa olla aika hyvin sellainen, kuin sen haluankin olevan ja jos omasta ateljeesta vielä uusia tulee, niin se riittäköön.

Keinoturkki

Tämä on ainut talvinen asia, minkä olen hankkinut tällä reissulla. Aivan ihana takki kaikin puolin. Takissa on myös ohut toppalevy vuorin ja päällikankaan välissä, joten takki on lämmin, eikä päästä tuulta lävitseen. Takissa on se iahnuus vielä, että siinä on iso ja tilava huppu, jonka reunassa koristelee keinoturkisreunus.

Farkkuhame

Itse rakastan näitä 80 -luvun iki-ihania hameita, joissa on vyötäröosa juuti tuon mallinen, joskus vielä leveämpikin käy minulle. Minulla on joskus ollut lehti, jossa on tuon tyyppinen hame, mutta siinä on vielä leveämpi tuo vyötärön osa. Harmittaa kovin, etten löydä kyseistä lehteä mistään. Mutta ehkä sen jostain löytäisin vielä, tai sitten se on annettu jo pois.

Neuleet, jotka joku on tehnyt omin käsin

Minulle yksi tärkeimpia kriteereistä kirppistelyssä on se, että etsin jonkun itse tekemiä vaatteita. Yleensä olen tarkka siitä, että vaate on valmistettu hyvin. Olen muutaman kerran ostanut sellaisen, jonka olen sitten korjannut, koska vaatteessa on sen verran näkemystä, etten ole halunnut jättää sitä kauppaan. UFF on siitä hyvä paikka, että siellä on aika laaja kirjo erilaisia itse tehtyjä vaatteita myynnissä. UfFFsta teen muutenkin kaikkein parhaimmat löydöt muutoinkin, niin siksi siellä käyn eniten kiertämässä.

Virkattu neuletakki

Tämä oli upea ja mitä enemmän takkia katson sen enemmän alan odottamaan niitä kelejä, kun saan tämän päälleni. Neuletakki on muutoinkin hyvin tutun näköinen ja olen aika varma, että saattaa olla yhdestä englanninkielisestä neulelehdestä, joka minullakin tuolla jossain on. Mutta oli miten oli, tämä on aivan ihana neule. Lanka vaikuttaa olevan puuvillaa ja myös napit on itse virkattu.

Tasarahapäivien löydöt

Valkoinen neule

Tämä neule on neulottu erikoislangalla, jossa on ohuita sekä paksuja kohtia langassa. Näitä lankoja oli paljon myynnissä kun itse olin nuori 80 -luvulla. Myös ysärillä oli näitä paljon. Pääntien kaulus taas on enemmän 90 -luvun loppua ja 2000 -luvun alkua. Eli saattaa olla aika sekoitus tämä neule. Vielä en ole tätä sovittanut, joten en ihan tiedä miten kaulus asettuu päälläni. Jääkö roikkumaan tuohon eteen, vai pysyykö se noin miten on aseteltu henkarille. Lanka vaikuttaa enemmän tekokuidulle kuin luonnonkuidulle.

Korallin värinen toppi

Myös tämä neule on neulottu ilemisesti sekoitelangasta. Tässä on puuvillan tuntua, mutta sitten kuitenkin vaikuttaa vähän muoviselle. Olen aika heikkona erilaisiin neulottuihin ja virkattuihin kesätoppeihin ja jos en niitä itse ole tehnyt, niin sitten olen napannut niitä UFFista. Hassua mutta totta. Tämä malli on aivan ihana ja todellisuudessa voi käyttää miten päin itse tahtoo, minulle tuo syvempi pääntie kuuluu taakse, että selkä näkyy. Tätäkään en ole vielä sovittanut, joten en ihan osaa sanoa miten istuu päälläni. Mutta valkoisten leveälahkisten housujen kanssa olisi tarkoitu käyttää.

Tasarahapäivien löydöt

 

 

Mahtavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Tasarahapäivät -löydöt

Tasarahapäivien löydöt

Tasarahapäivän löytöjä

 

Vinkkejä kenkien tuunaukseen

Tässä koosteessa annan vinkkejä kenkien tuunaukseen. En ole enää vuosiin kauheasti tuunaillut kenkiä, mutta välillä jotakin. Oli aika kun muokkasin kenkiä enemmänkin ja testailin kaikenlaista vanhoihin kenkiin. Nykyään se on vähän jäänyt. Mutta varmasti taas tuunaan, jos tulee vastaan kengät, jotka tuunata.

Vinkkejä kenkien tuunaukseen

Tuunailuni lähti liikkeelle siitä, että satuin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta löytämään nilkkurit, joiden varsiosa oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Siitäkin huolimatta minun oli otettava nilkkurit mukaani ja kotona aloin ihmetellä mitä kummaa niille tekisin. Lopulta kengistä tuli boheemit suloisuudet, joita olen kyllä käyttänyt valtavasti. Nykyään kengät ovat vain muistona, sillä ne ovat puhki käytetty, mutta niin rakkaat, etten voi heittää niitä pois.

Vinkkejä kenkien tuunaukseen

Ompelin koristeet ensin. Kaikki roikkuvat osat yms. ennen kuin kiinnitin koko reunuksen käsin ompelemalla varren yläosaan.

Leikkasin varret lyhyemmiksi ja ompelin käsin karvareunuksen.

Tästä lähti oma tieni kenkätuunaajana ja matkalla olen huomannut mikä liima toimii parhaiten ja millaisia työkaluja tarvitaan liiman kanssa. Moni asia voidaan myös ommella ihan tavallisella ompelukoneella. En siis ole käyttänyt kuin kontaktiliimaa sekä ompelukonetta tai ommellut käsin. Tuunausta voi harrastaa myös maaleilla ja tekstiilitusseilla. Liiman kanssa kannattaa muistaa antaa aikaa kuivua sekä muistaa laittaa puristimet. Liimamassa on myös kiva apu tuunauksessa. Varsinkin kun se on joustavaa kuivuessaan.

Myös kesäisiä sandaaleita voi muokkailla monin tavoin. Koristeet on ommeltu käsin tilkkuun ja tilkku kiinnitetty kenkään ompelemalla käsin.

Siinä oli vinkit

Todellisuudessa siis ihan hirmuisen isoja vinkkejä ei tässä ollut. Monet tuunaa kuumaliimalla, mutta kuumaliima ei toimi, se ei pysy. Siksi kannattaa hankkia heti sopiva liima, jolla saat tehtyä työn kestäväksi heti. <muitakin liimoja voi kokeilla, mutta itse olen huomannut tuon kontaktiliiman olevan kaikkein paras kenkien tuunauksessa. Tarvitset myös jotain millä levittää liima. Muista pestä hyvin levitin, että sitä voi käyttää toistekin. Kiinnitä puristimet hyvin ja anna kuivua rauhassa (ohjeen mukaan).

Moni näistä esimerkeistä tässä postauksessa löytyy blogista ja kaikki löytyy Googlen kuvahaulla: Kengät VillaNanna. Näin pääset näkemään ehkä tarkempiakin ohjeita miten olen mitäkin muokannut. Toki sieltä löytyy muutakin, mutta hyvin tunnistaa mitkä on minun tuunailuja. Löytyy myös maalattuja kenkiä, joten kannattaa tsekata.

Vinkkejä kenkien tuunaukseen

Yksi hauska tapa tuunata kenkiä, on ommella vaihtokoristeita. Kaiken ei tarvitse olla näin bohoa, vaan monenlaista voi tehdä.

Kangaskenkiin voi piirtää kangastusseilla kaikenlaista, muista vain kiinnittää tussi silittämällä hyvin. Toinen vinkki on kirjoa kenkiin kaikkea suloista.

Vinkkejä kenkien tuunaukseen

Näissä tarvitaan aikaa ja vielä kerran aikaa. Kaikki osat on kiinnitetty kontaktiliimalla. Laitettu painoja ja kiristimiä ja annettu kuivua rauhassa. Hitaasti rakkaudella tehty. Ei kannata kiirehtiä.

 

 

 

 

 

 

Rentoa viikonloppua!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest