Hei nyt ommellaan
Viikko siitten hihkaisin heti aamusta, että hei nyt ommellaan ja nostin kolme työtä keittiön pöydälle, jotka ajattelin ommella. Homma meni aika täydellisesti päin vesilintua. Ompelin lopulta kaksi vaatetta, joista toinen meni purkuun kokonaan. Näin en sitten oikein ommellut kuin sen yhden ainoan asian. Mutta joskus käy näinkin ja se on ihan ok.
Hei nyt ommellaan
Ensimmäinen työ oli pojan pieneksi jäänyt paita, sekä hänen kaksi t-paitaansa, näiden lisäksi löysin ylijäämälaatikosta vielä palan mustaa pitsiä. Suunnitelmissa oli yhdistää nämä kaikki toisiinsa jotenkin ja ajattelin tehdä homma hiukan over the top tyylillä, mutta se sitten jäi, kun matkan varrella ajattelin, etten sitä sitten tule käyttämään, jos laitan ison määrän kaikenlaista hörhelöä. Suunnitelmissa olisi vielä tehdä selkään painatus, mutta katsellaan sitä sitten joskus. Nyt on kuitenkin paita valmis.
Tarvikkeet:
- Kaksi numeroa liian iso kauluspaita
- Kaksi numeroa liian isoa t-paitaa
- Mustaa pitsiä
Tee näin:
- Pura paidasta tasku
- Leikkaa paidan sivut ja hihat irti olkapäiltä alas asti
- Tee sama toiseen t-paitaan
- Ompele pala pitsiä t-paidan helmaan
- Ompele kauluspaidan hihan puoleiset kappaleet t-paidan keskikappaleeseen
- Ompele tasku sopivaan kohtaan
- Leikkaa pitsistä hihan pätkät
- Ompele hohat kiinni kauluspaidan hihaan
Tästä työstä jäi yli yksi t-paita, jonka kiikutin omaan kaappiin. Jää nähtäväksi tulenko sen vielä tuunaamaan jotenkin, vai tuleeko se käyttöön ihan sellaisenaan. Nyt kuitenkin kaapissa on over size paita, joka ei nyt sitten ole ihan niin yliampuva mitä alun perin suunnittelin. Tavallaan ihan hyvä juttu vain, ettei ole. Tätä voi nyt käyttää myös töissä ihan huoletta.
Homma menee päin seiniä
Seuraavaksi laitoin leffan pyörimään, otin purkurin käteen ja aloin työstää farkkuja ja pliiserattua hametta. Ajatuksena oli yhdistää nämä kaksi erilaista materiaalia toisiinsa. Aloitin purkamalla farkkujen sivusaumat ja sen jälkeen leikkasin sivusaumoihin hameesta kaksi osaa. Tämä työ meni sitten niin harakoille ettei mitään määrää. Sovitin työtä päälleni ja ei auttanut muu kuin alkaa purkaa työtä. Tällä kertaa purin farkut kokonaan palasiksi. Nyt kyseiseen projektiin on tullut mukaan myös rikkoutuneet nahkahousut. Eli näistä kolmesta eri vaatteesta on tulossa jotakin yhtenäistä, mitä se sitten ikinä mahtaa olle, niin selviää sitten joskus. Kun seuraava ompelupäivä koittaa.
Ja koska tämän työn kanssa meni loppu aika päivästä, niin en päässyt kolmanteen hommaan käsiksi ollenkaan. Myös se saa nyt odottaa ensi kertaa. Siinäkin työssä yhdistän fakkujen jämiä ja nahkajämiä. Näitä kun tuolta ylijäämälaatikosta löytyi. Pieni harmi tästä nyt tuli, mutta aina ei voi onnistua ja voi olla, että seuraava työ sitten tuleekin onnistumaan. Ainakin toivon niin.
Rentoa isänpäivää!
Seuraa minua:


0





