Hae
VillaNanna

Uimapuku muuttui bikineiksi

Uimapuku muuttui bikineiksi

Vanha uimapuku muuttui bikineiksi. Olen muutama vuosi sitten ommellut itselleni kivan uimapuvun. Olen pukua myös käyttänyt, mutta koska minulla on todella lyhyt selkä, uimapuku ei ihan istunut selästä niin kuin olin ajatellut. Olisin voinut toki muokata takaosaa, mutta laiskuus iski jälleen ja kataksin uimapuvun keskeltä poikki.

Uimapuku muuttui bikineiksi

Lisäsin ylä -ja alakappaleille suikaleet ja homma oli siinä. Sain siis bikinitopin sekä korkeavyötäröisen alaosan. Minulla on olemassa tätä kangasta jäljellä ylijäämälaatikossa sen verran, että molempiin osiin ompelen kesäksi ylä -ja alaosan. Vähän erilaiset. Nyt nuo eivät oikein sovi enää yhteen, sillä housut ovat niin korkeat ja toppi tulee aika alas. Eli parempi tehdä erilaiset osat molempiin. Työ oli helppo, ja vei aikaa noin puoli tuntia kokonaisuudessaan.

Miten tein?

  • Leikkasin ensin uimapuvun vyötärön kohdalta poikki (uima-asun kapein kohta)
  • Leikkasin vielä hiukan molemmista kappaleista pois. (noin 2cm kummastakin reunasta)
  • Molempiin reunoihin mittasin sopivat kaitaleet, jotka ompelin saumurilla renkaaksi.
  • Molemmat kaitaleet ompelin omiin ylä -ja alareunoihin.

Näin helppo ja nopea homma. Jos olisin lyhentänyt esimerkiksi pöksyjen vyötäröä reilusti ja siihen ommellut kaitaleen, olisi bikinit sopivat toisilleenkin, mutta valitettavasti en halunnut tehdä niin, halusin jotain poikkeavaa ja koska kangasta on jäljellä, niin tietenkin mieluiten hyödynnän sen tässä projektissa. Toki olisi voinut tehdä kokonaan uuden uima-asun, mutta sekään ei kiinnostanut tässä. Joten päätin muokata istumattoman ensin sopivammaksi ja lähteä siitä liikkeelle.

Ensi kesänä bikinit mukaan matkalaukkuun

Paljastettakoon sen verran, että meillä on suunnittelilla ja oikeastaan kaikki varaukset on jo tehty ensi kesän kesälomalle, lähdetään pienelle reissulle ja nämä bikiniosat lähtee reissuun mukaan yhdessä uusien osien kanssa. Saatan nimittäin tarvita uimakamppeita reissussa. Katsotaan nyt miten asian kanssa käy. Vielä en paljasta kohdetta, koska ei ikinä tietää mitä tuossa kohtaa voi tapahtua. Mutta sanon nyt näin ohimennen vain, että hei me lähdetään.

Matkalaukkuun tulee mukaan paljon muutakin sellaista, mitä normaalisti en pakkaa mukaani. Esimerkiksi urheiluvaatteita. Olen aivan innoissani tästä reissusta, emme ole koskaan vielä tehneet mitään tällaista, mutta nyt teemme. Tämä on ihan mieletöntä, en meinaa jaksaa odottaa kesää. Mutta tosiaan, nämä bikinit ovat menossa mukana.

Mukavaa lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Terveisiä laatikosta

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Mä tein tein sen, nimittäin opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä. Tästä on jo muutama viikko aikaa, kun aloin näitä tekemään. Otin YouTubesta videon esille ja tein kohta kohdalta. Olen nimittäin täällä paljon valitellut sitä, etten ymmärrä virkkausohjeista tuon taivaallista ja näin tosiaan kävi tässäkin hommassa. Sitten tajusin ottaa videot käyttöön. Ja opin alta aikayksikön. Isöäidinneliöitä tulikin sitten tehtyä urakalla ja mitä niistä tein, esittelen sen kakkos version nyt.

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Taas menee niin päin, että en esittele ensimmäistä, vaan vasta toisen. Tämä johtuu ihan siitä, että tämä toinen on nyt ollut käytössä, toisin kuin tuo ensimmäinen versio. Tämän versio numero 2 tein pelkästään jämälangoilla ja siksi oli pakko vähän muokata värejä. Aloitin siis virkkaamisen roosan värillä, mutta roosa lanka loppui kesken, joten oli otettava mukaan marjapuuron punainen. Siitäkin tein ensin eri version, josta en tykännyt yhtään, joten vaihdoin värien järjestystä. Lopulta löytyi mieleinen järjestys ja pakkohan oli tehdä näistä toinen balaclava.

En uskonut miten vaikea on järjestellä eri neliöt järjestykseen. Tässä vaiheessa menikin aikaa paljon, sillä en toikein tykännyt mistään vaihtoehdosta. Tuskastuin lopulta niin paljon, että päätin, ettei ole niin väliä miten neliöt järjestän. Kun järejstys oli vihdoin valmis, otin kuvan, että muistan miten kaikki on laitettu ja otin koukun käteeni ja virkkasin kaikki yhteen. Tämän jälkeen oli vielä virkattava hupun reunaan nyörikuja ja siihen halusin käyttää roosasta myös yhden kerroksen. Lankaa oli siis vielä pienesti jäljellä, vaikkei sillä voinut enää tehdä isoäidinneliötä.

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Asu:
Teddytakki
Leggarit
mahari huopikkaat
farkku vyölaukku
villasukat
balaclava

Uusi balaclava valmistuu

Nyörikuja valmistui lyhyempänä versiona, mitä ensimmäisessä balaclavassa (näette sen jossakin vaiheessa, kun saan otettua kuvat siitä). Nyörikujan jälkeen tein yhden kerroksen kiinteitä silmukoita pääntien reunukseksi. Vielä oli tehtävä nyöri sekä tupsukat nyörien päihin. Nämä päätin tehdä niin, että marjapuuronpunaisella tein nyörin ja tupsut tuli monivärisenä. Lopputuloksena on näyttävä isohko huppuhuivi. Vielä oli yksi vaihe tekmättä, eli balaclava oli saatava omaan muotoonsa ja koska tein kaiken 7 -veljeksestä oli lanka myös saatava vähän pehmeämmäksi.

Laitoin siis pesuvatiin vettä ja muutaman tipan huuhteluainetta. Huppuhuivi upotettiin veteen hyvin, puristelin että sain huuhteluaineveden tasaisesti ympäri huppua ja upotin lopulta hupun kunnolla pesuvatiin. Jätin työn lillumaan veteen noin 30 minuutiksi. Sen jälkeen huuhtelin oikein hyvin, puristin kuivaksi ja laitoin pyykkitelineen päälle pyyhkeen, jonka päälle asettelin hupun. Asettelin hupun mahdollisimman suoraan ja pingoittelin oikeaan asentoon. Kiersin hupun pyyhkeen sisälle tiukkaan pakettiin ja puristin vielä ylimääräisen veden pyyhkeeseen.

Tämän jälkeen laitoin uuden kuivan pyyhkeen pyykkitelineen päälle ja asettelin hupun siihen, vielä hiukan esentoon asettelua ja jätin kuivumaan siihen. Näin hupusta tuli ihanan pehmeä, ei kutittava ja sai myös hyvän loppusilauksen, ei ole enää kurtussa. Jä tätähän voi sitten yhdistää ihan minkä tahansa vaatteen kanssa. Minulla on ollut tämä päässä ihan päivittäin nyt.

Opettelin virkkaamaan isoäidinneliöitä

Rauhallista sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest