Pussukkaa ja nyssykkää
Nyt on pussukkaa ja nyssykkää. Virkattu moppilangasta ja ommeltu Aku Ankasta. Moppilankaa on vielä jäljellä, joten jotakin on niistä vielä tehtävä, että saan näitä lankakasoja pienemmäksi mahdollisimman pian. Yhteen nyssykkään tein kokeilumielessä yhden vähän kornin jutun, mutta korni se olen minäkin tietenkin.
Pussukkaa ja nyssykkää
Näihin ei ole mitään ohjetta olemassa, mutta virkatut höpsötykset voidaan aloittaa ihan siten, että aloitetaan ketjusilmukoilla. Kun on tarpeeksi silmukoita omaan makuun, käännetään työ ja kahden silmukan päähän tehdään kiinteäsilmukka ja näitä silmukoita tehdään ketjusilmukoiden päähän asti. Päässä sitten käännetään työ taas ja virkataan kiinteitä silmukoita spiraalina ketjusilmukkajonon toiseen päähän. Näin jatketaan spiraalina niin pitkään kuin haluaa ja kun laukun pituus on valmis virkataan kantokahva. Yksi riittää tässä isossa mallissa.
Pienessä mallissa tehdään muuten samoin mutta kahvat virkataan, niin, että valitsemassasi kohdassa tehdään ketjusilmukoita sen verran, että käsi mahtuu kahvaan ja sen jälkeen taas jatketaan kiinteillä silmukoilla. Pieneen pussukkaan ompelin nepparin myöskin, niin ei putoile kaikki arvokkaat höpsötykset sieltä. Tällaisten tekemiseen menee aika vähän aikaa. Tuohon isoon kassiin ehkä enemmän, mutta tämä nyssykkä valmistuu parissa tunnissa.
Aku Ankka aina mukana
Aku Ankasta voikin ommella melkeinpä mitä vain. Tämä työ on minun ompeluryhmälle, jotka aloitti tämän teon eilen. Olen laahannut valtavat määrät Aku Ankkoja ja muovia kotoa ja Kierrätyskeskuksesta ja nyt ollaan päästy tekemään näitä hauskoja juttuja.
Tarvikkeet:
- 2 Aku Ankan sivua
- Kontaktimuovia
- Tukevaa kangasta
- Vetoketju
Tee näin:
- Kiinnitä kontaktimuovi Aku Ankan sivuille. Vain sille puolelle, jonka haluat esille.
- Leikkaa kankaasta sivujen kokoiset palat.
- Ompele aputikkauksella kangas sekä sivu toisiinsa kiinni.
- Ompele vetoketju toiseen pitkään sivuun.
- Yhdistä kappaleet toisiinsa oikeat puolet vastakkain ja ompele kiinni.
Lahjoitin tähän hommaan meidän vanhan sohvan päällisen, jota emme enää tarvitse mihinkään. Kangas on jykevää puuvilla/pellava sekoitetta ja on kestävää. On ollut meillä käytössä melkein kymmenen vuotta eikä ole mennyt miksikään, vaikka koirat ovat raapineet sitä surutta ja istuminen sovalla on kuluttanut itse sohvaa mutta ei tuota päällistä.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:


0








