Hae
VillaNanna

Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta

Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta

Esittelyssä Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta.

Syksy on alkanut, ilmat ovat viilenneet ja on laitettava hippasen enemmän vaatetta päälle kun lähtee ovesta ulos. Päivät solahtaa vauhdilla ohi ja mielen valtaa syyshaikeus. Syyshaikeus on se, kun on vihdoin päästettävä kesästä irti ja on aika alkaa varustautua pitkään ja pimeään talveen.

Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta

Aina ei tarvitse tehdä vanhoista vaatteista uusia vaatteita, vaan voi kaikessa rauhassa tehdä vaikka laukkuja. Tämä vanha hame oli aikanaan Kierrätyskeskuksen ilmaisosaston löytö ja koska materiaalia oli reilusti, oli todella helppo toteuttaa tämä yksinkertainen laukku. Vain narun olen ostanut, sirkatkin löytyi omasta varastosta. Vuorin ompelin tilkusta. Näin laukku on melkein kokonaan kierrätysmateriaaleista valmistettu.

Laukku on myös hyvin yksinkertainen. Siinä on kaksi kappaletta, etu -ja takakappaleet on yksi kokonainen ja läppäosa on erillinen kappale. Läpän alla on vetoketju, joka on ainut ns. haasteellinen osa tässä laukussa. Laukun sisälle olen tehnyt ison taskun, joten laukussa on kaksi isohkoa osaa, jonne laittaa tavarat talteen. Eli vaikka laukku on hyvin perus juttu, on tässä muutamia haasteellisia kohtia.

Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta

Farkku muuntuu helposti moneen muotoon

Farkku on tosiaan ihanaa materiaalia ja olen aikanaan tehnyt siitä vaikka ja mitä kivaa. Nykyään aivan liian vähän tulee ommeltua farkkua. Tosin minun kaikki farkut ovat kaapissa piilossa ja kaapin oven edessä on tuo iso ylijäämälaatikko, jota harvoin jaksan siirtää yhtään minnekään. Yritän siis saada tuon yhden laatikon tehtyä, vaikka tällä hetkellä sen teko onkin aivan jumissa.

Farkku on sen vuoksi minun lemppari, kun siitä on helppo suunnitella uutta ja vielä todella monipuolisesti. Olen tehnyt koristeita, vaatteita, sisustus juttuja, pelejä, laukkuja, koruja, vaikka ja mitä. Farkun kanssa voi myös yhdistää ihan mitä tahansa, siksi lähden niin helposti tekemään farkusta juttuja. Ei tarvitse niin miettiä mitä mistäkin tekee, kun farkusta voi tehdä mitä vain. Ja onhan farkku nyt upea käyttää muutoinkin. Näyttää aina hyvälle oli farkku puettu päälle tai pöydälle. Ja mitä kuluneempi, sen innostuneempi olen käyttämään farkkua. Ja toki iso osa farkuista on kestäviä. Siinäpä tuli nyt monta syytä miksi tykkään tuunata farkuista juttuja.

Farkkulaukku vanhasta farkkuhameesta

Rentoa sunnuntaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Farkkuläjästä boleroksi

Farkkujen lahkeista tehty mekko

Retkipeli farkusta

Tarina farkkuhameesta

Tarina farkkuhameesta

Tämä postaus on tarina farkkuhameesta, joka on kulkeutunut minulle vähän toiseen tarkoitukseen, mutta on nyt sellaisenaan käytössä kuin se on tehtykkin. Mutta lähdetään seuraamaan hameen tarinaa, jota itse olen vahingossa kirjoittanut.

Tarina farkkuhameesta

Tämä tarina alkaa noin vuodesta 2015, se on aikaa, jolloin tein lähes kaikki vaatteeni vanhoista vaatteista. Lähdin taas Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolle koikkelehtimaan ja kaivelemaan itselleni erilaisia herkkuja ja vaatekasojen alta alkoi pilkistellä tämä farkkuhame. Nappasin sen mukaani, sillä siitä voisi tehdä jotakin kivaa, topin ehkä. Kotona pesin ja puunasin koko säkillisen vaatteita ja laitoin farkkuhameen jemma nimiseen paikkaan.

Farkkuhame eleli rauhassa siellä jemma nimisessä paikassa pitkäänkin, tässä kun muutimme Paloheinästä tänne Helsingin kantakaupunkiin, ihanaan meidän omaan ”Manhattaniin”, jouduin käymään läpi ihan kaikki materiaalit, jotka olen joskus kerännyt. Tänne kun kaikki ei mahdu. Laatikko kaupalla lähti lahjoituksena työpaikalleni, käyttökelpoinen takaisin kierrätykseen ja osa tekstiilikertäykseen, mutta tein muutaman mahtavan löydön itsellenikin. Yksi niistä löydöistä on tämä Farkkuhame.

Tarina farkkuhameesta

Uusi elämä hameelle

Päätin antaa hameelle uuden elämän ja sellaisessa käytössä kuin se on oikeasti. Hame on aivan ihana ja siinä on monta lempparielementtiäkin. On farkkua, tietenkin mutta tässä on myös volanki helmassa, kolme jopa. Minä kun niin tykkään volangeista ja sitten bonuksena hameessa on nauhakujat ja nauhat, joilla voidaan muokata hameen ulkonäköä lisää, rypyttämällä sivuja ylös.

Hameen kanssa sopii oikeastaan mikä tahansa yläosa, mutta tähän hameen esittelyyn vetasin päälleni ihan vain UFFista löytyneen paidan. Paita on neulottu käsin ja on puuvillaa. Minä olen heikkona itse neulottuihin paitoihin ja hankin niitä aina vähän vahingossa, vaikka ei ollenkaan pitäisi. Kun itsekin tekee ja täytyyhän niitä neulottuja vaatteita antaa nyt muidenkin ottaa, ei kaikkia tarvitse minun laahata kotiini.

Näin sitä kirjoittaa joihinkin vaatteisiin tarinaa ihan vahingossa. Ja nyt haluan kirjoittaa hameelle lisää tarinaa syksyn tullessa, ihanat lämpimät sukkahousut ja neuleet, joita voin yhdistää tämän hameen kanssa odottaa minua varastossa. Kohta, ihan kohta pääsen roudaushommiin ja saan ihanat syksyiset ja talviset vaatteet kaappiin.

Tarina farkkuhameesta

Nautinnollista lauantaita!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest