Hae
VillaNanna

Etukäteissynttärilahjoja

Etukäteissynttärilahjoja

Olen saanut mieheltäni etukäteissynttärilahjoja muutamia. Synttärit on meikäläisellä vasta marraskuussa, mutta mies on kovin nyt ostellut meikäläiselle kaikenlaista. Tosin tällä kertaa ihan uutena. Voipi olla, että kun saan tällä tavoin tiputtelemalla lahjoja, niin en saa mitään synttäripäivänä. Tosin, en minä synttäreitä oikein välitä viettää edes.

Etukäteissynttärilahjoja

Olen jo pidempään halunnut Globe Hopen auton turvaväistä valmistetun laukun. Minun piti se hankkia jo Kalifornian reissulle, mutta se sitten vain jotenkin unohtui koko homma. En koskaan nimittäin käynyt sitten ostamassa kyseistä laukkua, vaikka olin sen jo valmiiksi katsonut minkä haluan. No, nyt se sitten iskettiin käteeni, tuosta noin vain. Globe Hope on vastuullisen muodin edelläkävijä ja minulta löytyy kyseisen merkin tuotteita enemmänkin. Kyseessä on siis yksi lempimerkeistäni.

Iso osa lempparimerkeistäni on vintage-merkkejä, joten niitä onkin aina etsimällä etsittävä. Vaikka esimerkiksi Torstai on edelleen ihan myynnissä tavallisssa kaupoissa, niin minä etsin niitä vintage -liikkeistä, koska ne ovat enemmän mieleeni. Globe Hope on siis harvoja merkkejä, jotka valmistavat uusia tuotteita.

Sahara laukku

Minun laukkuni on siis nimeltään Sahara ja laukun hihna on muunneltavissa vyölaukuksi tai tavalliseksi olkalaukuksi. Laukku on valmistettu kierrätysmateriaalista, turvavöistä ja ylijäämä nahasta ja on valmistettu Suomessa. Hyvää kannatti odottaa siis. Olen todella innoissani tästä laukusta, jos laukuista nyt ylipäänsä voi olla innoissaan. Laukut kun ei kuulu minulla niihin tuotteisiin, joita keräilisin samoin kuin esimerkiksi kenkiä.

Minun laukkuni on kaksivärinen. Harmaa turvavyöosa ja punainen nahkaosa. Väriensä puolesta sopii siis monen erilaisen asun kanssa. Nyt yhdistin laukun leveälahkisiin farkkuihin, jotka ovat myös mieheltä saatu lahja, sekä neuleeseen, jonka olen ostanut Kaliforniasta. Lenkkarit on Kenkämaailmasta muutama vuosi sitten hankittu. Laukku toimii näinkin hyvin myös sporttisemmassa asussa.

Mieheni ei osta minulle koskaan kukkia

En saa koskaan kukkia, enkä niitä edes halua. Saan kukkien tilalla muuta, pääasiassa kenkiä, mutta välillä muutakin. Nämä laukku ja farkut ovat olleet hänen sanojensa mukaan etukäteislahjoja synttäripäiväksi. Toki voin olla toista mieltä, mutta näin hän on asian ilmaissut. En kuitenkaan saa tällaisia lahjoja koko ajan, vain joskus harvakseltaan. En edes odota mitään tällaista. Tämäkin nyt oikeasti ihan yllätys pyllätys. Iloinen olen kuitenkin jokaisesta lahjasta minkä saan.

Etukäteissynttärilahjoja

Kuvat: juhoeerikki

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Mitä sain synttärilahjaksi?

Syntymäpäivän kunniaksi

Kun vanhenee

Marraskuu on minun kuu

Kesän lemppariasut

Kesän lemppariasut

Koosteen aiheena on kesän lemppariasut ja tämän postauksen myötä alan vähitellen vajoamaan kohti syksyä ja tekemään enemmän syksyyn liittyviä postauksia. Vaikka kesää on vielä jäljellä ja meitä hyväillään ihanan lämpimillä säillä, niin siitä huolimatta syksy jo tuoksuu ulkona ja illat ovat aika vilpoisia jo.

Kesän lemppariasut

Kesältä on muutama ihana asu jäänyt mieliin ja täytyy sanoa, että pari noista asuista on noussut myös voimavaatteeksi. Niitäkää ei ole koskaan liikaa. Kevään ja kesän aiheena on ollut vaatekaappipäiväkirja, jonka myötä olen tutustunut vaatekaappini paremmin. Tarkoitus olisi vähentää shoppailua ja keskittyä vain ompeluun ja neulomiseen. Koska terveys on ollut nyt keväästä asti aika heiluri, niin suunnitelma ei ole oikein pitänyt kutia. Iso osa kuitenkin lempiasuistani ovat niitä vaatteita, jotka löytyy kaapista jo valmiina.

Pitsiverhomekko

Tämä mekko odotti kaapissa monta kuukautta ennen kuin sain sen pukea päälleni. Niin alusmekko kuin pitsimekko on itse tehty. Enempää en ole ommellut mekon alle, mutta joskus tulevaisuudessa sitten.

Pitsiverhoista hame

Pitsi tuntui olevan juttu ja pitsiähän oli sitten ja paljon monenlaista. Mekon työstämisestä jäi materiaalia yli, joten siitä tuli hame, hameen alle voikin laittaa lähes tulkoon mitä tahansa. Esimerkiksi farkut.

Toppikaavalla mekko

Tämä mekko onnistui täydellisesti ja olin todella yllättynyt miten ihana mekko on. Mekossa on kaikki mistä tykkään, on hörhelöä, on epäsymmetrinen helma, on nauhaa ja empireleikkausta. En osannut uskoa, että kaikki nuo yhdessä voivatkin luoda näin ihastuttavan mekon.

Virkattu oloasu

Tämän kesän hitti on ollut virkattu oloasu, sain sen juuri ja juuri Yyterin reissulle valmiiksi ja ai, että rakastuin tähän. Ei se täydellinen ole, mutta on kuitenkin. Voisin tehdä näitä enemmänkin, jos olisin jonkinlaiset ohjeet tehnyt. Ehkä seuraavan yläosa on toisenlainen.

Kesän lemppariasut

Kaapin sekailenen seurakunta

Minulla ei ole mitään tiettyä tyyliä, vaikka tyylini on tunnistettava. Toki mieluiten pukeudun joko maskuliinisesti tai sitten shabby chic -tyylisesti. Mutta tuossa välillä on vaatetta ihan joka lähtöön ja ne kaikkein rakkaimmat on niitä, joita käytän tietyissä tilanteissa. Esimerkiksi kun aamulla tunnen oloni todella mitättömäksi, rumaksi ja osaamattomaksi. Silloin valitsen aina jonkin voimavaatteistani ja puf, olen aivan eri ihminen.

Sitruunainen loma-asu

Tämä asu sopi täydellisesti vaatekaappipäiväkirjan sivuille, sillä tässä yhdistyy monta vanhaa vaatetta. Neulottu bolero on iänikuinen, toppi tehty tilkunpalasesta ja hame ostettu kirpparilta. Täydellistä.

Mollamaijamekko

Tilkkuvaatteet on yksi villitykseni, ollut jo monta vuotta. Tämäkinsuloisen suloinen mekko on tilkuista tehty. Täydellistä. Samoista tilkuista tein kassin sekä pussukan. Eli ensin isot ja sitten koko ajan pienempään suuntaan.

Kesän lemppariasut

Liian pienistä farkuista sopivat

Ette varmaan koskaan arvaa mitkä ovat mun ihan super lempparifarkut…Jeps, ne ovat nämä liian pienet farkut, joista tuunasin sopivat. Ja tietenkin neule, jonka olen ostanut UFFista, on muuten täydellinen löytö.

Verhoista tehty kesäasu

Tämä asu piti olla ihan toisenlainen, mutta ensimmäinen yritys ei onnistunut mitenkään. Näin sitten pienellä muokkauksella onnistuin valmistamaan aivan ihanan kesäasun, joka on niin tyyliseni kuin olla ja voi.

Kesän lemppariasut

Mukavaa päivää!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest